Uncategorized

Miten minusta tuli juoksija

Kaikki alkoi sauvakävelystä. Kolmas lapseni oli alle vuoden vanha, kun aloin käydä kerran viikossa kahden äitituttavan kanssa läheisellä kuntoradalla sauvojen kanssa. Olin tuolloin hoitovapaalla työstäni, ja isommat 5- ja 3-vuotiaat lapseni olivat kotihoidossa. Liikuin toki muutenkin paljon jo siitä syystä, etten oikein kestänyt kotona ja paikoillaan oloa, vaan olin lasten kanssa päivittäin liikkeellä. Useimmiten jalkaisin lastenvaunuja työntäen.

korkeasaari
Nuorin lapsi vaunuissa ja keskimmäinen seisomalaudalla. Näin edettiin keväällä 2011.

Jälkeenpäin olen ollut todella tyytyväinen, että lähdin niin lempeästi liikkeelle. Olin aikaisemminkin käynyt pitkillä kävelylenkeillä ja joskus yliopistoaikoina juossut. Innostunut keväällä ja juossut jalkani kipeäksi. Nuorin lapseni oli vajaa 1,5-vuotias, kun sauvakävely alkoi muuttua juoksuksi, ja siitä ei sitten paluuta ole ollutkaan. Elettiin kevättä 2012.

Aloin juosta kotini lähellä ensin kolmen kilometrin lenkkiä. Sitten pidensin lenkkiä viiteen ja sen jälkeen seitsemään kilometriin. Joskus muistan juosseeni vaunujenkin kanssa, mutta enimmäksen illalla yksikseni. Sain myös perhekahviloista, joissa lasten kanssa kävin, pari juoksukaveria, joiden kanssa kävin juoksemassa. Toinen heistä sai houkuteltua minut osallistumaan Helsinki City Runille toukokuussa 2013, jossa juoksisin puolimaratonin.

Paitsi en juossut. Ainakaan puolimaratonia, sillä järjestäjien virheen vuoksi juoksijat juoksivat matkan alimittaisena. En aivan tarkkaan muista, jäikö matka vajaaksi yli vai alle puoli kilometriä, mutta taitoin tuon matkan aikaan 2:05:05. En ollut kertonut juuri kenellekään osallistumisestani. En tiedä johtuiko se siitä, että epäilin kykyjäni. Pääsin kuitenkin maaliin vaivatta, ja kipinä juoksutapahtumiin oli syttynyt.

nicerun
Nice Runissa Espoossa kesäkuussa 2013.

Pidän HCR:ää 2013 ensimmäisenä puolimaratoninani, vaikka se ei mittansa puolesta lopulta ollutkaan puolimaraton. 21,1 kilometriä juoksin ensimmäisen kerran seuraavana syksynä, kun syyskuussa 2013 osallistuin Espoon Rantapuolikkaalle. Muistan aloittaneeni aivan liian kovaa ja vannoneeni mielessäni, että en koskaan enää osallistu juoksukilpailuihin. Harkitsin jopa keskeyttämistä. Kaveri, jonka kanssa olin lähtenyt tapahtumaan, otti jossain vaiheessa kaulaa, ja hänen kevyttä menoaan katsoessani oloni oli entistä surkeampi. Ensimmäisen oikean puolimaratonini loppuaika oli 2:06:03, ja maalissa olin jo valmis ilmoittautumaan seuraavaan kisaan. Klassista.

mitali
Erilaisia mitaleja on kertynyt.

Kevään HCR ja syksyn Rantapuolikas ovat kuuluneet sen jälkeen lähes jokavuotisiin traditioihini. Kisoihin osallistuminen on pitänyt harjoitteluintoa yllä ja paranevat tulokset motivoineet. Kaksi tuntia alittui vuonna 2014 ja nykyinen puolikkaan ennätykseni on syksyltä 2017 1:53:13.

