Kuvan kengät eivät liity juttuun. Laitoin keskiviikkoillan Juoksuklubi2:n treeneihin Icebugin nastalenkkarit, koska luulin, että oli talvi. Luulin väärin. Ei ollut. Omalla pihalla ja kotikadulla oli kerros lunta, mutta pääkallopaikalla Olarissa ei ollut edes pääkallokeli. Pelkkää sulaa asfalttia ja hiekkatietä. Onneksi päivän treeni tehtiin enimmäkseen Espoon keskuspuiston ulkoilureiteillä, eikä nastojen ropina liiaksi haitannut.
Nastojen lisäksi ärsyttivät aukeilevat kengännauhat. En ollut kotoa lähtiessä ollut skarppina niidenkään kanssa, vaan jouduin kesken vauhtikestävyysharjoituksen siirtymään tien reunaan sitomaan nauhoja. Muut rynnistivät ohi kuin karjalauma, ja näin vain sivusilmällä viliseviä jalkoja ja kuulin rytmikkään töminän. Lisäksi huomasin, että jalat olisi voinut kesän jälkeen totuttaa toisiin kenkiin hieman lempeämmin, kuin heti kahden tunnin treenillä. Tuli ikävä Adidaksen kesälenkkareitani.
Jatkanko vielä hieman valitustani? Ei se mitään, jatkan silti. Jalkoja väsytti edelleen sunnuntain melkein 20 kilometrin pitkis ja 25 kilometrin pyöräily tiistaina. Mutta ilokseni huomasin, että tahdonvoimalla pääsee jo pitkälle. Päätin, että juoksen muiden mukana harjoituksen. Kun olin niin päättänyt, sujui harjoitus lopulta hyvin.
Aloitimme treenin Olarista, jossa olen käynyt juoksemassa vain silloin, kun lapsen harrastukset ovat minut sinne vieneet. Olarin kirkon luota olen lähtenyt muutaman kerran lenkille ja useamman kerran keskuspuiston kyljestä, kun keskimmäisen lapsen harrastuspaikka oli siellä. Alue ei ole kuitenkaan minulle kovin tuttua, sillä lähempänä kotiani on Leppävaaran urheilupuisto ja sen kuntorata.
Juoksimme ryhmän kanssa noin 2,7 kilometriä alkuverryttelyä. Keskuspuiston hiekkapoluille päästyämme teimme yhdellä suoralla dynaamiset venyttelyt ja koordinaatioharjoitukset. Hermotuksen viikoittainen rääkkääminen siis jatkuu ja hyvä niin, jos vaikka harjoitus tekisi mestarin. Edelleenkään jalkani eivät vain tottele tai oikea rytmi ei löydy kaikissa liikkeissä. Eipä uskoisi, miten haastavia koordinaatioliikkeet voivat olla – ainakin, jos ne haluaa tehdä keskittyneesti ja oikein. Ja niinhän ne kuuluisi tehdä, jotta liikkeet palvelisivat tarkoitustaan. Hermoston kehittäminen ja sitä kautta paremman juoksutekniikan oppiminen. Jos tekee kaiken kuten on aikaisemminkin tehnyt, ei voi kehittyä ja mennä eteenpäin.
Päivän pääharjoitus oli vauhtikestävyystreeni, jossa tarkoituksena oli juosta kuusi kilometriä tauotta, mutta hitaita ja nopeita kilometrejä vuorotellen. Kun katson urheilukelloni piirtämää vauhtikäyrää, en ikävä kyllä näe selvää porrastusta. Siitä voin syyttää vain itseäni ja ehkä hieman kengännauhoja. En keskittynyt omaan suoritukseeni, vaan yritin pysyä isoimman ryhmän mukana. Nopeammat kilometrit juoksin liian lujaa ja hitaammilla en malttanut juosta tarpeeksi hitaasti, koska muut meinasivat karata mutkan taakse näkymättömiin. Minulla ei tosin olisi ollut mikään kiire, koska takanani tuli vielä osa ryhmästä ja perää piti vielä ryhmän avustava ohjaaja pyörän selästä.
Loppuverryttelynä juoksimme vielä takaisin samat noin 2,7 kilometriä noin 6 min/km vauhdilla. Vauhti tuntui maltilliselta edeltävän harjoituksen jälkeen, jossa minulla kilometrilukemat näyttivät hetkellisesti jopa nelosella alkavia lukuja. Perille päästyämme teimme vielä nopeat venyttelyt ja saimme ohjeen venytellä lisää kotona. Olenkin ohjetta melko orjallisesti noudattanut ja huomannut sen edistävän palautumista.
Ensi viikolla onkin sitten laktaattitesti, jota olen kieroutuneella tavalla odottanut. Siinä sormenpäästä otettavilla verinäytteillä analysoidaan veren laktaattipitoisuus harjoituksen lomassa. Osaan vauhdin perusteella arvioida omia perus- ja vauhtikestävyysalueitani, mutta sykealueisiin perustuvista rajoista en tiedä paljon mitään. Odotukseni testille ovat korkealla, ja toivon, että testi onnistuu. Laktaattitesti on perjantaina, ja kovia teho- ja voimatreenejä pitää välttää kolmena edellisenä päivänä. Saattaa siis olla, että jätän ensi viikolla Juoksuklubi2:n keskiviikkoillan treenit väliin ja pidän muutenkin kevyen viikon. Kuulosta välillä ihan kivalta.
LENKILLÄ 