Ihan aluksi on todettava, että minullakin on tahmeita päiviä. Istun huonossa asennossa tietokoneen äärellä, pidän työpäivän aikana vain pakolliset ruoka- ja vessatauot ja jännittyneistä hartioista leviää kipu päähän asti. Jonotan aamuruuhkassa autonratissa kymmenien muiden aamun matkalaisten kanssa. Katselen edellä olevan auton punaisia takavaloja, vilkuilen kelloa, tunnen maailmantuskaa, kun dinosaurukset palavat moottorissa.
Niiden päivien, jotka vain on elettävä läpi ja suoritettava sisulla, lomaan mahtuu onneksi parempiakin. Työmatkaliikunta on yksi parhaita tapoja aloittaa päivä. Pyöräilen 1-2 kertaa viikossa työmatkani, joka on noin 12,5 kilometriä yhteen suuntaan. Silloin tällöin pakkaan juoksureppuun lenkkarit ja juoksuvaatteet ja juoksen töistä kotiin. Voin tietenkin puhua vain omasta puolestani ja olla oman elämäni koekaniini, mutta saan enemmän aikaan ja olen tehokkaampi työntekijä niinä päivinä, kun olen saanut aloittaa päiväni liikkuen.
Nykyinen pyöräni on ollut minulla reilu kaksi vuotta ja viime vuonna pyöräilin lähes 1000 kilometriä työmatkoja. 1000 kilometriä olisi ylittynyt, ellen olisi loppuvuodesta sairastunut keuhkokuumeeseen. Olin yli kolme viikkoa töistä sairauslomalla ja vähintään toiset kolme viikkoa toipilaana, jolloin en pyöräillyt enkä oikein lenkkeillytkään. Talvella pyörässä on nastarenkaat, joten pyöräilykausi jatkuu silloinkin.
Tällä viikolla tiistaiaamuna oli ensimmäisen kerran kunnon talvikeli. Olin edellisenä iltana pakannut valmiiksi työkoneen ja -vaatteet reppuun ja kerännyt pyöräilyvaatteet valmiiksi odottamaan aamua. Jo viime talvena ostamani Craftin villa(!)housut ovat olleet loisto-ostos. Myös käsineiden on hyvä olla lämpimät ja ennen kaikkea tuulenpitävät, sillä pyöräillessä sormet palelevat paljon helpommin kuin juostessa. Sama pätee jalkateriin.
Talvipyöräilyn varusteista taidan kirjoittaa ihan oman postauksen. Pitäisi löytää mm. hyvät ajolasit sateisiin aamuihin. Kesällä voi pitää aurinkolaseja, mutta olisin ehkä hieman koominen näky hämärässä aamussa aurinkolasit päässä. Jos räntäsade vihmoo päin naamaa kolmen vartin ajan, näytän töihin saapuessani siltä, kuin olisin itkenyt. Siihen ei viittaa ainoastaan levinnyt ripsiväri vaan myös punertavat silmät, joita on täytynyt pitää auki, vaikka olisi tehnyt mieli ajaa silmät suljettuina.
Aina ei ole mahdollista kulkea pyörällä tai juosten. Työpöydän ääressä on oltava tavallista aikaisemmin, heti töiden jälkeen on omaa tai lasten menoa tai kurkussa on kaktus. Mutta mieluiten valitsen pyörän muiden kulkuneuvojen sijaan. Liikkuu työmatkat sitten juosten tai pyörällä, kunto kasvaa, luonto säästyy samoin kuin useampi euro päivässä, kun ei tarvitse ostaa bussi- tai junalippua. Teen myös jonkin verran etätöitä, minkä vuoksi joka päivä ei ole edes tarpeen lähteä pidemmälle, kuin kävellä kahvikuppi kädessä keittiöstä työhuoneeseen.
Kun aloitan työpäivän hikoillen ja raikasta ilmaa hengittäen, huomaan olevani täynnä energiaa useamman tunnin ajan työpaikalle saavuttuani. Lisäksi ulkona liikkuessa voi seurata vuoden kiertoa (ja halusi tai ei, Pasilan työmaan edistymistä). Kesäaikaan omalla työmatkareitilläni on paljon enemmän pyöräilijöitä kuin talviaikaan. Sekaan mahtuu läski-, sähkö- ja mummopyöriä. Kun junat eivät eräänä päivänä työnseisauksen vuoksi kulkeneet lainkaan, oli pyöräteillä lähes ruuhkaa. Moni sellainen, joka ei yleensä pyörällä kulje, oli kaivanut nyt (pakon edessä ehkä) pyöränsä esiin. Toivottavasti monelle jäi siitä kipinä harrastaa työmatkaliikuntaa muutoinkin kuin veturimiesten lakkoillessa.
Pyöräileekö moni teistä työmatkoja? Pyöräilettekö myös talvella?
LENKILLÄ 