arki

Juhannusviikon kuulumisia

Helle

Tämä viikko on mennyt helteestä selviytymiskeinoja keksiessä. Olen tottunut viettämään aikaa yli 30 asteen lämpötiloissa huomattavasti eteläisemmillä leveyspiireillä (Espanja ja Italia kesä-heinäkuussa), mutta siellä lomaillessa olen yleensä saanut nauttia ilmastoiduista huoneista, näkökentässä on ollut joko uima-allas tai meri ja parhaimmillaan molemmat ja mikä parasta, ei ole tarvinnut tehdä töitä.

Juhannuksen jälkeen olen vielä kaksi viikkoa töissä. Kuluneellakin viikolla on pitänyt hoitaa alta pois velvollisuudet työnantajaa kohtaan, ennen kuin on täysin päässyt nauttimaan helteistä. Se on tarkoittanut kannettavan tietokoneen näppäilyä ulkoterassin varjossa hellemekko päällä. Töiden jälkeen olemme perheen kanssa käyneet lähes päivittäin uimassa joko järvessä tai maauimalassa.

etatyontekija kotona
Olen tällä viikolla tehnyt mahdollisuuksien mukaan töitä ulkona.

Kuumuudesta huolimatta olen nukkunut yöt yllättävät hyvin ja sikeästi. Olisiko mahdollista, että olen jo ehtinyt tottua lämpöön niin, että se ei enää suuremmin vaikuta? Etelän lomien opit ovat myös hyvin muistissa: pitää juoda paljon, pukeutua kevyesti ja pysyä poissa auringosta päivän kuumimpaan aikaan.

Suomi, suomalaiset ja täkäläinen elämänmeno eivät ole tottuneet paahtavaan kuumuuteen, mutta on upeaa kokea neljä niin erilaista vuodenaikaa. Kovimmilla pakkasilla ei voi pitää kauaa ovea auki, ettei talo viilene. Tällä viikolla meillä on ollut illalla ovet auki iltamyöhään, jotta talo viilenisi.

Treenit

Julkaisin alkuviikosta blogipostauksen, jossa jaoin selviytymisvinkkejä hellejuoksuun. Niitä piti mennä heti tiistaina kokeilemaan. Lyhensin reittiä, join ja pysyttelin mahdollisuuksien mukaan varjossa, kuten olin opastanut muita. Juoksuohjelmassani oli kymmenen kilometrin peruskestävyyslenkki, jota lyhensin 7,5 kilometriin.

Yllätyin, miten helpolta juokseminen helteessä tuntui. Olisin voinut juosta kymmenenkin kilometriä, mutta uintireissu perheen kanssa odotti. 7,5 kilometriin kului aikaa 49 minuuttia. Vauhti oli keskimäärin 6:32 min/km ja syke 138. Syke ei noussut tavallista korkeammalle.

salmen ulkoilualue uinti
Tiistaina juoksin 7,5 kilometriä ja kävin järvessä uimassa

Keskiviikosta on muodostunut päivä, jolloin teen viikon vauhtitreenin. Tällä viikolla valmentaja oli merkinnyt ohjelmaani kuuden kilometrin reippaan juoksun. Alkuun ja loppuun oli kahden kilometrin verryttelyt. Taivaalta oli muutamaa tuntia aikaisemmin tullut helpotusta sadekuuron muodossa. Ilma oli edelleen lämmin, mutta pilvinen. Suuntasin Leppävaaran urheilupuistoon juoksemaan päivän treenin.

Kiittelin jälleen kerran lajivalintaani, sillä saatoin kotona huikata muille, että tulen tunnin kuluttua takaisin. Siinä ajassa ehdin tehdä verryttelyt ja juosta varsinaisen treenin. Ajattelin ensin, että pyrin kuuden kilometrin juoksussa noin 5 min/km -vauhtiin, mutta se oli liikaa. Noin 5:20 min/km -vauhti tuntui sopivalta siihen päivään, joten juoksin sitä. Aikaa kului 31:48 minuuttia ja syke oli keskimäärin 150.

