Osallistuminen saatu.
Naisten Kymppi viime lauantaina kiteytti sen, miksi osallistun juoksutapahtumiin. Isossa ryhmässä, jossa kaikilla on sama päämäärä, tulee tuloksia.
Naisten Kympillä ei ole virallista ajanottoa. Uskon, että monilla tavoitteena oli se, että juoksee kymmenen kilometriä.
Oma tavoitteeni oli juosta matka noin tuntiin. Se tarkoittaisi nykyisellä kunnollani hieman peruskestävyyslenkkiä nopeampaa vauhtia.
Vuosi sitten juoksin kymmenen kilometriä 48 minuutissa, mutta nyt minusta ei olisi siihen. Olen kevään aikana tehnyt aivan liian vähän vauhtikestävyysharjoittelua.
Kävin perjantaina hakemassa osallistujapakettini Töölönlahden puistosta, jossa Naisten Kympin tapahtuma-alue sijaitsi. Tämän vuoden tapahtumapaita oli kauniin korallin värinen.
Näin tapahtuma-alueella muutaman juoksututun, joiden kanssa jäin juttelemaan. Keskittymiseni harhautui ja unohdin käsilaukkuni erään puistonpenkin juureen.
Kun huomasin, että mukanani oli enää puhelimeni ja kameralaukkuni, aloin etsiä käsilaukkuani. Onneksi joku rehellinen ihminen oli palauttanut sen Naisten Kympin infoon.
Käsilaukkuni mukana olisivat menneet avaimeni, bussikorttini ja käteistä rahaa. Minulta on kerran Espanjassa viety puhelin ja rahaa sekä luotto- ja ajokortti. Se oli ikävä kokemus, jonka jälkeen olen yrittänyt olla tarkkana omaisuudestani. Mutta harhaudun helposti asiasta toiseen.
Aurinkoisista päivistä huolimatta sää on pysynyt koleana. Kun saavuin lauantaina juoksukaverini kanssa Töölönlahdelle, viileä tuuli tervehti meitä. Pysyin silti päätöksessäni juosta t-paidassa.
Korallinväristen t-paitojen meri oli vaikuttava näky. Vähän ennen ensimmäisen niin sanotun kuuman ryhmän lähtöä seisoin juoksukaverini kanssa vielä vessajonossa. Olimme ilmoittautuneet seuraavaan ryhmään, joka tavoitteli noin tunnin aikaa.
Kun osallistuin Naisten Kympille ensimmäisen kerran vuonna 2019 (siitä voit lukea lisää täältä), lähdin kuumassa ryhmässä. Siinä juoksevat pyrkivät reitiltä maaliin alle tunnissa.
Lopulta minun ja juoksukaverini vauhti olisi soveltunut myös ensimmäiseen ryhmään, mutta asettauduimme lähtökaaren alle vasta seuraavan ryhmän kanssa.
Ensimmäinen kilometri kulki Kansalaistorin kautta Baanalle. Suunto-kelloni näytti keskimääriseksi vauhdiksi 6:08 min/km.
Reitin varrella oli muutamia isompia kannustuspisteitä, kuten Baanan päässä soittanut Puhallinorkesteri.
Yllätyin, miten myös paljon muita ihmisiä oli tullut kannustamaan Naisten Kympin juoksijoita. Viikkoa aikaisemmin olin juossut puolimaratonin paljon isommassa tapahtumassa Helsinki City Running Dayssä, jossa ei juurikaan ollut enempää porukkaa reitillä kannustamassa.
T-paidassa tarkeni juosta hyvin. Päivä oli tuulinen, mutta jotenkin rakennukset ja maasto blokkasivat tuulen lähes koko reitiltä. Kolmen kilometrin kohdalla ollut juomapiste tuli kuin tilauksesta. Otin ison kulauksen vettä.
Viiden kilometrin kohdalla vilkaisin kelloani. Aikaa oli kulunut tasan puoli tuntia. Olin juoksukaverini kanssa saanut alun hitaammat kilometrin kurottua kiinni.
