Keskisormi nousee herkästi
Autoilijoilla, ei minulla. Eikä edes minulle, mutta herkästi se nousee. Tänä aamuna vilkkaassa risteyksessä pyöräilijä ajoi päin punaisia valoja (mikä tietenkään ei ole suotavaa). Lähestyvän auton kuljettaja painoi torven pohjaan ja lähemmäs päästyään näytti ohjaamosta keskaria. Peltihäkki tekee meistä kasvottomia.
Eräänä toisena päivänä ja toisessa risteyksessä ylitin ajotien suojatien kohdalta. Pyöräilin toisen pyöräilijän perässä. Olisi ilmeisesti pitänyt taluttaa pyörää, sillä autolla liikkeellä ollut tienkäyttäjä vaivautui oikein avaamaan kuljettajan puoleisen ikkunan ja sinkauttamaan ilmoille solvauksia. Edelläni ajanut pyöräilijä lähetti hänelle lentosuukon.
Kesärenkailla rullaa kevyemmin
Keskiviikkoaamuna pyöräilin kotoa töihin noin 13 kilometrin matkan 37 minuutissa. Tasan neljä kuukautta aiemmin tammikuun 15. päivänä samaan matkaan meni 51 minuuttia. Garminin kellon tilastot kertovat, että tuolloin satoi lunta ja oli kuusi astetta pakkasta. Toukokuisena aamuna oli 19 astetta lämmintä ja aurinko paistoi. Ei ole ikävä kankeita talvirenkaita, kylmään asfalttiin tamppautunutta lunta, jäisiä uria ja paksuja vaatteita, joiden vuoksi polkeminen on raskasta.
Pasilaan rakennetaan uutta kauppakeskusta ja joukkoliikenneasemaa. Ison työmaan vuoksi pyöräilyreittini on hieman muuttunut, kun aseman alikulku on reilun vuoden jälkeen taas avattu jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Kompensaationa viereiseen Ilmalaan on tehty ylimäärinen mutka, joten lopputuloksena matka on melkolailla sama.
Pasila
Tarvitseeko sanoa enempää. Ei yhtään lohduta, että ainakin vuoden saa vielä ajaa läpi työmaa-alueen. Se tarkoittaa väliaikaisia ja vaihtuvia reittejä työmaan halki, hiekkaa pöllyttäviä työmaa-autoja ja kesällä ilman paitaa huhkivia kivetyksen asentajia.
Välttäisin Ilmalan ja Pasilan alueen pyöräilemällä loppumatkan Keskuspuiston kautta. Tuntuu kuitenkin, että aina on liian kiire alkaa etsiä uusia kulkuväyliä. Pitäisi vain joku aamu/iltapäivä lähteä suunnistamaan Keskuspuiston poikki.
Valitsen tutun ja turvallisen. Paitsi että tuttuus katoaa joka kerta, kun joudun kiertotielle. Turvallisuus karisee, kun virastotalojen kohdalla raitiovaunuun kiirehtivät jalankulkijat ja alamäkeä laskettelevat pyöräilijät kohtaavat.
Hyvä pyörä on hyvä
90-luvulta peräisin olleen violetin Tunturin uskalsin jättää Hakaniemessä kadun varteen työpäiväni ajaksi. Sen kolmesta vaihteesta toimi kaksi. Vuosimallin 2015 Specialized Sirrus Elite -pyörän kahlitsen rungosta kiinni pyörätelineeseen parkkihallissa, jonne pääsemiseen tarvitaan avain.
Kunto kasvoi Tunturia polkiessa, mutta nautin, kun nykyisessä pyörässäni saan alamäissä napsauttaa isommalle eturattaalle ja polkea lisää vauhtia. Pienemmät vaihteet riittävät niissä ylämäissä, joita työmatkani varrella on.
Yhden virheen tein pyöräkaupoilla: ostin lokasuojat tarvike- enkä alkuperäisosina. Olen katunut sitä päivästä yksi. Ne kolisevat, hankaavat, eivätkä pysy paikoillaan. Parempien osto on joka tapauksessa edessä, joten turhaan pihistelin lisävarusteiden kanssa.
LENKILLÄ 