En ole varsinainen ennätysten jahtaaja, vaikka paranevat tulokset mieltä lämmittävätkin. Juoksuun minua ei motivoi myöskään kaloreiden kuluttaminen, vaikka onkin mukavaa saada syödä paljon. Kolmannen lapsen syntymän jälkeen ja juoksuharrastuksen aloittaessani olin hoikempi kuin nykyään. Ruokahalu kasvaa harjoittelumäärien kasvaessa, ja tärkeää on syödä tarpeeksi.

kesäjuoksu
Leppävaarajuoksussa elokuussa 2017.

Alkuvuonna 2016 päätin, että nyt on aika ilmoittautua ensimmäiselle maratonilleni. Valitsin lähiseudun maratoneista Helsingin Pukimäessä juostavan Helsinki Spring Marathonin. Kriteereitäni olivat tasainen reitti, sopivan lämmin eikä liian kuuma vuodenaika, edullinen hinta ja läheinen sijainti. En pidä kuumassa juoksemisesta, ja kisapäivänä 24.4.2016 olikin aivan täydellinen juoksusää: puolipilvistä ja kymmenisen astetta lämmintä.

Valmistauduin maratonille noudattamalla neljän ja puolen tunnin aikaan tähtäävää juoksuohjelmaa. Osan harjoituksista korvasin työmatkapyöräillyllä ja joitan lyhyempiä harjoituksia jäi tekemättä puhtaasti ajanpuutteen vuoksi, mutta pitkistä lenkeistä pidin kiinni. Ne olivat ja ovat edelleen juoksuharrastuksessa mieluisinta. Pisin lenkki, jonka tuolloin juoksin, oli noin 25 kilometriä. Se riitti aivan hyvin maratonin läpiviemiseen.

Suurin este meinasi muodostua noroviruksesta, joka perheeseemme iski maratonia edeltävällä viikolla. Makasin 38,5 asteen kuumeessa pahoinvoivana vielä torstaina, kun maraton starttaisi Pukinmäestä sunnuntaiaamuna kello 11. Juoksua harrastava tuttavani lähetti kuvan jostain urheiluravinnesäkistä, jolla hän aikoi kisaan tankata. Minä lähinnä tyhjensin vatsaani.

Kun kisa-aamu koitti, tein päätöksen, että lähden juoksemaan. Kun olin tehnyt päätöksen, en voinut enää tietää, olivatko vatsan tuntemukset jännitystä tulevasta vai vatsataudin rippeitä. Tein kisassa tasaisen suorituksen. Jopa niin tasaisen, että sain myöhemmin kuittailua sekunnintarkoista kierrosajoistani. Helsinki Spring Marathon juostiin neljänä kierroksena, mikä sopi minulle. Siten jo kuljettua ja vielä jäljellä olevaa matkaa oli helpompi hahmottaa. Maraton päättyi Pukinmäen urheilukentälle, jossa kaulaani ripustettiin mitali. Kello näytti 4:39:38, ja olin savuttanut tavoitteeni noin neljän ja puolen tunnin loppuajasta. Vatsatauti oli hävinnyt, eikä koko matkan aikana pitänyt poiketa pusikossa.

maratonmitali
Tämän mitalin eteen on pitänyt tehdä eniten töitä.

Koko juoksuharrastukseni nousi aivan uusiin sfääreihin alkuvuonna 2017, jolloin minut valittiin Midnight Run Helsinki -tapahtuman lähettilääksi. Aloin harjoitella tulevaa kymmenen kilometrin tapahtumaa varten Runner’s High’n treeneissä. Ensin Pimp my Run -juoksutekniikkakurssilla ja sitten Juoksukoulussa. Kesällä valmentaja Aki Nummela pyysi minua vielä mukaan Maratonklubin harjoituksiin, joissa kävinkin lähettilästehtäväni loppuun asti syyskulle 2017.

runacademy
Tukholmassa maaliskuussa 2017 Ruotsin tapahtumien lähettiläiden Stefanin, Felician ja Jessican kanssa. Unohtumattomia kokemuksia!

