Moni miettii, onko Ylläksellä lunta huhtikuussa? Pääseekö Lapissa vielä hiihtämään ja laskettelemaan? Ovatko Ylläksen talvipolut kunnossa pääsiäisen aikaan, vai painuuko jalka läpi?
Pakkasin viikon mittaiselle Ylläksen matkalle mukaan monojen ja perinteisen tyylin suksien lisäksi kolmet lenkkarit sekä uima-asun, -lasit ja -lakin.
Olin varautunut kaikkeen ja siihen, että en pysty tekemään mitään. Koska mursin varpaani jouluna, en ollut hiihtänyt tai juurikaan juossut koko vuonna.
Vuokrasin lasketteluvälineet viikoksi, koska minulla ei ole omia. Kova laskettelumono oli kuin kipsi jalan ympärillä, eikä varpaaseen juurikaan sattunut.
Varvas on kolmessa kuukaudessa ehtinyt luutua, mutta se aristaa edelleen helposti ahtaissa kengissä. Luulen, että se saattaa olla sellainen vielä pitkään.
Ylläksen rinteet olivat maalis-huhtikuun vaihteessa erinomaisessa kunnossa. Alkuviikosta oli pilvisempää, mutta se ei paljon menoa haitannut.
Rinteet eivät olleet jäisiä eikä niissä toisaalta ollut kinostuvaa lunta. Vasta loppuviikon aurinkoisten päivien myötä rinteet alkoivat mössööntyä, mikä haittasi hieman ainakin kaltaiseni ei-niin-taitavan laskettelijan menoa.
Omat lasketteluvälineet maksaisivat muutamassa vuodessa itsensä takaisin. Kävin viikon mittaisella Ylläksen lomalla joka päivä laskettelemassa, mutta lähinnä siksi, että se on koko perheen yhteistä puuhaa.
En ole intohimoinen laskija. Nautin eniten maisemista ja ulkoilmasta. Vauhdin huuma ei ole juttuni ja pelkään korkeita paikkoja. Eräänä päivänä juutuimme tuolihissiin yli 15 minuutiksi, kun siihen tuli tekninen vika. Pysyttelin rauhallisena.
Neljänä päivänä ehdin ja jaksoin laskettelun ohella harrastaa omia juttujani. Juoksin kaksi lenkkiä talvipoluilla ja kävin kahdesti hiihtämässä.
Talvipolut olivat pääsiäisen aikaan edelleen hyvässä kunnossa. Lenkkieni välissä ne jopa vielä kerran huollettiin, ja pääsin toisella kertaa juuri ajetuille poluille juoksemaan ja kävelemään.
Olin ennen Lapin lomaa juossut kuluneen vuoden aikana kaksi kertaa. Molemmat kerrat olivat olleet juoksua ja kävelyä yhdistäviä lenkkejä.
En juossut nytkään yhtämittaisesti, sillä halusin säästellä jalkaani. Minulla ei myöskään ollut mitään syytä juosta hiki hatussa ja kieli vyön alla.
Jos joku olisi minulle jouluna kertonut, että en pääse maaliskuussa maratonille, en tiedä, mitä olisin miettinyt. Tosissani luulin, että tauko on lyhyt. Toisin kävi.
Ilo oli sitäkin suurempi, kun pääsin maalis-huhtikuun vaihteeseen sijoittuneella lomallani aikaisempien vuosien tapaan juoksemaan talvipoluille. Pienet korkeuserot rytmittivät sopivasti juoksua ja kävelyä. Juoksin tasaisella ja kävelin mäissä.
Ensimmäisen lenkin juoksin nastalenkkareille, koska en tiennyt, miten jäisiä polut ovat. Olisin pärjännyt myös polkujuoksukengillä. Tavallisilla kesälenkkareilla, joissa on sileä pohja, ei poluille ole asiaa.
Tiistain lenkille tuli pituutta 8,5 kilometriä ja aikaa kului 1:15 tuntia.
Toiselle lenkille lähdin polkujuoksukengillä. Yöllisen pakkasen jäljiltä oli hankikanto, ja kävelin sitä pitkin vuokramökkimme takaa kulkeneelle talvipolulle.
