Olen juossut Helsinki City Runissa puolimaratonin vuodesta 2013 alkaen lähes joka vuosi. Yhtenä vuonna en päässyt kisaexpoa pidemmälle. Vuoden 2013 HCR on ikimuistoinen, sillä se oli ensimmäinen juoksutapahtuma, johon osallistuin.
HCR:n ainutlaatuisen tunnelman luovat tuhannet ja tuhannet osallistujat. Mukana on aina paljon ensikertalaisia (minäkin olin kerran), mikä tekee tapahtumasta rennon. Meno muistuttaa välillä karnevaalia.
Tänä vuonna HCR juostaan 19.5.2018. Toivon, että kevät on silloin jo pitkällä. Aina, kun olen tapahtumaan osallistunut, on sää ollut hieno. Pitkän talven jälkeen on saanut juosta t-paidassa sulia teitä pitkin.
Vuoden 2013 HCR oli ensimmäinen juoksemani puolimaraton. Tapahtuman jälkeen selvisi, että en ollutkaan juossut puolimaratonin mittaista matkaa. Kuten ei kukaan mukaan tuhansista osallistujista reitin alimittaisuuden vuoksi. Matka jäi noin puoli kilometriä puolimaratonista, mutta se oli silti pisin koskaan juoksemani matka ja pidin itseäni sen jälkeen puolimaratoonarina.
Ensimmäisestä juoksutapahtumaan osallistumisestani jäi mieleen Keskuspuiston hiekkatiet, naamiaisasuihin sonnustautuneet juoksijat ja mieskaksikko, jonka perässä hetken juoksin kuunnellen heidän keskusteluaan. Heidän mielestään oli hauskaa katsella, kuultavatko naisten trikoohousujen läpi alushousut ja minkäväriset alushousut kullakin on jalassa. Toivon, että heillä ei sentään ollut kykyä nähdä aivan kaikkien juoksutrikoiden läpi. Nopeampana ohitin pian heidät.
Järjestäjät hyvittivät alimittaisuudesta aiheutunutta mielipahaa tarjoamalla erittäin edullista osallistumismaksua seuraavan vuoden tapahtumaan. Tartuin tarjoukseen ja olin taas lähtöviivalla toukokuussa 2014. Olin syksyllä juossut toisen (oikean) puolimaratonin ja harjoitellut talven aikana. Valmistautumisen viime metreillä tein virheen.
Vain alle viikkoa ennen HCR:ää tein kuntosalilla yhden jalan kyykkyjä, joka oli uusi liike minulle. Big mistake! Jalat tulivat niin kipeiksi, että kävely sattui. Eräs tuttava lupautui hieromaan jalkojani ja toinen tarjosi lihasrelaksantteja. Tartuin molempiin tarjouksiin ja viimeisenä oljenkortena sivelin reidet täyteen tiikeribalsamia.
Lähdin juoksemaan varovaisesti. En ollut lainkaan varma siitä, pääsenkö maaliin. En enää muista, sattuiko juokseminen tai miten paljon se sattui. Ylitin maaliviivan vähän reilussa kahdessa tunnissa, enkä olisi voinut olla tyytyväisempi. Kahden tunnin alitus puolimaratonilla sai vielä odottaa, mutta se ei Olympiastadionin humussa haitannut.
Vuodesta 2014 opin, että ennen juoksutapahtumaa pitää malttaa kevennellä treenejä, eikä missään tapauksessa kokeilla mitään uutta. Lämmitti kuitenkin kaverien tarjoama apu. Tiikeribalsami viilensi. Pahoitteluni näin neljän vuoden jälkeen siitä, että lemusin balsamille varmaan kilometrin päähän.
Toukokuussa 2015 koitti jo kolmas perättäinen HCR. Aamupäivän vietin katsellen tyttäreni tanssikoulun kevätnäytöksen kenraaliharjoituksia. Mieheni tuli katsomaan varsinaista näytöstä, kun hyppäsin Haagasta bussiin ja köröttelin kohti lähtöpaikkaa. Bussissa treffasin sovitusti juoksukaverini. Veimme tavarat vaatesäilytykseen ja odottelimme lähtöä rennoissa tunnelmissa maassa istuen.
Vaikka juoksutapahtumiin osallistuminen alkaa olla jo tuttua, on lähdössä aina jännittävää. Ei voi enää paeta, kun seisoo lähtökarsinassa muiden kanssa. Ainoa suunta on eteenpäin. Massatapahtumissa ensimmäiset kilometrit menevät ohitse huomaamatta, kun kuuntelee kengänpohjien tasaista töminää ja katsoo, ettei astu kuoppaan tai huonosti katukivetyksen päälle.
