Noin puolitoista viikkoa sitten sairastuin koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Sain tartunnan perhepiiristä, jossa kaksi muutakin oli jo ehtinyt sairastua tautiin.
Olin saanut kolme koronarokotusta, joista viimeisimmän joulukuun 2021 lopulla. Tiesin, että omikronmuunnos kiertää tehokkaasti rokotteen, joten sairastuminen ei tullut yllätyksenä.
Joillakin kolmesti rokotetuilla tuttavillani koronaviruksen aiheuttama tauti on mennyt ohi lievin oirein tai jopa oireettomana. Oma tartuntani alkoi päänsäryllä ja nenän vuotamisella. Oireiden alettua kotitestiin tuli heti kaksi viivaa.
Tauti eteni lievin flunssaoirein, eikä kuume noussut lainkaan. Yhtenä päivänä piti niistää, toisena yskiä ja kolmantena taistella aaltoilevaa huonoa oloa vastaan.
Flunssaoireet kestivät viisi päivää ja katosivat sitten äkisti. Olin oireiden päättymisen jälkeen karanteenissa vielä yhden päivän. En käynyt virallisessa testissä, joten laskin itse itselleni viisi karanteenipäivää oireiden alkamisen jälkeen.
Kun karanteeni oli päättynyt, kävin kaupassa ja innostuin muun muassa imuroimaan kotona. Paluu toimintakykyiseksi arjen toiminnoissa tapahtui nopeasti. Se on kuitenkin eri asia kuin se, että voin palata täysipainoisesti harjoittelemaan.
Lieväoiresenkin koronan jälkeen pitää palata juoksutreenien pariin asteittain. Aion noudattaa tätä terveurheilija.fi ohjetta, jonka mukaan ensimmäisen harjoituksen voi tehdä sitten, kun on ollut arjessa seitsemän päivää oireettomana. En ole vielä päässyt tekemään ensimmäistä juoksuharjoitusta.
Kolmantena oireettomana päivänä kävelin kaverini kanssa vajaan viiden kilometrin lenkin. Uskon, että hyvä peruskuntoni auttoi siinä, että sykkeeni ei kävellessä noussut edes 50 prosenttiin maksimista. Jaksoin kävellä hyvin, enkä alkanut esimerkiksi yskiä.
Kävin kävelyllä myös neljäntenä ja viidentenä oireettomana päivänä. Toinen sairastumisen jälkeinen kävelylenkki oli neljä kilometriä ja kolmas yli kahdeksan kilometriä pitkä. En hengästynyt tai tuntenut mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
Vaikka kävelylenkit sujuivat hyvin, väsyin niistä epätavallisen paljon. Nukuin esimerkiksi yhtenä yönä kymmenen tunnin yöunet. Yleensä nukun 7-8 tuntia, joka riittää minulle erittäin hyvin. Sairaus siis tuntuu vielä kehossani.
Lauantaina, joka oli kuudes oireeton päivä, kävin hiihtämässä perheen kanssa. Hiihdin tunnissa viisi kilometriä, eli vauhtini oli hyvinkin maltillinen. Sykkeet pysyivät jälleen matalina.
Kaunis kevättalven sää houkutti hiihtämään pidempään ja kovempaa, mutta oli mentävä jarru pohjassa. Osin siihen vaikutti oma tilanne ja osin muiden vauhti. Nautin ihanasta säästä, vaikka hieman tuli ikävä pitkiä hiihtolenkkejä, joita vielä pari viikkoa sitten tein.
Ensi viikolla kokeilen juoksemista ja aloitan ohjeen mukaisesta 15 minuutista. Onneksi tiedän tarkalleen, millaiset peruskestävyyslenkkieni sykkeet ovat. Tarkkailen, ettei syke nouse liian korkealle ja että olotila pysyy hyvänä.
Viime blogikirjoituksessa kerroin, millaisia ajatuksia harjoittelutauko on aiheuttanut. Koronaviruksen aiheuttamaa tauti on ollut todella paljon liikkeellä, joten oma sairastuminen oli vain ajan kysymys. Tällä hetkellä olen tyytyväinen, että sairastin taudin lievänä.
En voi tietää, auttoivatko saamani kolme rokotusta jotenkin. Olen kaikesta huolimatta tyytyväinen, että otin rokotteet, välttelin väkijoukkoja ja olin kaksi vuotta etätöissä. Jatkan etätöitä edelleen. Varovaisuus ei ole ollut turhaa, ja tämänhetkinen maailmantilanne on saanut minut siitä yhä varmemmaksi.
Monet kerrat koronapandemian aikana luin Facebookin kommenttikentistä tai muualta netistä, miten päättäjiä syytettiin hysterian levittämisestä tai kiimaisuudesta, kun he tekivät päätöksiä kansalaisia koskevista rajoituksista. Miksi tehdä näin rajuja toimenpiteitä, kun kyseessä on ”vain lievä flunssa”, moni tuntui kysyvän.
Monen kohdalla koronaviruksen aiheuttama tauti on ollut lievä, mikä tietenkin on ollut ainoastaan myönteinen asia. Koronaviruksen holtitonta leviämistä kansalaisten keskuudessa on ollut siitä huolimatta tarkoituksenmukaista välttää.
Inhimillisen kärsimyksen välttämisen lisäksi kyse on ollut terveydenhuollon kantokyvystä ja toisaalta yhteiskunnan pysymisestä toimintakykyisenä. Kuka olisi vielä joitain kuukausia sitten voinut kuvitella, että Euroopassa on sota, Venäjä uhkailee ydinaseilla ja ottaa kaksi ydinvoimalaa hallintaansa Ukrainassa? Toinen niistä on Tšernobylin ydinvoimala.
On hyvä, että päättäjät ovat pitäneet kaikesta arvostelusta huolimatta jäitä hatussa ja jarruttaneet koronaviruspandemian leviämistä. Rokotteet ovat olleet yksi keino lieventää tartuntakäyrää. Erityisen hyvin ne ovat estäneet sairaalahoitoa vaativia tautimuotoja.
Julkisuudessa on väläytelty, että Suomessakin voitaisiin hoitaa Ukrainan sodassa haavoittuneita potilaita. On myös kerrottu, että syöpäsairaita lapsia on siirretty Ukrainasta hoitoon muihin maihin.
Muualta tulleiden potilaiden lisäksi on tärkeää, että olemme valmiita, jos katastrofi sattuu omalle kohdallemme. Sellaista en missään tapauksessa toivo, mutta huonoimpaan mahdolliseen skenaarioon varautuminen ei ole hysteriaa vaan järjen käyttöä.
Oma sairastumiseni ja toipumiseni on tässä maailmantilanteessa pieni ongelma. Olen harrastanut juoksua kymmenen vuotta ja kirjoittanut blogia viisi vuotta. Mitä kauemmin olen kumpaakin harrastanut, sitä selvemmäksi on tullut, että ne pitävät niin sanotusti pääni kasassa. On tärkeää päästä taas sairastamisen jälkeen jaloilleen ja takaisin juoksemaan. Juoksemaan pystyvällä juoksubloggaajalla on myös enemmän annettavaa lukijoilleen.
Kehotan muitakin tässä maailmantilanteessa jatkamaan niiden asioiden tekemistä, jotka tuovat iloa ja tarkoitusta elämään. Vaikka omat puuhastelut tuntuisivat isommassa mittakaavassa turhanpäiväisiltä, ei niiden merkitystä voi väheksyä. Sitä paremmin jaksamme yhdessä, mitä paremmin jokainen meistä yksilönä voi.
LENKILLÄ 