juoksu

Maratonilta palautuminen

Palautuminen on muutakin kuin sitä, että pystyy maratonin jälkeen taas juoksemaan. Jos toimivat jalat olisivat olleet mittarina, olisin voinut lähteä lenkille vain pari päivää maratonin jälkeen.

On huomioitava lihasten mikrovauriot, henkinen väsymys ja paljon muuta, joille en tiedä nimeä, mutta jotka tunnistan. Torstai-iltana – viisi päivää maratonin jälkeen – nukahdin istualleni. Se oli kehon viesti ja tarkoitti sitä, että on levättävä vielä lisää.

Trikoot ja aluspaita CRAFT, kengät SAUCONY. Saatu Polhem PR Finland.

Juoksin neljännen maratonini Helsinki City Marathonilla. Kipein olen ollut toisen maratonini jälkeen keväällä 2019. Pariin päivään en päässyt tuolilta ylös ilman, että autoin käsillä. Portaiden sijaan valitsin hissin (myös alaspäin mennessäni).

Ensimmäisen maratonin otin varman päälle. Juoksin sen ajassa 4 tuntia 39 minuuttia. Mikään paikka ei tullut erityisen kipeäksi. En toisaalta osannut odottaa mitään, koska juoksin tuolloin ensimmäistä kertaa pidempään kuin 25 kilometriä.

Kolmannen maratonini juoksin vuosi sitten syyskuussa. Olin varautunut ankkakävelyyn parin päivän ajan, mutta mitä vielä! Kävelin normaalisti ja laskeuduin jopa portaita pitkin heti seuraavana päivänä.

Tällä kertaa tiesin, että mitä vain voi seurata 42,2 kilometrin juoksusta. Olin ottanut riskin, kun valitsin kengät, joiden tiesin käyvän ahtaiksi jalan turvotessa. Maratonin jälkeen ”tunsin” molempien isovarpaiden kynnet parin kolmen päivän ajan. Sukkien pukeminen ja riisuminen oli hankalaa kankeiden jalkojen vuoksi maratonia seuraavana päivänä.

Etureisissä oli jotain pientä tuntemusta. Yllättävin oli käsivarsien kipu, jollaista ei ole koskaan ennen ollut. Selvisin kuitenkin hyvin pienin ”vammoin”.

Kolmen aiemmin juoksemani maratonin perusteella arvasin ennalta tapahtumien kulun. Kaksi päivää meni ylivirittyneessä tilassa. Saatoin puhua tauotta tai puuhastella levottomasti. Käytin yliaktiivisen tilani hyödyksi ja maratonin jälkeisenä päivänä tein kotitöitä ja kirjoitin kisaraportin blogiin.

Kunnon analyysin teko olisi edellyttänyt, että olisin pitänyt enemmän väliä tapahtumapäivän ja kisaraportin kirjoittamisen välissä. Toisaalta sain heti seuraavana päivänä tunnelman mukaan kirjoitukseen, koska olin itsekin vielä aivan fiiliksissä!

helsinki city marathon juhlavuosi

Tiistaina alkoi odotetusti väsyttää. Töiden teko tuntui takkuiselta ja runnoin päivän väkisin loppuun. Illalla pääsin rentoutumaan maauimalan ulkoaltaaseen ja saunaan. Oma saunamme on remontissa jo toista viikkoa, joten oli ihanaa päästä kunnon löylyihin.

Keskiviikkoaamuna jaksoin vielä mennä Vida Kuulas -lisäravinteiden lanseeraustilaisuuteen. Nautin hyvien esiintyjien kuuntelemisesta, maukkaasta aamiaisesta ja jutustelusta muiden kanssa. Lähdin hyvillä mielin kotiin aloittamaan etätyöpäivää.

Torstaina olisi ollut myös yksi blogiin liittyvä iltameno. Peruin osallistumiseni usean henkilön yhteistilaisuuteen heikentyneen koronatilanteen vuoksi. Sitten illalla tapahtui tuo lähes pystyyn nukahtaminen. Katsoin istuallani televisiota, kun luomet vain painuivat kiinni ja nukahdin.

Yleensä nukun yöt sikeästi, herään aamulla pirteänä ja ”käyn” melko täysillä aamusta iltaan, kunnes taas väsähdän. Päiväunet tai varsinkin tällaiset alkuillan torkahtelut ovat poikkeuksellisia. Luulin, että se oli merkki lähestyvästä migreenikohtauksesta, mutta sellaista ei koskaan tullut. Torkkuminen oli merkki väsymyksestä.

Maratonin jälkeisen fyysisen väsymyksen lisäksi viikkoa vaivasivat muut asiat, joiden pohtiminen uuvutti. Lähestyvä syysloma ei tuntunut yhtä mukavalta, kun koronatilanne heikkeni päivä päivältä. Ensimmäistä kertaa koko korona-aikana alkoi tilanne tosissaan harmittaa.

oranssi ja keltainen vaahteranlehti

Arkipäivien aikana ei ollut aikaa juosta. Työpäivän jälkeen ruokakauppaan ajaessani ihmettelin, miten olen ehtinyt ja jaksanut jossain välissä vielä treenaamaan?!? Päättelin, että aikaa löytyy kyllä, kun päivän organisoi hyvin, eikä kuluta aikaa mihinkään turhaan. Kiire on usein itse aiheutettua.