Lähdin juoksemaan kohti etelää ja Ylläsjärveä. Olen aikaisemmin kirjoittanut Ylläksen talvipoluista blogiini. Huomasin, että tietoni olivat osin vanhentuneet.
Talven polkujuoksureitit Ylläksellä
Ylläs huhtikuussa
Talvipolku Ylläsjärvellä kulki eri kohdasta kuin mihin olin tottunut. Muutos oli tapahtunut parempaan, sillä polku ei enää mennyt tietä pitkin kuin hetken matkaa Eelin kaupan edessä. Sain nauttia muun muassa Ylläsjärven (siis sen oikean järven) rantamaisemista.
Pitkäperjantain juoksukävelylenkillä tuli vastaan pyöräilijöitä ja koiranulkoiluttajia. Oli selvästi vilkkaampaa kuin alkuviikosta. Väistin pyöräilijöitä reitin sivuun, jossa hanki mukavasti kantoi.
Ohitin myös hitaampia kulkijoita. Ihmisiä oli liikkeellä kaikenlaisilla härveleillä potkukelkoista multi-sport-kärryihin.
Tamppasin polkuja 12,5 kilometrin ja reilun puolentoista tunnin verran ja kiittelin itseäni siitä, että vaikeuksista huolimatta en ollut jäänyt alkuvuonna paikoilleni.
Olen aikaisemminkin joutunut pitämään juoksutaukoja, vaikka viimeisin kolmen kuukauden tauko on niistä ehdottomasti pisin.
Muistan, miten kesällä 2018 aloin jälleen lonkkavaivan helpotettua juosta. Jalkani eivät tahtoneet ensin totella minua. Tällä kertaa jalat ovat lähes mukisematta jatkaneet siitä, mihin jouluna jäin. Tuntuu kuin olisin tullut kotiin.
Alkuvuonna kävin muun muassa vapaauinnin alkeiskurssin. Innostuin uinnista niin, että ilmoittauduin triathlonin alkeiskurssille, joka alkaa heti pääsiäisen jälkeen Helsingissä.
Juoksu tulee jatkossakin olemaan ykkösjuttuni. Siinä myös olen vahvimmillani. Ei kuitenkaan ole huono asia pitää lajivalikoima laajana. Koskaan ei tiedä, mitä kulman takana odottaa.
Ennen kuin lähdin viikoksi Lappiin, kävin kokeilemassa suksia Leppävaaran stadionilla. Siellä oli vielä latujen rippeitä, vaikka muuten Etelä-Suomessa maa on ollut sula jo viikkojen ajan.
Monot eivät painaneet murtunutta varvasta, joten uskalsin pakata perinteisen tyylin sukset mukaan.
Olimme nyt perheen kanssa yhdeksättä kertaa Ylläksellä hiihtämässä ja laskettelemassa. Hiihdän aina samoja latuja, sillä olen ihastunut tunturimaisemaan, joka avautuu ylväänä hieman kauempaa.
Kevättalvella 2022 koin pettymyksen. Olin sairastanut koronaviruksen aiheuttaman taudin, jonka jälkimainingeissa en voinut hiihtää.
Tauti ei ollut runnonut minua pahemmin, mutta jälkioireet ottivat sellaisen niskalenkin, että laduille ei ollut toipilaana asiaa.
Olin varautunut siihen, että en pääsisi tänäkään vuonna hiihtämään. Ilo olikin sitä suurempi, kun suksi luisti, jalka kesti ja tunturit nousivat yhtä ylväinä horisontista kuin aina aikaisemminkin.
Sanoisin, että lunta oli pääsiäisenä 2026 Ylläksellä vähintään yhtä paljon kuin vuosi sitten samaan aikaan. Ilmeisesti joillain laduilla oli jo maata näkyvissä, mutta ei siellä, missä itse hiihdin.
Lenkillä tuli jopa latukone vastaan, ja pääsin hiihtämään juuri huollettua latua pitkin.
Ensimmäiselle hiihtolenkilleni tuli pituutta lähes 20 kilometriä ja aikaa kuluin kaksi tuntia. Se oli oikein hyvä pitkäkestoinen peruskestävyysharjoitus.
