Viikon juoksutauko

Olen ollut viikon juoksematta tai harrastamatta mitään liikuntaa. Tähän on kaksi syytä: maanantaina tehty luomenpoisto ja epämääräinen lonkka/reisi/nivuskipu. Sain jälkimmäiseen lääkäriltä kuurin tulehduskipulääkettä ja lihasrelaksantteja. Neljäntenä päivänä alkoi tuntua jo pientä helpotusta. Hikiliikunta on ollut luomenpoiston vuoksi kiellettyä, enkä ole voinut korvata juoksua millään muulla liikunnalla.

Viikko on ollut opettavainen. Alun vastustelun jälkeen tajusin, että on annettava itsensä kerrankin vain olla. En väkisin yritä olla tehokas multitaskaaja, joka yleensä olen. Mukava asento ja kirja käteen. Enemmän paperisten sivujen kääntelyä ja vähemmän kuvien selausta somessa. Ehdin viikon aikana lukea kaksi kirjaa: Napoliin sijoittuvan romaanin Loistava ystäväni, jonka on kirjoittanut Elena Ferrante sekä tietokirjan/kirjoitusoppaan Tyhjän paperin nautinto, joka on yhdysvaltalaisen Julia Cameronin käsialaa.

Olen ollut rennompi versio itsestäni. Voisi luulla, että juoksutauko ahdistaisi ja alkaisin murjottaa, mutta silmäni aukesivat kaikelle hienolle, jota ympärilläni on. Pelasin lautapelejä lasten kanssa. Laitoin hyvää ruokaa. Leivoin. Vietin vähemmän aikaa somessa. Suunnittelin lomamatkaa Italiaan. Kummityttö kävi kylässä.

Voisin syyttää lihaskivusta uusia Hokan lenkkareitani. Ne mahdollisesti ovat kivun syy, sillä tuntemukset lonkankoukistajissa alkoivat erään niillä juostun lenkin jälkeen. Ensin kipu oli molemmilla puolilla, mutta keskittyi sitten oikeaan lonkkaan.

Pystyn monen asian kohdalla nykyään sanomaan ”Been there done that.” Neljä vuotta sitten pilasin valmistautumiseni HCR:lle, kun tein edeltävällä viikolla liian rankan jalkatreenin kuntosalilla. Vastus medialis –lihas oikeassa reidessäni kipeytyi niin, että kävelykin sattui.

Kuntosaliohjaaja sanoi, että syy ei välttämättä ollut juuri se nimenomainen treeni, vaan lihaksella vain tuli mitta täyteen. Joku katkaisee kamelin selän. Ajattelen nyt samalla tavalla. Syyttävää sormea ei tarvitse osoittaa kohti lenkkikenkiä. Ehkä kehollani tuli mitta täyteen hetkeksi. Sinetöin juoksutauon luomenpoistolla, jossa käymistä olin suunnitellut kymmenen vuotta.

Maatessani lääkärikeskuksen vuoteella ja kattoon tuijottaessani pohdin, miksi näin pientä operaatiota on pitänyt lykätä kymmenen vuotta. Ensimmäisen kerran otin puheeksi luomenpoiston neuvolalääkärin luona, kun odotin toista lastani kesällä 2008. Vasta tänä keväänä sain aikaiseksi hakea lähetteen operaatioon työterveyslääkäriltä.

Operaatio oli ohi muutamassa minuutissa. Puudutuspiikki, luomi pois naps ja tikki tilalle nips. Haavaa ei saanut kastella päivään ja sama on edessä, kun tikki viikko tästä eteenpäin poistetaan. Ensimmäisenä päivänä haava illalla jomotti, mutta seuraavana päivänä en enää tuntenut kipua. Haavaa vain hieman kiristi, ja yritin välttää venytystä poistoalueella.

Tiistaina pääsen taas harrastamaan hikiliikuntaa. Kyllä sitä jotain fyysistä tekemistä huomaa kaipaavansa pidemmän päälle. Viimeistään torstaina aion kokeilla juoksua ja päättää sitten, olenko valmis Helsinki City Runille. Todellakin toivon niin, sillä HCR on ollut kevään kohokohta jo monena vuonna. Tänä vuonna olen lisäksi osana Helsinki City Running Daytä perustanut hyväntekeväisyyskeräyksen Sairaalaklovnien hyväksi. Voit käydä tutustumassa keräykseen täällä.

Sanoisin tästä viikosta, jonka olen ollut pakotettu viettämään rauhallisesti, että ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Olen tajunnut, että juoksin talven aikana todella paljon. Suhteellisuudentaju hämärtyy, kun somessa seuraa muiden viikkokilometrejä ja suorituksia. Omat kilometrit tuntuvat niiden rinnalla pieniltä vaikka ne eivät sitä ole. ”Pelkälle” maratonille treenaaminen puuhastelulta, kun muut juoksevat ultramatkoja Kanarialla. Ehkä tarvitsin tämän breikin, mutta nyt olisin jo valmis kuopaisemaan maata ja karistamaan pölyt jaloistani. Hyvää, parempaa ja parasta tulevaa viikkoa minulle ja muille!

Follow my blog with Bloglovin