En joutunut estämään itseäni lähtemästä lenkille. Jalkani olisivat varmasti olleet kunnossa jo muutaman päivän jälkeen, mutta olen antanut itselleni luvan levätä. Sen tarpeessa olen tosiaan ollut.

Lauantaiaamuisin käyn usein viemässä lasta harrastukseensa ja käyn sillä aikaa juoksemassa. Päätin, että viikko juoksutaukoa on sopiva ja pakkasin jo perjantai-iltana juoksutarvikkeet valmiiksi odottamaan aamua.

Kun aamulla puin juoksuvaatteet päälleni, tunsin olevani jälleen elementissäni. Kävin lapsen harrastuksen aikana juoksemassa 50 minuutin lenkin. Syke meinasi ensimmäisellä kilometrillä karata lähelle 160:tä, mutta sen jälkeen se asettui 130-140 välille. Vauhti oli noin 6:50 min/km.

Rauhallinen vauhti tuntui helpolta. Aavistin, että minusta ei vielä olisi ollut mihinkään kovaan suoritukseen. Sellaisen olisin saanut itsestäni pakotettua, mutta siinä taas ei olisi ollut mitään järkeä. Maratonille valmistautuminen sujui hyvin, maraton meni loistavasti, eikä nyt sovi sössiä tätä viimeistä vaihetta, palautumista.

Juoksin reilu seitsemän kilometriä. Menohaluja olisi ollut pidempään lenkkiin, mutta hillitsin itseni. Lisäksi piti mennä lasta vastaan. Kaunis ilma kruunasi kaiken, ja olin lenkkiin erittäin tyytyväinen. Ihan jotain muuta kuin viikko sitten juostu 42,2 kilometriä keskivauhdilla 5:35 min/km, mutta ei haittaa.

juhlavuoden tapahtumapaita

Neljäs maraton oli koko vuoden päätavoitteeni juoksussa. Helsinki City Marathon siirtyi toukokuulta lokakuulle, minkä vuoksi valmiiksi pitkä projekti muuttui entistä pidemmäksi. Kaikkea varjosti epidemian aiheuttama epävarmuus ja maratonille valmistautumisesta itsestään tuli maraton.

Kun lähdin maratonin jälkeen Olympiastadionilta, näin, että ulkona olleita isoja mainosviirejä kerättiin jo pois. Tässäkö tämä oli? Ilta hämärtyi ja hörpin vettä maalialueelta saamastani pullosta.

Ei enää tavoitetta kohden harjoittelua tai lähes päivittäisiä treenejä. Ihminen usein jaksaa niin kauan kuin tarvitsee. Kun on lopulta lupa hellittää, voi viikkojen ellei kuukausien väsymys iskeä päälle. Sitä piti kuitenkin odottaa pari päivää, koska keho ei ensin oikein tiennyt, miten päin pitäisi olla.

Tällaisten asioiden vuoksi olen levännyt kunnolla. Tilanne ei siitä muutu miksikään, olenko juoksematta kolme päivää, viisi päivää vai viikon. Tärkeintä on ollut huomata, mikä sopii itselleni parhaiten. Se taas on löytynyt kokemuksen kautta. Tämä maraton ja siltä palautuminen ovat vain herkistäneet korvaa, jolla kuunnella omaa kehoaan ja sen viestejä.

5 kommenttia

  1. Aika samoja fiiliksiä itselläkin. Nyt juostu mara oli nro 8. Joskus olen levännyt 2-3 viikkoa, joskus muutaman päivän. Nyt meni tähän päivään 👌🤗

    Lepää,nauti,fiilistele 👌👍

    Tykkää

    1. Hei! Kiitos kommentistasi. Sulla onkin jo tuplasti maratoneja takana, vau! Perästä tullaan. 😀

      Kaksi kolme viikkoa lepoa ei kuulosta lainkaan pahalta. Huomaan, että edelleen väsyttää, vaikka maratonista on jo yli viikko. Syysloma tähän väliin tuli kuin tilauksesta. Täytyy muistaa levätä, vaikka lomalla olisi enemmän aikaa juosta.

      Pää kaipaa eniten juoksua. Sitä on niin tottunut siihen juoksun tuomaan hyvään oloon, että saattaa alkaa vanne kiristää päätä, jos pitää kovin pitkän tauon.

      Mukavaa syksyä!

      Tykkää

      1. Kerran vuodessa olen yhden juossut. 2019 jäi väliin jalkavaivojen takia. Vanhuus ei tuu yksin 😂

        Juu, pää juoksis mut kroppa haluu laiskotella.
        Tsemiä juoksuun ja ensi keväänä taas viivalla 👌👍

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: