Urheilukelloni huutaa hädissään, että kuntoni on laskusuunnassa. Kello on oikeassa, koska jouduin pitämään kolmen viikon juoksutauon koronaviruksen aiheuttaman taudin ja siitä toipumisen vuoksi. Sitä urheilukelloni ei tiedä, että hyvän ja energisen olon käyräni on hyvässä nousussa.
Olen perheeni kanssa parasta aikaa Lapissa Ylläksellä. Yleensä olen Lapin lomilla enimmäkseen hiihtänyt murtomaahiihtoa ja suunnannut laskettelurinteisiin vain kerran tai kaksi viikon aikana. Viime vuonna löysin Ylläksen polkujuoksureitit, joilla juokseminen oli lähes yhtä ihanaa kuin hiihtäminen tunturimaisemissa.
Tänä vuonna en ole voinut kerätä hiihto- ja juoksukilometrejä tavalliseen tapaan. Olen tällä hetkellä kuin juuri jaloilleen päässyt taapero, joka kokeilee, miltä tuntuu ottaa juoksuaskelia. En aio pilata koronaviruksen aiheuttamasta taudista toipumista liian kovalla ja liian äkkiä aloitetulla treenaamisella.
Minulla ei ole omia lasketteluvarusteita, koska en ole katsonut niitä tarpeelliseksi ostaa. Ensimmäisenä lomapäivänä marssin välinevuokraamoon ja laitoin Smartum-tilini saldon lähes sileäksi. Vuokraamosta lähtivät mukaan sukset, sauvat ja laskettelumonot koko viikoksi. Laskettelulaseina olen käyttänyt juoksuun ja pyöräilyyn hankkimiani urheilulaseja. Aurinkoisina kevättalven päivinä ne ovat riittäneet hyvin silmien suojaksi.
Olen käynyt loman aikana joka päivänä muun perheen kanssa laskettelemassa. Aurinkoisina päivinä rinteessä on vierähtänyt monta tuntia. Minttukaakao on vielä nauttimatta, mutta muuten olen yrittänyt suorittaa kaikkia laskettelureissun kliseitä. Join muovituopista oluen aurinkoisella terassilla, kuuntelin kaiuttimista ilmoille raikuvaa poppia ja vain raskaat laskettelumonot pitivät jalkani maassa.
Loma on tullut otettua siis hyvin rennosti. Laskettelu on fyysisesti kevyttä, kun hissi vie ylös ja alas tullessa pitää lähinnä jarrutella. Jaksamisen kanssa ei ole ollut vaikeuksia. Runsas ulkona olo ja päivittäinen saunominen ramaisevat iltaisin, mutta muuten olen ollut yllättävän virkeä.
Juoksemista ja kunnon treeniä on tietenkin ikävä. Ymmärrän myös, että hyvään jaksamiseeni taudin jälkeen on syynä se, että lähtökunto oli niin korkea. Vaikka urheilukelloni kertoo kunnon laskusta, olen vielä kaukana sohvaperunasta.
Hyvässä kunnossa on upea olla. Sen olen todennut monet kerrat ennenkin. Juoksemalla saatu kunto kantaa myös arjessa: jaksan kantaa kauppakasseja ja tehdä lumitöitä sekä nukun hyvin. Jos jatkaisin kauan oluen kittaamista ja pään nojaamista silmät kiinni auringon lämmittämään seinään, kärsisi hyvinvointini. Hetkellisesti tuollaiset irtiotot tekevät hyvää.
Tauko juoksuharjoittelusta on saanut minut vain varmemmaksi siitä, että haluan jatkaa liikunnallista elämäntapaani. Juoksu- ja muu harjoittelu ei ole enää aikoihin (jos koskaan) ollut minulle sitä, että pitää tasaisin väliajoin käydä rääkkäämässä itseään. Liikuntaa aiheuttaa hyvän kierteen.
Ajatteluani liikunnan ja etenkin juoksun merkityksestä muutti vuonna 2017 lukemani Anders Hansenin kirja Aivovoimaa. Emme ole juurikaan muuttuneet siitä, mitä olimme joskus tuhansia vuosia sitten, kun ihmisinä elimme vielä savannilla ja liikuimme ruoan perässä. Juokseminen saa edelleen hyvänolon hormonit hyrräämään, vaikka emme tee sitä ruoan vuoksi (no joskus kyllä asia on näinkin).
Helsingin Sanomat (huom! artikkeli on maksumuurin takana) kirjoitti tällä viikolla, että ihminen on suurista kädellisistä liikunnallisin. Evoluutiossa ihmislaji on sopeutunut noin viiden tunnin päivittäiseen liikuntaan, josta kaksi on sykettä nostavaa liikuntaa. Ei ihme, että liika paikoillaan olo saa meidät voimaan huonosti ja sairastumaan elintasosairauksiin.
Evoluutionäkökulmat vain vahvistavat käsitystäni siitä, että liikkuminen kannattaa. Se on ihmislajille luontaista ja tuo tullessaan monta hyvää asiaa. Kun elää siten, kuin luonto on meidät tarkoittanut, kaikki muukin sujuu: ruoansulatus, unirytmi, vireystaso… On tietenkin paljon asioita, joihin ei voi vaikuttaa, mutta jos valinta on omissa käsissä, kannattaa harrastaa jotain itselleen mieluista liikuntaa.
Liikkumisen vastapainona lepo on tällä viikolla tuntunut erittäin hyvältä. Loma töistä keventää arkea oli sitten kotona tai reissun päällä. Viime viikolla kärsin vielä koronaviruksen aiheuttaman taudin jälkimainingeissa tulleista säryistä ja kivuista. Ne häiritsivät etenkin yöuntani, jolloin muistin taas, miten tärkeää onkaan saada nukkua yönsä rauhassa.
Lapin hiljaisuudessa on ollut hyvä nukkua, vaikka aikainen aamuaurinko onkin herättänyt samaan aikaan kuin kotona työaamuina. Olen käyttänyt aamun tunnit kirjoittamalla, syömällä rauhassa aamupalaa tai lukemalla.
Olemme perheen kanssa nyt viidettä kertaa Ylläksellä kevättalven lomamatkalla. Koronakeväänä katkesi vuonna 2017 alkanut ”putki”, kun jouduimme peruuttamaan matkamme samana aamuna, jolloin autonnokka olisi pitänyt kääntää kohti pohjoista. Päätös oli vaikea, mutta oikea, sillä hiihtokeskukset käytännössä menivät kiinni kyseisellä viikolla. Kävimme Ylläksellä kesällä 2020, kun palasimme automatkalta Pohjois-Norjasta.
Kun toipumiseni koronaviruksen aiheuttamasta taudista kesti oletettua kauemmin, en odottanut tämänvuotiselta pohjoisen lomalta paljon. Edelleen kaihertaa, kun näen ihmisiä hiihtämässä, mutta olen jo nyt saanut paljon enemmän kuin osasin odottaa. Ylläs on näyttänyt erilaiset kasvonsa, joita en ehkä olisi nähnyt, jos matka olisi ollut samanlainen kuin aina ennenkin.
LENKILLÄ 