Pari viikkoa sitten iski flunssa, joka pakotti jäämään töistä sairauslomalle. Myös juokseminen ja muu liikkuminen jäivät, enkä kipeimmilläni jaksanut käydä edes kävelemässä. Olen todella huono sairastamaan ja onneksi olen harvoin kipeänä – edellisen kerran olin ollut flunssassa kevättalvella 2019.
En käynyt koronatestissä, sillä flunssa vaikutti tavallistakin tavallisemmalta nuhalta ja yskältä. Olisi myös ollut outoa, että olisin saanut koronatartunnan kauppa- tai salireissulta sen jälkeen, kun en siihen pitkän kotona tapahtuneen altistumisen jälkeen aiemmin syksyllä sairastunut. Lapseni siis sairasti syyslomalla koronaviruksen aiheuttaman taudin, johon perheen muut jäsenet eivät sairastuneet. Lisää kokemuksestamme voi lukea täältä.
Reilun viikon liikuntatauon jälkeen juoksin ensimmäisen lenkin viime viikon tiistaina. Lapsen harrastuksen aikana jäi sopivasti 45 minuuttia aikaa, jonka käytin hyväkseni. En juossut koko aikaa vaan tein rauhallisen viiden kilometrin lenkin. Olosuhteet olivat muuttuneet äkisti talvisiksi, mutta onneksi olen rutinoitunut talvijuoksija. Uutta olivat vain säärystimet ja panta, jotka neuloin kipeänä ollessani.
Tiistai-iltana pärjäsin vielä polkujuoksukengillä, sillä pakkaslumi ei ollut liukasta. Keskiviikkoiltaan mennessä pieni lumikerros oli ensin hieman sulanut ja sitten jäätynyt kirkkaaksi peilijääksi. Valitsin nastalenkkarit, kun kävin kävelemässä 8,5 kilometrin lenkin kaverini kanssa. Omat nastakenkäni ovat palvelleet pian jo kolme vuotta, mutta tauon jälkeen oli hyvä totutella niihin kävellen.
Sarva Xante -nastalenkkarini ovat talvijuoksukengiksi yllättävän kevyet ja melko vähän vaimennetut. Nämä ominaisuudet yhdistettynä kovaan jäiseen maahan voivat aluksi aiheuttaa ihmetystä jaloissa. Nastalenkkareilla juokseminen saattaa myös hieman muuttaa askelta, mikä sekin voi tuntua jaloissa lenkkiä seuraavina päivinä. Omiin nastalenkkareihini luotan kuin kallioon ja uskallan juosta niillä rennosti.
Torstai ja perjantai oli omistettu ihan jollekin muulle kuin juoksemiselle. Myönnän, että juoksuharrastukseni vuoksi joudun välillä jättämään väliin muita menoja tai olemaan ainakin se tylsä vieras, joka lähtee ajoissa kotiin. Korona-aikana sosiaalisia kontakteja ei ole liiaksi asti ollut, minkä vuoksi niitä on alkanut myös eri tavalla arvostaa.
Torstaina kilistelimme kuohuvalla sukulaismiehen syntymäpäivillä. En kieltäytynyt punaviinistä aterian kanssa ja otin kahvin kanssa kaksi siivua Ellen Svinhufvudin kakkua. Ruoan lisäksi nautin suuresti sukulaisteni seurasta. Perjantaina näin työkavereitani pikkujoulujen merkeissä. Tieto siitä, että koronarajoituksia saatetaan joutua ennestään kiristämään, teki tapaamisesta samaan aikaan haikean ja iloisen. Pelasimme Aliasta yli puolen yön. Voittajaparin muodostimme minä ja työkaverini.
Sunnuntaita olin odottanut jo useamman päivän, koska pääsisin taas juoksemaan. En tiennyt, minne päivä veisi, mutta juoksulenkki oli taattu. Osallistuin kesällä HKI FIVE -haasteeseen, joka sai joulun alla jatkoa XMAS FIVE -haasteesta (osallistuminen molempiin tapahtumiin saatu). Olen ollut mukana jouluhaasteen reittien suunnittelussa, mutta en tiennyt, millainen reitti ensimmäisenä adventtina olisi tiedossa.
XMAS FIVE -haasteen viidestä reitistä ensimmäinen sijaitsi Vuosaaressa. Ajoin sinne sunnuntaina aamupäivällä juoksukaverini Suvin kanssa. Jätin auton lähelle Aurinkolahden uimarantaa, josta lähdimme juoksemaan 9,5 kilometriä pitkää lenkkiä. Pakkasta oli -6 astetta ja tuuli voimisti pakkasen purevuutta. Laitoimme reippaaseen tahtiin lenkkaria toisen eteen.
Reitin huippukohta sekä maisemien että korkeuden osalta oli Vuosaarenhuippu. Olin aiemmin lukenut Vuosaarenhuipusta vain lehdistä, mutta paikanpäällä kaikki näytti monin verroin hienommalta. Entinen kaatopaikka on maisemoitu kauniisti ja huipulta näkee pitkälle ympäristöön. Nousu rinnettä pitkin ylös oli sen verran loiva, että pystyimme juoksemaan lähes koko matkan. Alas olikin sitten mukava tulla, kun oli painovoima apuna.
Saan pian uuden juoksuohjelman, jolla lähden valmistautumaan kohti ensi kevään Helsinki City Running Daytä. Tavoitteenani on juosta kuudes maratonini 14.5.2022. Olen laittanut viime kuukausina muut asiat juoksun edelle. Osin valinta on ollut täysin tietoinen, sillä lokakuun alun maratonin jälkeen piti palautua henkisesti ja fyysisesti. Sitten, kun olisin jo enemmän halunnut juosta, lapseni sairastui koronaan ja minä hieman myöhemmin ihan tavalliseen flunssaan.
Satunnaiset juoksulenkit ovat sujuneet helposti, sillä maratonkunto ei aivan hetkessä katoa. Olen saanut edelleen nauttia hedelmistä, joita koko alkuvuoden ja kesän harjoittelu tuotti. Nyt on kuitenkin aika alkaa valmistautua tulevaan vuoteen ja kylvää uuden sadon siemeniä. Olen myös kaivannut juoksemista niin paljon, että olen nähnyt unia, joissa juoksen. En ole näissä unissa juossut missään tapahtumissa enkä kovalla vauhdilla, vaan olen keskittynyt jalkojeni rullaavaan liikkeeseen ja siihen, miten hyvältä se tuntuu.
Tällä viikolla kertyi vain noin 15 juoksukilometriä, mutta niitä on tarkoitus pikkuhiljaa lisätä. Säännöllinen treeni auttaa tekemään parhaan mahdollisen suorituksen seuraavalla maratonilla, mutta juoksulla on muitakin merkityksiä elämässäni. Juokseminen nostattaa mielialaa, ja luulen, että olen koko ajan pienissä pöllyissä, kun pääsen tarpeeksi usein juoksemaan. Tällä viikolla oli onneksi monta muutakin mieltä nostattavaa tapahtumaa muistuttamassa, että muutakin elämää on.
LENKILLÄ 