Kaupallinen yhteistyö. Osteopatiakäynnit saatu blogin kautta.
Minulle tarjoutui loppukeväästä mahdollisuus kokeilla Suomen Urheiluhierontakeskuksen palveluja. Kävin touko-kesäkuun aikana kolme kertaa osteopaatti Ari-Pekka Kanervan vastaanotolla Leppävaarassa Espoossa. Suomen Urheiluhierontakeskuksella on toimipisteitä myös muualla pääkaupunkiseudulla ja palveluita äitiysfysioterapiasta akupunktioon.
Hain osteopatiasta apua lonkkakipuuni. Se oli alkanut huhtikuun lopulla ja estänyt juoksemisen kokonaan. Olin syönyt viikon kipulääke- ja lihasrelaksanttikuurit ja ollut sairauslomalla. Se oli hoito akuuttiin tilanteeseen, mutta en ollut niiden jälkeen vielä juoksukunnossa. Jopa kävely tuntui lonkankoukistajassa ja nivusessa ilkeältä. Tarvitsin toisenlaista apua.
Lue lisää: Mitä osteopatia on?
En tiennyt, mikä lonkan ja nivusen aluetta vaivasi, kun varasin ensimmäistä käyntiä osteopaatille. Suomen Urheiluhierontakeskuksen internet-sivuilta luin, että jos vaiva ei ole osteopaatin hoidettavissa, hän ohjaa oikean erikoisalan lääkärille tai yleislääkärille. Menin ensimmäiselle käynnille turvallisin mielin.
Yhteistyö osteopaatin kanssa sujui heti alusta alkaen mutkattomasti. Hän kyseli oireistani, laittoi minut tekemään mm. kyykkyjä ja tutki lonkan tilannetta hoitopöydällä maatessani. Olin ennen vastaanottoa kirjoittanut post it -lapulle oireitani ja mahdollisia syitä vammalle. Näin saimme kartoitettua hyvin tilannetta heti ensikäynnillä.
Sain huojentavan tiedon: jalassani tuskin on mitään rikki. Lonkankoukistajan alueen kudokset olivat yliaktiivisessa tilassa ja siksi kipeät. Heikot lihasvoimat muualla kehossa olivat aiheuttaneet sen, että oikea lonkka oli joutunut liikaa kompensoimaan tilannetta ja kipeytynyt. Toinen ilouutinen oli, että juoksisin taas 3-4 viikon kuluttua. Se sai minut erittäin iloiseksi ja motivoituneeksi tekemään kaikkeni kuntoutumisen eteen.
Kerroin osteopaatille, että lonkkakipu alkoi huhtikuussa. ”Ehkä kipu tuli vasta tuolloin tietoisuuteesi.” hän vastasi. Sanat saivat minut mietteliääksi. Ajatus tuntui ensin hassulta: Miten niin en olisi huomannut kipua aikaisemmin? Jonkin aikaa asiaa pureskeltuani totesin, että ehkä hän oli oikeassa. Kipu ei ollut tavoittanut tietoisuuttani. Ehkä olin tuntenut jotain, mutta en ollut pitänyt sitä hälyttävänä. Jätin tuntemuksen huomioimatta, kunnes kävelykään ei enää onnistunut normaalisti.
Osteopaatti käyttää manipulaatio- ja mobilisaatiohoitoja, joita itse kutsun ”naksautteluksi”. Mikään poppakonsti se ei ole, eikä minuakaan saatu ”kerralla kuntoon”. Rankaani, nilkkojani ja lonkkaani naksauteltiin vastaanotolla, mutta varsinainen kuntoutus tapahtui kotona ja omasta toimestani. Sain kotitehtäväksi viikon ajan tehdä nilkan hermotusta lisäävää liikettä ja keskimmäistä vatsalihasta aktivoivaa harjoitusta. Viikon jälkeen sain itsekin naksautettua alaselkäni nikamia ja nilkkani naksuivat.
Osteopaatti totesi, että naksuminen tarkoittaa joko hyvää tai huonoa. Minun tapauksessani mitä todennäköisimmin hyvää. Liikkuvuus oli jo viikossa lisääntynyt. Toisella tapaamiskerralla sain lisää jumppaliikkeitä ja kehotuksen aloittaa kävelylenkit. Kävely sattui edelleen nivusen ja lonkankoukistajan seudulle, mutta sain ohjeet kävellä esimerkiksi metsässä ja hyvillä jalkineilla.
Kolmannen käyntikerran sovimme juuri ennen viiden viikon kesälomani alkua. Olin lähdössä ulkomaan matkalle ja osteopaatti aloittamassa oman lomansa, joten sovimme, miten toimisin jatkossa. Jatkaisin jumppaliikkeiden tekoa, jotta saisin lisää voimaa pakaroihin, pitoa vatsalihaksiin ja jatkossa paremman juoksuasennon, joka ei rasittaisi lonkkaani. Lisäksi sain luvan aloittaa varovasti juoksun.
Paluu juoksuun ei tulisi tapahtumaan kertaheitolla. Osteopaatti lateli madonlukuja siitä, millä tavalla ensin ottaisin lyhyitä juoksupätkiä käveylenkkien lomaan. Olin ajatellut, että lähden vain juoksemaan entisenlaisia lenkkejä. Eihän se niin voinut mennä. Pitkän ajan kuluessa tullut rasitusvamma vaatii pitkän ajan parantuakseen.
Paluu juoksuun tapahtui asteittain sen jälkeen, kun manipulaatiohoidoilla ja itse tekemilläni jumppaliikkeillä pahin kipu oli hävinnyt. Ensin juoksisin kahden minuutin pätkiä, sitten viiden, kymmenen ja lopulta yhtämittaisesti 45 minuuttia. Kaikki tapahtuisi useamman viikon ajanjaksolla. Juoksupätkiä lisättäisiin, mikäli lisäys ei haittaisi paranemista.
Hyvästi tämänvuotiset maratonhaaveet ja tervetuloa etanavauhtiset lenkit. Aluksi jalat eivät tuntuneet lainkaan omilta, kun juoksin ensimmäisiä kahden minuutin pätkiä ja kävelin välillä. Sain osteopaatilta lohduttavan tiedon, että tämä kuuluu asiaan, kun kudoksia taas totutetaan juoksuun. Kun huomasin, että juoksu vauhdilla 6:45-7:00 min/km sujui jo kivutta, pystyin pidentämään lenkkejä.
En aluksi uskonut osteopaatin vakuutteluihin, että juoksisin neljän viikon kuluttua ensitapaamisestamme. Hänellä selvästikin oli kokemusta vastaavista vammoista ja tietoa siitä, miten kauan niistä paraneminen vie aikaa. En ole edelleenkään samassa kunnossa kuin keväällä, jolloin juoksin vielä kivutta. Saamieni ohjeiden avulla olen kuitenkin pikku hiljaa päässyt taas juoksemaan ja myös uskallan juosta, kun tiedän, että jalassani ei ole mitään rikki.
Kiitän osteopaattia siitä, että paluu juoksuun on ollut hallittu. En ole toipumisaikana innostuksissani juossut liikaa. Se olisi vain aiheuttanut paluun takaisin lähtöruutuun. Heti alkuun sain myös luvan (ellei peräti kehotuksen) pyöräillä. Osteopaatti tuntui jakavan ajatukseni siitä, että ”liike on lääke”. Hän myös kehotti jatkossa korvaamaan osan aerobisesta harjoittelusta pyörälenkeillä, jotta en rasittaisi jalkojani liikaa ja treeni olisi monipuolisempaa. Sekin on ohje, joka kuulostaa itsestään selvältä, mutta joka jonkun on sanottava ääneen.
Ajan varaaminen vastaanotolle on käynyt helposti netin kautta. Silloin pystyy valitsemaan parhaiten omaan aikatauluun sopivan ajan, eikä tarvitse hätäpäissään ottaa sitä aikaa, jota puhelimessa tarjotaan. Itselleni käy helposti niin, että otan tarjotun ajan ja vasta puhelun jälkeen tajuan, että olen unohtanut jonkun päällekkäisen menon tai aika muuten vain sopii huonosti.
Asiointi osteopaatin kanssa on tapahtunut osin sähköpostin välityksellä. Olen esimerkiksi raportoinut, miltä juoksun lisääminen on tuntunut jalassa. Sen perusteella osteopaatti on antanut ohjeita jatkoon.
Lopulta olen kuitenkin itse vastuussa kuntoutumisesta: kotiharjoitteiden tekemisestä, tarpeeksi rauhallisten juoksulenkkien tekemisestä ja omien tuntemusten kuulostelemisesta. Vastuuta ei voi vierittää ulkopuoliselle, mutta Suomen Urheiluhierontakeskuksesta olen saanut kuntoutumiseen parhaan mahdollisen tuen.
LENKILLÄ 