Olen aamuihminen, jota muut aamuihmiset ymmärtävät ja jonka kaikki muut haluaisivat vain hiljentää. Heidän mielestään olen jäänne agraariyhteiskunnasta, jossa piti olla aamukuudelta lehmiä lypsämässä. He muistuttavat, että koneet lypsävät lehmät. Sitä paitsi, nykyään juodaan kauramaitoa. Kaura kasvaa itsekseen pellolla, eikä kaipaa ketään utareista kiskomaan.
Mutta kun aamuisin on niin kivaa! Illalla, kun menen nukkumaan, toivon, että pian olisi uusi päivä. Saisin hiipiä keittiöön ja laittaa kahvin tippumaan. Kun herään, herään, enkä jää puolitiehen horrokseen. Liian pitkään nukkuminen aiheuttaa päänsärkyä, enkä halua jäädä sänkyyn lojumaan.
Aamuihmiselle aamun tunnit ovat päivän parasta ja arvokkainta aikaa. Suomen neljä vuodenaikaa takaavat sen, että aamuhetkien tunnelmat eivät pysy samanlaisina. Kun keväällä päivä pitenee, herään siihen, kun aurinko paistaa keittiöömme. Mustarastaan laulun kuulee yhä varhemmin aamulla – joskus se herättää aivan liian aikaisin. Talvella taas voi ihmetellä ikkunan takana aukeavaa kaiken nielevää pimeyttä. Joskus on mukava lähteä pimeyteen juoksemaan ja seurata, kun maailma herää.
Olen virkeimmilläni aamulla ja myöhään iltapäivällä. Ne ovat tuottoisinta aikaa. Myös luovuus on kukassaan, mitä olenkin hyödyntänyt kirjoittamalla aamusivuja. Aamusivut (morning pages) on alun perin Julia Cameronin kehittämä keino päästä käsiksi luovaan minään. Aamusivut pitää nimensä mukaisesti kirjoittaa aamulla, ennen kuin on edes katsonut puhelimeen tai lukenut uutisia. Itse sain tällä tekniikalla aikoinaan varmuutta siihen, että pystyn tuottamaan blogitekstiä, kunhan vain otan kynän käteeni. Pää on täynnä ajatuksia, kun niille antaa mahdollisuuden pulpahtaa pintaan. Aamuisin tämä onnistuu parhaiten.
En ole päättänyt olla aamuihminen, vaan olen sellainen. En herää aamuisin aikaisin, koska ajattelisin niin olevani jotenkin parempi ihminen – kunnon kansalainen. Synnyin tällaiseksi. Odotan jo kuumeisesti vuodenvaihteessa tekemäni geenitestin tuloksia. Tuloksissa luvataan kertoa, olenko geenieni perusteella taipuvainen aamu- vai iltavirkkuuteen. Vastauksen pitäisi olla päivänselvä, mutta katsotaan, mitä tutkijat ovat löytäneet.
Täysin normaalielämään sopeutumaton unirytmi on ilmeisesti hyvin harvinaista, vaikka ei se mahdotonta ole, että joku nukkuisi mieluiten päivällä ja valvoisi yöt. Minun ei tarvitse katsoa kuin lapsiani, että huomaan, miten erilainen kunkin unirytmi voi olla. Kouluun on mentävä useana aamuna jo klo 8, mutta työelämässä vapauksia on aina vain enemmän.
Viimeistään pandemia on herättänyt monen työpaikan huomaamaan, että töitä voi tehdä mistä vain ja joissain tapauksissa myös milloin vain. Oman työurani aloitin reilu 15 vuotta sitten, jolloin piti vielä leimata ”kellokortti” ja saapua työpaikalle liukuman sisällä. Paljon on muuttunut ja tulee muuttumaan.
Aamuvirkku on illan torkku. Joskus aamuvirkunkin pitää nukkua. Olen reilu kolme vuotta mitannut unenlaatuani Garminin urheilukellolla. Sen mukaan nukun paljon sikeää unta. Tiedän, että ranteesta ei voi saada samaa dataa kuin aivoista. Uskon, että kello antaa jotain osviittaa.
Nukuin monta vuotta katkonaisesti, kun lapset syntyivät pienillä ikäeroilla ja aina oli joku vauva ruokittavana. Olin pitkään univelkainen. Taaperoikäisenä lapset saattoivat herättää edelleen, mutta nyt perheessämme on jo siirrytty siihen, että minä herätän lapset. Aamuviideltä heräävä 1-vuotias on muisto vain. Niin aamuvirkku en minäkään ole koskaan ollut, että viideltä viitsisin herätä. Nautin siis keskeytymättömästä unestani ja nukun erittäin sikeästi. Varmaankin sen vuoksi 7-8 tuntia on minulle riittävä määrä unta.
Aamuvirkku ei ole aamuvirkku pahuuttaan tai siksi, että pitää, vaan ihan luonnostaan. Aamuvirkku näkee auringonnousussa ja sen mukana heräävässä maailmassa samaa taikuutta, kuin joku toinen yössä, jolloin melkein kaikki nukkuvat. Aamuvirkun voi siis antaa rauhassa vouhottaa aamujen ihanuudesta. Kyllä se ennen pitkää hiljenee. Viimeistään yöllä, että jaksaa taas alkaa aamulla uuden päivän ihastelun.
LENKILLÄ 