Täydellisen keskittymisen joogaharjoitukseen takasivat ohjaajan määrätietoinen mutta ystävällinen ääni, himmeästi valaistu huone ja samassa tilassa solisseet kaksi pientä uima-allasta. Oli toukokuinen lauantai ja olin tullut yin joogan tutustumistunnille ystäväni kanssa. Edellisestä joogakerrasta oli kulunut liian pitkä aika, ja meillä molemmilla oli tunne, että kehosta oli saatava ylimääräisiä kireyksiä pois.
Innostuin joogasta vajaa neljä vuotta sitten. Helposti asioihin hurahtavana minun piti saada oma joogamatto, jota kuljetin useana sunnuntai-iltana erään toisen joogasalin lattialle. Yhden talven kävin joogaamassa melko säännöllisesti ja toisen vähän harvemmin.
Aloin käydä enemmän kuntosalilla ja juoksemassa, jolloin aikaa ei enää ollut. Lisäksi, kun maksoin kuntosalin jäsenyyden, en halunnut maksaa vielä päälle joogasta. Sain tosin todeta, että kuntosalien tarjoamat ”jooga”tunnit olivat vain kalpea aavistus oikeasta joogasta.
Jäljelle jäivät kuitenkin erinomaisen joogaopettajan neuvot ja joogamatto. Niinpä olen edelleen tehnyt yksittäisiä asanoita kotona ja milloin missäkin. Suosikkiasanoitani ovat alaspäin katsova koira ja joutsen. Molemmat hyviä liikkeitä juoksijalle. Alaspäin katsova koira venyttää hyvin pohkeita ja joutsen pakaroita.
Olin pitänyt joogaa sopimattomana itselleni, mutta pian huomasin, että se juuri oli minun lajini. Olen kankea, mutta joogan avulla minusta ehkä tulisi vähemmän kankea. Lohtua toi tuolloinen joogaohjaaja, joka kertoi, että hän ei harrastusta aloittaessaan saanut taivutettua päätä polviin istuessaan joogamaton päällä. For your information, en edelleenkään taivu siihen asentoon.
Jooga edusti minulle ensimmäisillä kerroilla vain fyysistä harjoitusta. En nähnyt sateenkaaria tai saanut hallitsemattomia tunteenpurkauksia. Maatessani kuolleen miehen asennossa tunnin lopuksi mietin, eikö täältä jo saisi lähteä kotiin. Ohjaaja kehotti keskittymään hetkeen ja minä pohdin jo seuraavan päivän velvollisuuksia. Ei turhaan sanota, että kuolleen miehen asento (eli selällään maton päällä makaaminen) on yksi joogan vaikeimpia asentoja.
Kun viime lauantaina astuin ystäväni kanssa Leppävaarassa sijaitsevan Aurinkopiha Span allastilaan, tuntui, kuin olisin astunut toiseen maailmaan. Olin jättänyt autoni viereiseen parkkihalliin, josta katukivetysten ohi pomppien ja autoja väistellen olimme saapuneet salille.
Ulkona paistoi kirkas kevätaurinko ja katu pölisi kuivuuttaan. Sisällä tilassa, jossa jooga pidettiin, oli hämärää ja kynttilät paloivat ikkunalla. Ilma oli kosteaa, koska samassa tilassa oli poreallas, tavallinen pieni uima-allas ja käynti suihku- ja saunatiloihin. Altaista kuului monotoninen veden solina, joka oli lähes meditatiivista.
Olin edellisenä päivänä joutunut jättämään väliin Espoon iltajuoksun, koska oikean jalan reisi ja lonkankoukistaja ovat kipuilleet. Jooga ja etenkin yin jooga pitkine venytyksineen sopi paremmin kuin hyvin päivän harjoitukseksi. Erotuksena dynaamisesta joogasta, jonka asanoiden tekeminen vaatii fyysistä voimaa, yin joogan asanat ovat pitkiä venytyksiä ja siten paljon lempeämpiä.
Tunsin olevani juuri oikeassa paikassa tekemässä oikeanlaista harjoitusta ja kerrankin pystyin keskittymään harjoitukseen. Ajatukseni pysyivät joogamaton kokoisella alueella, vaikka kerran kurotin ulkomaailmaan ja annoin vieressä joogaavalle ystävälleni puhelimeni, jotta hän ottaisi kuvan minusta. Saatoimme vaihtaa myös muutaman sanan tai ainakin merkitsevän katseen, mutta muuten joogasimme kumpikin keskittyen omiin harjoituksiimme.
Ohjaaja näytti liikkeet edessämme ja neuvoi lempeästi: yin joogassa ei ole oikeaa eikä väärää. Hän näytti edeltä, miten tehdään merenneito, perhonen, hylje, peura… Sitten taivuimme asanaan kukin liikkuvuutemme mukaan, ja ohjaaja katsoi sekuntikellosta ajan. Tämä lähinnä sen varmistamiseksi, että kehon molempia puolia venytetään yhtä kauan.
Ohjaaja myös ohjeisti, miten uloshengittäessä aina jokin kireys kehosta katoaa. Ja jollei kadonnut, hän kehotti huokaisemaan uloshengittäessä ääneen. Tämä todellakin toimi. Joutsen-asanassa tunsin, miten jokainen uloshengitys sai lonkkani lähemmäksi lattiaa. ”Tunne, miten maa vetää sinua puoleensa”, ohjaaja sanoi.
Loppurentoutuksesta ohjaaja herätti meidät soittamalla gongia tai jotain sen tapaista, josta lähti maaginen ääni. Tällä kertaa olisin voinut jäädä vielä joogamatolleni makaamaan, mutta oli aika palata tähän maailmaan. Siristää silmiään auringonvalossa, kävellä katupölyn läpi ja muistaa, että joskus on tarpeen tehdä lempeitä harjoituksia.
LENKILLÄ 