Juoksuvauhtimme oli enimmäkseen alle 6 min/km, mutta vielä sellaista, että pystyimme mainiosti juttelemaan.
Hiljaisia hetkiä ei juuri ollut, kun kommentoimme milloin merenrannassa kylpevää varista, kaula kaarella uiskentelevaa joutsenta tai sitä, miten ärsyttävää on, kun juoksuliivien kuivattaminen kestää kauan.
Jos olen aiemmin sanonut, että puolimaraton on maratonien jälkeen alkanut tuntua pikamatkalta, menee kymmenen kilometriä vielä nopeammin. Se ei silti tee kymmenestä kilometristä sen helpompaa juoksumatkaa.
Mitä kovempaa juoksee, sitä kauempana hauskuus siitä on. Olen pari kertaa juossut kymmenen kilometriä alle 50 minuutissa. Tuolloin lähes jokainen kilometri on ollut kidutusta.
Naisten Kympillä juoksin vielä mukavuusalueellani. Kilometrit toisensa perään taittuivat nopeasti. Pysähdyin vielä juomaan toiselle juomapisteelle seitsemän kilometrin kohdalla. Kävelin juomapisteen läpi ja join kaksi mukia vettä.
Baanalla takaisin päin juostessa alkoi olla jo loppukirin tuntua. Ohittelimme juoksukaverini kanssa selkiä ja saimme kiinni ensimmäisessä kuumassa ryhmässä lähteneitä juoksijoita.
Muutamaa sataa metriä ennen maalia katsoin kelloani ja se näytti ajaksi 59:20 minuuttia. Otin loppukirin, mutta se ei ihan riittänyt tasan tunnin aikaan. Kelloni näytti maalissa 1:00:31 tuntia.
Suunto-kelloni näytti juostuksi matkaksi jopa 10,39 kilometriä. Muutamalla muulla matkan pituus oli 10,1 kilometriä, joka oli varmaankin lähempänä totuutta. Matkaa ei ole virallisesti mitattu, joten tarkkuus oli riittävä.
Naisten Kympillä on runsas maalihuolto. Heti maaliintulon jälkeen nautin jäätelöpuikon (ettei se ehtinyt sulaa) ja napsautin auki tölkin alkoholitonta olutta (koska oli jano matkalla juomastani vedestä huolimatta).
Sää olisi suosinut pidempääkin piknikillä istuskelua, mutta emme juoksukaverini kanssa lopulta jääneet kovin pitkäksi aikaa nurmikolle syömään muita eväitä ja katsomaan esiintymislavan tapahtumia. Lähdimme kohti Rautatieasemaa ja kotia.
Kolmas Naisten Kymppini vain vahvisti tapahtumasta saamaani positiivista kuvaa. Naisten Kymppi on iloista yhdessäoloa ja toisten tsemppaamista.
Moni juoksi kovempaa kuin minä, mutta osa myös käveli koko matkan ja oli iloinen suorituksestaan.
Tällaisille matalan kynnyksen tapahtumille on oma paikkansa. Niiden avulla voi asettaa itselleen tavoitteen, jonka saavutettuaan voi jatkaa muihin juoksutapahtumiin. Tai voi vain pitää liikuntakipinäänsä yllä tavoitteiden avulla.
Oma jatkotavoitteeni on alkaa jälleen harjoitella tavoitteellisemmin hieman löysäillen menneen kevään jälkeen. Tavoitteena on juosta syyskuussa jälleen maraton.
Yritän samalla muistaa iloita siitä, että voin juosta kymmenen kilometriä kaverin kanssa niitä näitä jutellen ja hassuille jutuille naureskellen. Siihen mahtuu jo paljon oman juoksuharrastukseni ydinajatusta. Se on nimittäin sitä, että välillä mennään jalat hapoilla ja välillä hymy korvissa.
LENKILLÄ 