Olin ollut niin keskittynyt juoksemiseen, etten ollut huomannut tuttavani tervehdyksiä. Sain kuulla vasta jälkeenpäin, että hän oli yrittänyt huudella perääni. Yksi syy siihen, että en kuullut mitään, oli kuulokkeet. Toinen syy oli se, että olin oikeasti todella keskittynyt siihen, mitä tein. Ensi vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun aloitin juoksemisen. Uuden oppiminen ei lopu koskaan. Varsinkin nopeammassa juoksussa joudun keskittymään juoksuasennon ylläpitämiseen: lantio edessä, rintakehä auki ja pää pystyssä, jalalla kuopaisu laahustamisen sijaan.

Etelästä kohti rannikkoa vyörynyt ukkospilvi oli vaikuttava näky.

Juhannusaaton treenistä en ottanut paineita: juoksen jos ehdin. Heräsin aattoaamuna ilman herätyskelloa kuudelta, mikä tarkoitti vain yhtä asiaa: lenkille! Maltoin juoda aamukahvin ja hieman syödä ennen kuin sidoin lenkkarit jalkaani. Otin mukaan kaksi muovipussia ja kertakäyttöhanskat, koska päätin samalla kerätä maskeja ja panttipulloja maasta.

Lähdin juoksemaan ennen seitsemää. Rakastan varhaisten aamujen hiljaisuutta. Juhannusaattona kaupungissa oli erityisen rauhallinen tunnelma: näin vain kaksi koiranulkoiluttajaa. Myös maskeja ja tyhjiä pulloja oli kummallisen vähän. Sehän oli tietenkin vain hyvä asia, että ihmiset eivät olleet roskanneet. Juoksin tällä kertaa ilman kuulokkeita ja etenin rauhallisesti. Matkaa kertyi 8,16 kilometriä ajassa 52:16 min. Keskivauhti oli 6:24 min/km ja syke keskimäärin 137.

ploggin
Juhannusaattoaamun saalis: 15 kertakäyttömaskia ja useita tyhjiä pulloja ja tölkkejä.

Huonot uutiset

Olen ollut viime lokakuusta asti rautakuurilla alhaisen ferritiinin vuoksi. Sain sen nostettua arvosta 15 arvoon 23 neljässä kuukaudessa. Nyt oli kulunut seuraavat neljä kuukautta ja menin suurin toivein tällä viikolla verikokeisiin. Pettymys oli suuri, kun ferritiini ja hemoglobiini olivat raudan syömisestä huolimatta laskeneet. Mielestäni olen tehnyt kaikki oikein, mutta silti ferritiini oli vain 21 ja hemoglobiinikin tullut alaspäin ollen 131.

Arvot eivät ole aivan huonoja, mutta saisivat olla korkeampia. Ensi viikolla keskustelen työterveyslääkärin kanssa, mitä seuraavaksi pitää tehdä. Yritän olla ajattelematta asiaa enempää, sillä saattaahan olla, että juoksumäärieni vuoksi arvoja on vaikea saada riittävän korkealle. Tunnen, että olo on vain kohentunut ja jaksan lenkeillä aina vain paremmin. Asiat eivät voi olla kovin huonolla tolalla.

ferritiini raudanpuute
Kävin juhannusviikolla verikokeissa. Pettymys oli suuri, kun ferritiiniarvo ei ollut noussutkaan.

Juhannus Puumalassa

Perheemme viettää juhannuksen Puumalassa. Vapaapäivät Saimaan rannalla tulevat tarpeeseen. Lauantai on treeneistä vapaa, mutta sunnuntaille valmentaja on merkinnyt 20 kilometrin lenkin. En ota siitä paineita vaan juoksen, jos aikaa jää. Muutenkin aion juhannuksena keskittyä rentoutumiseen yhdessäolon, luonnossa liikkumisen, uimisen, lukemisen ja lepäämisen merkeissä. Yritän pitää puhelimen poissa käden ulottuvilta ja seurata vähemmän sosiaalista mediaa.

Uutinen huonontuneista veriarvoista sai ajattelemaan, että niin paljon kuin juoksemisesta pidän, se myös kuluttaa valtavasti. On aivan upeaa olla hyvässä kunnossa ja jaksaa, enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Kaikella kuitenkin näyttää olevan hintansa ja välillä on hyvä keskittyä muihin ihaniin asioihin elämässä. Iloista juhannusta kaikille!

juhannus ranta
Hyvää juhannusta!

1 kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: