pyöräily

Neljän kaupungin kautta

Ensimmäinen asuntoni Helsingissä oli huone soluasunnossa Albertinkadulla. Huoneisto oli katutasossa, ja huoneeni ikkunasta näkyi sisäpihalle. Ikkuna oli harmaa kantakaupungin pölystä. Minusta tuli helsinkiläinen, kun kävelin parin korttelin päähän Helsingin maistraattiin Bulevardin ja Albertinkadun kulmaan.

Jo tuolloin tykkäsin käydä kävelemässä Kaivopuistossa ihailemassa merta. Lokkien korkea kirkuva ääni kuului meren yltä. En erityisemmin pidä lokeista, mutta ne kuuluvat olennaisena osana meren läheisyyteen. Mielessäni soi Samuli Edelmannin kappale Kuumailmapallo, jossa lauletaan ”Kaivarin rantaan maleksin…”

aava meri

Sittemmin tieni on vienyt toiseen merenrantakaupunkiin Espooseen. Kun muu perhe vielä kääntää kylkeä sängyssä, nousen hiljaa ylös ja keitän itselleni kupin kahvia. Tämän aamuliikkujan suonissa virtaa kofeiini. Pieni aamupala ja hyppään pyörän selkään. Normaalisti sitoisin kengännauhani ja lähtisin juoksemaan, mutta toukokuusta asti vaivannut lonkankoukistajan kipu ei vielä salli sitä.

Kesäaamuina suosikkikohteeni on Laajalahti. Eihän se mikään Välimeri ole. Italian ja Espanjan lomilla olen juossut pitkin rantakatuja ja ihaillut loputtoman näköistä Välimerta. Juostessani olen miettinyt, mitä 2000 vuotta sitten Rooman valtakunnan asukki tuumasi, kun hän katsoi horisonttiin, jossa taivas ja meri kohtaavat. Ehkä hän mietti, putoaako meren reunalta loputtomaan syvyyteen vai onko siellä uusi maailma.

siluetti

Laajalahden maisemat ovat tulleet tutuiksi, eikä yllätyksiä juuri tule vastaan. Munkkiniemessä kierrän kaukaa valkoposkihanhet, jotka ulkoiluttavat untuvikkojaan ja nyhtävät nokillaan ruohoa. Olen lukenut, että nähdessään vihaisen valkoposkihanhen pitää nostaa kädet ilmaan ja näyttää mahdollisimman isolta. Hanhet eivät ärhentele minulle. Ehkä pyörän päällä olen riittävän kookas.

Pyörällä kilometrit taittuvat nopeasti. Kun olen juoksulenkillä, käännyn Kalastajatorpan tenniskenttien kohdalta takaisin Espooseen päin, mutta sunnuntaiaamuna aion pyöräillä noin 50 kilometrin mittaisen lenkin. Juoksija-lehden internetsivuilta kävin urkkimassa, että pyörällä on kuljettava 2,5-kertainen matka juoksuun nähden, jotta rasitus on sama. Niinpä jatkan matkaani Seurasaaren ohi kohti Meilahtea.

laajalahdella

Meilahdessa on varmasti tämänkertaisen reittini parhaat pyörätiet. Sunnuntaiaamuna kahdeksan aikaan olen ainoita pyörätien käyttäjiä, eikä autoteillä näy punaisten perävalojen muodostamaa punaista käärmettä. Pysähdyn hetkeksi Meilahden kallioille ihailemaan maisemia.

Poljen kohti Hietaniemeä ja haistelen suolaista meri-ilmaa. Kostea tuoksu kulkeutuu sieraimiini etenkin varjoisissa kohdissa. Aurinko on haihduttanut tuoksun pois sieltä, minne se pääsee porottamaan. En kuitenkaan voi täysin uppoutua aistihavaintoihini, jotta en vahingossa ohjaa pyörääni matalikkoon sorsien joukkoon. Katson karttaa ensimmäisen kerran Ruoholahden asfalttiviidakossa, jotta osaan suunnistaa suorinta tietä takaisin Espooseen.

img_5939

Ei näin hienoa voi ollakaan, ajattelen pyöräillessäni tuulettomassa ja aurinkoisessa kesäsäässä. Lenkin keskinopeus oli himpun verran alle 20 kilometriä tunnissa, mutta meno oli siitä huolimatta todella kevyttä. Ehkä kroppani on alkanut tottua enemmän pyöräilyyn, kun olen juoksemattomuuteni aikana saanut oikein intensiivikurssin. Selästäni puuttuu myös iso reppu, joka painaa hartioitani työmatkoilla.

Ajan rantaa pitkin Espoon Matinkylään ja mieleni tekee pysähtyä jokaisen kauniin rantapoukaman kohdalla. Matinkylässä sanon heipat rantamaisemille ja lähden suuntaamaan Kehä II:n reunaa pitkin sisämaahan. Olen autolla viilettänyt useasti uuden Suurpellon asuinalueen ohi. Nyt katselen aluetta läpinäkyvän muovisen meluaidan toiselta puolelta. Parasta toisella puolella on uusi sileä ja leveä pyörätie.

kartta

Kun alan nähdä Kauniaisten kylttejä, saan idean, että kerään kaikki neljä kaupunkia eli Espoon, Helsingin, Kauniaisen ja Vantaan. Koukkaan Kauniaisten keskustan kautta ja alitan Rantaradan. Alan pohtia, miten saisin vielä Vantaan mukaan lenkkiini. Olen jo omalla maaperälläni, ja karttaa vilkaisematta palaan kotiin Espooseen Vantaan kautta.

Sunnuntaiaamun pyörälenkki oli yhteensä 52 kilometriä ja aikaa kului 2:40 tuntia. Keskisyke oli 134. Opin viime viikolla, että pyöräilyssä sykkeet ovat matalammat kuin juoksussa, koska kehon ei tarvitse kannatella omaa painoaan. Juoksuun verrattuna lenkkini oli siis hyvin kevyttä peruskestävyysharjoittelua.

Pyöräily on juoksutauon aikana hyvä keino pitää kuntoa yllä, vaikka osallistuminen maratonille elokuussa ja muihin syksyn juoksutapahtumiin on vielä epävarmaa Käyn pyörälenkeillä myös siksi, että olen tottunut liikkumaan. Haluan ulkoilla, saada vetää keuhkot täyteen raikasta ilmaa ja tuntea raukean olon, kun on väsyttänyt itseään. Sunnuntaina onnistuin siinä.

lenkki tehty

Follow my blog with Bloglovin

3 kommenttia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s