Alkuvuonna 2016 harjoittelin ensimmäiselle maratonilleni, joka oli huhtikuun lopulla. En ollut ilmoittautunut HCR:lle, sillä tapahtumien välissä oli vain kolme viikkoa. En lainkaan tiennyt, miten tulisin palautumaan maratonilta.
Voitin Facebook-arvonnassa HCR-osallistumisoikeuden ja näytti siltä, että juoksisin sittenkin muiden mukana. Pari viikkoa maratonin jälkeen juoksin jo kympin lenkin ja tunsin olevani valmis puolimaratonille. Sitten nousi kova kuume ja olin viikon sairauslomalla. Viimeisenä sairauslomapäivänä olin jo tolpillani ja kävin kisaexpossa hakemassa paidan sekä muun muassa ilmaisen sampoopullon ja rusinapaketin.
Ymmärsin kuitenkin tilanteeni ja sen, että lähtöön ei ollut mitään asiaa. Vuosi 2016 jäi HCR:n osalta väliin, mutta opetti, että kaikenlaista voi viime metreillä sattua. Jos ei itse mokaa mahdollisuuksiaan, niin sitten voi tulla tauti, joka pakottaa jäämään syrjään. Muistan, että vuoden 2016 HCR juostiin sateessa. Joku paikalla ollut voi tarkentaa muistikuviani toukokuisen päivän säästä.
Talven 2016/2017 harjoittelua sotki sairastuminen. Olimme perheen kanssa marraskuussa lomailleet Teneriffalla, jossa olin iloisena juossut katsellen auringon laskua Atlanttiin. Koneemme ehti laskeutua Suomeen ja pian olin jo keuhkokuumeessa. Kukaan muu perheestä ei sairastunut, mutta minä makasin koton lopulta yli kolme viikkoa. Tauti lähti paranemaan vasta suonensisäisillä antibiooteilla, joita kotisairaalan hoitajat kävivät kolme kertaa vuorokaudessa minuun tiputtamassa.
Sairauslomani päättyi ennen joulua, ja lupasin itselleni, että en enää juokse vuoden 2016 aikana. Uudenvuoden aatonaattona löysin kuitenkin itseni juoksemasta ensimmäisen viiden kilometrin lenkin. Tuntui, kuin olisin juossut puolimaratonin. Keuhkot tuntuivat hyviltä, mutta kunto oli rapissut.
Näillä eväillä en odottanut paljon kevään 2017 HCR:ltä. Olin vain iloinen, että juoksin taas. Olin myös aloittanut Helsinki Midnight Runin tapahtumalähettiläänä. Koko kauden tähtäin oli syyskuussa juostavassa kymmenen kilometrin tapahtumassa. En lähtenyt tavoittelemaan uutta ennätystä. Juoksin kuitenkin niin hyvän juoksun, kuin silloisella kunnolla kykenin.
Tämänvuotiseen tapahtumaan on enää alle kuusi viikkoa aikaa. Ajatus hiirenkorvista ja lämpöisestä tuulenvireestä tuntuu vielä kovin kaukaiselta. Mutta se on lähempänä kuin arvaakaan. Ennen HCR:ää juoksen 10 kilometriä Helsinki10-tapahtumassa 28.4.2018 ja 14 kilometriä Espoon iltajuoksussa 4.5.2018. Edeltävät kisat ja omat treenit valmistavat juuri sopivasti vuoden ensimmäiseen puolimaratoniin.
Olen perustanut Sairaalaklovnit ry:n hyväksi keräyssivun osana Helsinki City Running Daytä. Käykäähän lahjoittamassa hyväntekeväisyyteen, että saan 800 euroa kasaan ja lahjoitettua yhden kokonaisen klovnipäivän lapsipotilaille!
LENKILLÄ 
Hauskaa, mullakin on vuoden 2013 HCR eka juoksutapahtuma ikinä 🙂 Se oli samalla harjoitus Tukholman maratonille. Mutta kyllä oli lähdössä jännää, syke 134 jo ennen starttia! 😀 Sen jälkeenkin on jännittänyt joka kerta viivalla mutta ei ihan noin paljoa. Tuosta alimittaisuudesta jäi harmitus, että pakko osallistua uudelleen että saa oikeasti juostua puolimaratonin. Tänä keväänä olin ilmoittautunut HCR:lle, mutta vaihdoinkin puolikkaan maratoniksi. Saa nähdä miten käy… Kaksi kertaa olen Tukholmassa raahustanut maaliin, sama on tavoite Helsinkiinkin.
TykkääTykkää
Onnea maratonille! Eiköhän se hyvin mene! 😊 HCR on kiva keväinen tapahtuma. Juoksen nyt toukokuussa puolikkaan ja elokuussa sitten kokonaisen maratonin.
TykkääTykkää