Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydillä. Ja kun perheen koululaiset ovat opinahjossa, äiti pyörittää kammesta Ikean Skarsta-työpöydän seisoma-asentoon. Olen alkanut tehdä etätyöpäivinä aamupäivän töitä seisten, talon ainoa säädettävä työpöytä on lastenhuoneessa. Kellon siirtyessä iltapäivän puolelle alkaa koneesta hiipua akku, lapset palailla kotiin ja työn raskaan raatajan selkä väsyä. Kyllä, se on alaselkä, joka ensimmäisenä alkaa kaivata työtuolia. Ja tietokoneeni latauspaikka on vanhempien työpöydässä kiinni. Loppu työpäivästä kuluu vähemmän ergonomisessa asennossa ja usein myös vähemmän energisessä olotilassa istuen.
Vaikka olin seissyt osan työpäivästä ja siinä mielessä ollut aktiivinen, kaipasin enemmän liikettä tiistaipäivääni. Kerroin viime viikolla, miten olin unohtanut viedä yhden lapsistani hänen uuteen harrastukseensa. Tällä viikolla muistin ja päätin siinä samalla vähän itsekin harrastaa. Ja mitä muuta kuin juoksua. Vein lapsen tunniksi muiden ohjattavaksi ja lähdin juoksemaan. Eräs kahvila isoine ikkunoineen tosin kutsui luokseen lämpöiseen, mutta minä olin päättänyt juosta pakkasessa ja sen myös tein.
Pysyin kotikaupunkini Espoon maisemissa, mutta sain katsella kohti pääkaupunkia uudesta näkövinkkelistä. Oli pimeää eivätkä maisemat päässeet oikeuksiinsa varsinkaan, kun maan ja meren päällä oli samanlainen lumikerros. Pasilan TV-torni ja muut kaupungin valot loistivat kuitenkin kauniisti kauempana.
Juoksin yhden pienemmän lätäkön ohi ja yli kaunista siltaa pitkin. Hämmästykseni oli suuri, kun avoimessa vedessä uiskenteli sorsia. Menin kuvaamaan niitä ja eivätkös räpyläjalat heti uineet minua kohti kaakattaen. Sori, ei muuta kädessä kuin tämä omenapuhelin ja lähemmäs rantaa en tule, sillä sekä minä että puhelin haluamme säilyä kuivina.
Koska kyse ei ollut tavanomaisista lenkkimaastoistani, meni aika nopeasti vähän oudompia maisemia katsellen. En vilkuillut kelloa tai vauhtiani muuta kuin sen verran, että puolessa välissä tuntia kääntyisin takaisin. En halunnut myöhästyä lapsen hausta. Onhan minulla toki jalat, joilla voin tarvittaessa juosta nopeampaa. Tuli mieleeni viime keväänä juoksemani matka eduskuntavaalien äänestyspaikalle. Tulin kylästä, ja matkaa oli 10 kilometriä. Juoksin kiireissäni silloisen kympin epävirallisen ennätykseni. Juoksusta voit lukea täältä.
Ehdin vajaan tunnin aikana juosta reilu seitsemän kilometriä. Otin iisisti, koska seuraavana päivänä oli taas Juoksuklubi2:n treenit Esport Arenalla, ja niihin kannatti jättää voimia. Niinpä lähinnä fiilistelin talvi-illassa. Hieman kyllä mietin, olenko tullut liian mukavuudenhaluiseksi, kun joka viikko pääsen juoksemaan sisätiloissa, jossa on aina sortsikeli. Sen verran kirpaisi lähteä juoksuvaatteissa pakkaseen.
En kovin usein pääse juoksemaan lasten harrastusten aikana, koska kolmen lapsen perheessä jää vielä kaksi huolehdittavaksi (lue ruokittavaksi/kuljetettavaksi/muuten vain valvottavaksi). Kun mahdollisuus juosta tulee, lähden kyllä mielelläni. Juoksuvaatteet päälle, niin ei voi enää perääntyä ja mennä istumaan siihen houkuttelevaan kahvilaan tunniksi. Tai voihan toki, vaikka saattaa näyttää vähän väärään paikkaan tupsahtaneelta.
Parasta on tunne, kun on saanut raitista ilmaa ja käyttänyt ajan tehokkaasti. On myös mukava lenkkeillä eri paikoissa, missä yleensä tulee liikuttua. Nykyiset älypuhelimet karttasovelluksineen varmistavat sen, että oudommassakin paikassa uskaltaa lähteä tutkimaan uusia lenkkipolkuja. Ja kunhan kevätillat tästä vielä valostuvat, tulee kokemuksesta vielä astetta parempi.
LENKILLÄ 