Kärsivällisyyttä koronan kanssa

Muokattu 16.11.2022 ja lisätty uusi suositus paluusta urheiluun infektion jälkeen.

Luulin, että kolme raskautta olisivat opettaneet minulle jotain kärsivällisyydestä. Nimenomaan opettaneet. Kärsimätöntä luonnetta on vaikea muuttaa, mutta malttamatonta mieltä voi opettaa. Tai ainakin yrittää.

Lapsen odottaminen on odottamista. Yhdeksän pitkää kuukautta. Nyt, kun kolme lastani ovat jo koululaisia, on jälkeenpäin helppo todeta, että aika on mennyt nopeasti.

Sairastuin reilu kaksi viikkoa sitten koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Suunnittelin, että alan taas juosta, kun olen ollut viikon oireettomana. Harjoitteluun palaamiseen löytyi oikein ohjeet netistä.

Sitä en osannut ottaa huomioon, että viikko oireettomana ei välttämättä riittäisi. Tai mitä oireettomuudella sitten tarkoitetaankaan. Flunssaoireet kestivät 5–6 päivää, minkä jälkeen ne äkisti hävisivät.

Olen ollut ilman flunssaoireita jo puolitoista viikkoa, mutta en edelleenkään tunne oloani normaaliksi. Tällä viikolla on vaivannut ajoittainen päänsärky ja kolotukset jäsenissä.  Ne ovat tulleet ja menneet ja onneksi tuntuvat jo loppuviikkoa kohden helpottavan.

Tuntuu tuskastuttavalta vain odottaa, milloin olotilani palaa normaaliksi ja uskallan taas juosta. Kevyt liikunta eli kävely ja kehonhuolto tuntuvat auttavan parhaiten kolotuksiin. Kevyt liikunta ei hengästytä tai nostata sykettä epänormaalisti vaan tuo hyvää oloa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Olen taas saanut huomata, että liike on lääke.

Kymmenen vuoden ajan jatkunut juoksuharrastukseni on opettanut kuuntelemaan kehoni viestejä. Juostessa huomaan, onko hyvä vai huono päivä. Usein sille, kulkeeko juoksu vai ei, ei löydy sen tarkempaa syytä.

Olen saanut elää 41-vuotisen elämäni ilman suurempia kipuja ja särkyjä. Alussa mainitsemani kolme raskautta ovat olleet kehoni suurimpia mullistuksia, mutta muuten olen saanut melko huolettomasti elää kehossani. Se on ollut luotettava kumppani.

Koronaviruksen aiheuttama tauti, joka ei mennytkään ohi tuosta vain, on ehtinyt hieman säikäyttää. Ehdin jo lukea, miten pitkittyneitä koronaoireita hoidetaan, vaikka taidan oikeasti olla vasta toipumassa taudin akuutista vaiheesta.

Positiivinen mieli ja toiveikkuus. Ne oli mainittu mindfulnessin ja meditaatioharjoitusten ohella pitkittyneiden koronaoireiden hoidossa. Olen joskus saanut palautetta, että paraneminen ei ole uskon asia. Ei olekaan. Pitää uskoa paranemiseen. Se auttaa jo paljon.

Ei tämä viikko pelkkää kärsimystä ole ollut. Kahtena iltana sain kävelylle lenkkiseuraa. Kaikki kaverini eivät juokse; jotkut eivät koskaan ja jotkut eivät tällä hetkellä omien vammojensa vuoksi voi.

Kun nyt en pysty itsekään juoksemaan, on minut ollut helppo houkutella iltaisin kävelemään. Olen mennyt mielelläni, sillä kuten sanottu, kevyt liikunta tuntuu hyvältä. En voi myöskään vähätellä sen merkitystä, että saa jonkun kanssa jutella kasvotusten. Tai ainakin vierekkäin samaan suuntaan katsoen.

Kävelylenkkini ovat tällä viikolla olleet 4–7 kilometrin mittaisia. Ne olen jaksanut kävellä ongelmitta. Luulen, että hyvä peruskunto kantaa aika pitkälle. Kävelylenkit eivät nosta kuntoa, mutta pitävät sitä hieman yllä. Maratonharjoittelua en ole paljon edes jaksanut viime aikoina miettiä: sen aika tulee, kunhan pääsen taas joskus juoksemaan.

Tällä viikolla kävin tekemässä kaksi työpäivää toimistolla. Nyt, kun olen juuri sairastanut koronaviruksen aiheuttaman taudin, ei tarvitse pelätä tartuntaa tai että tartuttaa taudin tietämättään muihin.

Töissä tietenkin tehdään ensi sijassa töitä – se onkin tuntunut varsin tehokkaalta kunnon näyttöjen, näppäimistön ja sähköpöydän äärellä.

Kunnollisen ergonomian lisäksi työpaikalla ilahduttivat muut ihmiset. Nautin kahvitauoista, spontaaneista jutusteluista ja siitä, kun kävelimme porukalla viereiseen lounaspaikkaan syömään. Valmiiseen pöytään oli mukava istua syömään jonkun muun tekemää ruokaa.

Tänään olen pakannut vaatteita ja varusteita Ylläkselle lähtöä varten. Olemme siellä ensi viikon perheen kanssa lomalla. Normaalisti lomaviikkoon Lapissa on kuulunut paljon murtomaahiihtoa ja viime vuonna myös polkujuoksua. Nyt en ole varma, kannattaako minun edes pakata mukaan lenkkareita.

Loma on lomaa joka tapauksessa, kuten tavataan sanoa. Otan lomalukemiseksi mukaan kaksi kirjaa, joista toista olen jo ehtinyt aloittaa ennen loman alkua. Lisäksi pakkaan laukkuihin hetkessä elämistä, pienistä asioista nauttimista ja ripauksen kärsivällisyyttä. Sitä tässä nyt tarvitaan.