Perjantai-iltana mieleni teki gin tonicia. Viipaloin sitruunan, mittasin neljä senttilitraa giniä, ladoin lasiin jäitä ja kaadoin lopuksi päälle tölkillisen tonic-vettä. Menin nauttimaan juomani olohuoneen sohvalle.
Olen juonut lempidrinkkiäni Miamin lentokentällä, kun lentoni oli kahdeksan tuntia myöhässä ja piti jollain tapaa saada aika kulumaan. Muutamia vuosia myöhemmin tunsin oloni sekä vaivautuneeksi että rentoutuneeksi, kun tarjoilija Egyptin Hurghadassa kaatoi drinkin lasiini harkituin kädenliikkein. Edessäni ei olisi tarvinnut pokkuroida, sillä lomaminäni oli hyvällä tuulella.
En ole kahteen vuoteen astunut lentokoneeseen. Lentomatkustaminen on ollut tavallista vähäisempää koronapandemian vuoksi. Luulen, että se tulee ylipäänsä vähenemään, kun ihmiset ovat yhä tietoisempia lentomatkustamisen ja nykymuotoisen turismin haitoista ympäristölle. Oma perheeni on tykästynyt kotimaan matkailuun ja etenkin Lappiin – niin kesällä kuin talvella.
Vaikka oma maa on mansikka ja muu maa mustikka sekä ”borta bra men hemma bäst”, matkustelu avartaa. Ellen olisi nähnyt muita maita, näkisin oman Suomeni eri tavalla. Samaa käsitystä muista maista, kulttuureista ja hienovaraisista eroista kansojen välillä ei saa television tai internetin välityksellä.
Suhtautuminen alkoholin käyttöön on asia, joka omassa maassani harmittaa. Sitä on täällä vuosikymmenet ja -sadat juotu päihtymistarkoituksessa, minkä vuoksi alkoholista puhuminen aiheuttaa helposti negatiivisia mielleyhtymiä.
Muistelen usein yöpymistä italialaisessa majapaikassa, jonka uudistettujen tilojen ensimmäisiä asiakkaita olimme. Kohotimme maljan omistajan kanssa, juttelimme niitä näitä ja lähdimme sitten purkamaan matkalaukkujamme. Kiireinen majatalon emäntä meni omiin puuhiinsa.
Seuraavana aamuna puoliksi juotu viinipullo ja kaikki lasimme olivat niillä sijoillaan ulko-oven vieressä. Huomasin ajattelevani, että onpa melkoista juoman haaskuuta. Eikö se pitäisi juoda kaikki pois viimeiseen tippaan asti? Ei pitäisi. Ei ole pakko juoda kaikkea viinaa, joka silmiin osuu, vaan alkoholista voi nauttia myös kohtuudella ja hyvä mieli säilyttäen.
Vietin yliopisto-opintojeni aikana yhden kevätlukukauden Unkarissa. Siitä keväästä riittäisi paljonkin kerrottavaa, mutta yksi asia on painunut erityisesti mieleeni. Näin enemmän sairauksien ja vammojen rampauttamia ihmisiä kuin kotimaassani – joukossa myös nuoria. En tiedä, olivatko päätelmäni oikeita, mutta tulin siiten lopputulokseen, että Suomessa liikuntarajoitteiset saavat tarvitessaan hoitoa, heitä kuntoutetaan ja yhteiskunta tarjoaa apuvälineitä.
Nopeimmat ovat julistaneet hyvinvointivaltion kuolleeksi, mutta olen eri mieltä. Elämme Suomessa hyvin, vaikka epäkohtiakin on. Meistä pidetään niin hyvää huolta, että emme edes itse tajua, miten hyvää. Maassa, jossa välitetään toisista, on helppoa olla välittämättä toisista. Tämä on tullut esiin etenkin viime aikojen keskustelussa koronarokotuksista, jossa yksilönvapauden korostaminen on mennyt osin liiallisuuksiin.
Maassa, jossa ei näe polion vammauttamia ihmisiä (koska rokotukset), äidit ja lapset eivät kuole synnytyksiin (koska maailman alhaisin imeväiskuolleisuus) ja on perustuslaillinen oikeus välttämättömään toimeentuloon (perustuslain 19 §), on helppoa olla individualisti. Sänky on valmiiksi pedattu ja sieltä voi huudella omia oikeuksiaan. Voi välittää vain itsestään, kun muut ovat tehneet paljon sen eteen, että elämme hyvinvointi- ja sivistysvaltiossa.
Tulen surulliseksi, kun kuulen ihmisistä, jotka tehtailevat rikosilmoituksia koronapassia vaativista yrityksistä. Nyt jos koska on aika miettiä kanssaeläjiä ja kantaa oma kortensa kekoon, jotta pandemia ei räjähdä käsiimme. Voiko väittää, että rokottamattomana kantaa vastuun omista päätöksistään, jos lopulta hyvinvointiyhteiskuntamme hoitaa sairaalahoitoa vaativan tartunnan? Vastuun joutuu kantamaan silloin aivan joku muu kuin yksilö itse.
Poliisi otti viime viikolla kiinni viisi terrorismirikoksista epäiltyä henkilöä Kankaanpäässä Pohjois-Satakunnassa. Olen samoilta suunnilta kotoisin, minkä vuosi olen seurannut uutisointia tarkasti. Jälleen mietin, mikä Suomen oloissa on niin huonosti, että pitää alkaa suunnitella tekoa, jonka ainoa tarkoitus on horjuttaa yhteiskuntarauhaa. Ovatko olot täällä niin hyvät, että sitä ei kestä, vaan pitää tehdä jotain aivan mieletöntä?
Olen ollut äiti yli 15 vuoden ajan, mikä on tehnyt minut hyvin tietoiseksi siitä, miten omat valintani vaikuttavat muihin ihmisiin. Teen paljon asioita oman hyvinvointini eteen ja osaan tarvittaessa laittaa omat menoni etusijalle, mutta epäitsekkyydestä on tullut normi. Vaikka mieleni tekisi ottaa loparit ja muuttaa ulkomaille tai juosta Great Wall Marathon Kiinassa, on minun mietittävä päätösteni vaikutusta muihin ihmisiin.
Huomaan, että minun on valittava sanani tarkkaan, jotta en tule lisänneeksi vastakkainasettelua. Kärkkäimpiin kommentteihin ei kannata edes vastata, sillä niiden esittäjän tarkoitus voi olla eripuran lisääminen kansalaisten kesken. Suoranaiset valheet haluan oikaista ja tarvittaessa esittää oman perustellun mielipiteeni. Kun olemme kerran päässeet sivistysvaltioksi, parempi myös pysyä sellaisena, eikä taantua kivikaudelle kivikirveitä heiluttelemaan.
Näiden ajatusten myötä hyvää ja rauhaisaa itsenäisyyspäivää!
LENKILLÄ 