Muut treenini alkuvuonna ovat olleet vauhtikestävyyttä parantavia. Urheilukelloni on kiitellyt kunnon kasvamisesta. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että sellaisilla harjoituksilla ei juosta maratoneja. Ne vaativat pitkäkestoista jaksamista. Juuri sellaista, mitä kahden tunnin matalasykkeinen hiihtolenkki tuo.
Kuin varmuuden vuoksi hiihdin toisella lenkillä vielä pidempään. Sille tuli pituutta 25 kilometriä. Aikaa vierähti kaksi ja puoli tuntia.
En koskaan hiihtäessäni kuuntele musiikkia, äänikirjoja tai vastaavaa. Haluan olla tietoinen siitä, mitä ympärilläni tapahtuu.
Haluan myös kuunnella Lapin hiljaisuutta ja vaipua ajatuksiini. Kahden ja puolen tunnin aikana aivoissa ehtii käydä aate jos toinenkin.
Kun on nähnyt yhden pariskunnan, joista toisella on punainen ja toisella sininen hiihtoasu, on nähnyt heidät kaikki. Murtsikkalatujen vakiokalustoa.
Koiriakin kohtasin. Olen enemmän koira- kuin kissaihminen, ja toisenlaisessa elämäntilanteessa voisin ottaa itselleni koiran. En kuitenkaan tähän hetkeen, kun olen saattamassa lapsiani maailmalle ja aloittamassa triathlonharrastusta.
Silti. Koirat ovat vähä-älyisiä susia. Siltä ajatukselta en taaskaan voinut välttyä, kun vastaan juoksenteli koiria kieli ulkona innoissaan siitä, että naru kaulassaan ovat päässeet ihmisensä kanssa laduille.
Mutta mikä koiran ollessa. Uutisia Lapin lomaviikolla hallitsivat Kouvolan seudulle pudonneet droonit. Eräs televisiossa haastateltu mies kertoi, miten oli havahtunut ääniin silloin, kun oli katsellut koiriensa kanssa televisiota. Saavutetuista eduista ei kannata luopua ja niin edelleen.
Jos elämässä ei aina tiedä, mitä kulman takana odottaa, voi lukea kirjaa, jossa päähenkilö väittää näkevänsä nurkan taakse.
Perustimme naapurustoomme pari vuotta sitten lukupiirin. Sen ansiosta minunkin on tullut tartuttua kirjoihin, joita en muuten yleensä lue.
Yksi tällainen genre on ruotsalaiset dekkarit. Tiedän, että naapurimaasta tulee loistavia rikosromaaneja, mutta en ole niitä taatusti eläessäni kymmentä enempää lukenut.
Lomalukemisenani minulla oli lukupiirin seuraava teos eli Leif GW Perssonin Matkan pää. Se on ilmestynyt suomeksi vuonna 2015.
Kirja oli sopivan kevyttä luettavaa ulkona vietettyjen päivien jälkeen, kun oma akku alkoi olla lopussa. Onnekkaita sattumia tapahtui mielestäni vähän liian kanssa, kun etsivä teki töitään. Mutta kirjallisuus on viihdettä, eikä sillä totuuden kanssa tarvitse niin paljon olla tekemistä.
Viikon mittainen Lapin loma oli kokonaisuudessaan pako todellisuudesta. Päiviä rytmittivät laskettelu, laiskottelu, syöminen, saunominen ja omat muut harrastukset.
Pidin lomasta – tietenkin. Kuka kaipaisi töitä tai kevätauringon paljastamia harmaita ikkunoita, jotka kotona kaipaavat pesemistä? Rento oleilu on mukavaa.
Myönnän silti, että on mukava palata myös kotiin arkisten rutiinien pariin. Pidän aikatauluista ja päivien ennakoitavissa olevasta kulusta. Siihen myllyyn on taas helppo hypätä mukaan, kun (melkein) tiedän, mitä on tulossa.
Juhannukseen asti puuhastelen uuden harrastukseni eli triathlonin parissa. En aivan tiedä, mitä kaikkea se pitää sisällään, mutta kolmet viikoittaiset treenit on jo merkittyinä kalenteriin. Siinä sitä on rytmiä kerrakseen.
LENKILLÄ 