Runner’s High’n treeneissä tutustuin koordinaatioharjoituksiin, tajusin kunnon lämmittelyn merkityksen, paransin juoksutekniikkaani ja aloin tehtä viikoittain erilaisia intervallityyppisiä treenejä. Nämä ovat muokanneet ajatustani juoksusta todella paljon. Pääsin lähettilästehtävän tiimoilta juoksemaan ensimmäisessä juoksutapahtumassa ulkomailla, kun osallistuin Midnattsloppetiin Tukholmassa elokuussa 2017.

midnattsloppet
Tunnelmaa Midnattsloppetin lähdössä elokuussa 2017.

Olin haaveillut 50 minuutin alittamisesta 10 kilometrillä, mutta lopulta juoksin päätapahtumassa Helsinki Midnight Runissa reitin aikaan 00:51:27. Ruuhkaisilla kaduilla se oli riittävän hyvä suoritus. Syyskuussa juoksin myös ennätykseni puolimaratonilla, joten kevään ja kesän harjoittelu ammattitaitoisessa ohjauksessa oli tuottanut tulosta. Kun yhteistyö Runner’s High’n kanssa loppui, liityin Espoon Tapioiden juoksuklubiin, jossa aloitin viime syksynä. Jokaviikkoiset harjoitukset jatkuvat nyt kevätkaudellakin, ja olen ollut todella tyytyväinen valintaani.

Tässä hieman historiaani juoksijana. Hienointa on se, että matka jatkuu. Aina voi tulla paremmaksi ja nopeammaksi. Löytää juoksusta uusia puolia. Kirjoitan toisessa postauksessa, mitä aion seuraavaksi tehdä juoksun saralla. Luulen, että osallistun jollekin maratonille taas tänä vuonna. En ole vielä ilmoittaunut minnekään, mutta pari vahvaa suosikkia on jo mielessä. Tai vaikka molemmat. Mutta niistä lisää myöhemmin!

juoksija
Kuva: Jenni Somervalli

Follow my blog with Bloglovin

7 kommenttia

  1. Sä olet hyvä esimerkki siitä, että kun joskus aloittaa, edes pienin askelin, voi yhtäkkiä huomata olevansa jo vaikka missä! Vaatii tietysti aikamoisia organisaattorin taitoja löytää vapaata aikaa perheessä jossa on monta pientä lasta. Mutta hienosti olet siihen pystynyt, toivottavasti tämä kannustaa muitakin itseni lisäksi!

    Tykkää

    1. Kiitos Anni ihanasta kommentistasi! 😊 Onneksi lasten kasvaessa on koko ajan enemmän aikaa omille harrastuksille, ja sitä omaa aikaa osaa myös arvostaa, kun on ”harvinaista herkkua”. Sitä on myös aika tehokas silloin, kun irtoaa hetki omille jutuille! 😉

      Tykkää

  2. Näitä juoksutaustoja on mukava lueskella. Hauskaa myös huomata, että ollaan innostuttu samana vuonna juoksemisesta. Olen tosin juossut v.2009 ensimmäisen puolimaratonin, mutta silti vuosi 2012 on enemmän ”juoksu-urani” startti. Ja minä myös olen ollut vuonna 2013 vajaamittaisella HCR:lla, ja siitä se innostus on sitten lähtenyt ja jatkunut tähän päivään saakka. 🙂

    Tykkää

    1. Hauska kuulla! 😊 Ei näy täälläkään kyllästymisen merkkejä, matka jatkuu. Moni varmaan muistaa alimittaisen HCR:n vuonna 2013, mutta itse en ole asiaa osannut harmitella. Korvauksena siitä taisi saada puoli-ilmaisen osallistumisen seuraavalle vuodelle. Ja sehän sopi mulle! 😃

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s