Katselin jääkauden muovaamaa hiekkaharjua, jäämassojen sinne tänne pudottamia isoja kivilohkareita ja kasvillisuutta, joka oli vuosituhansien kuluessa vallannut maan. Olin Kelventeen harjusaaressa keskellä Päijännettä, joka on maamme toiseksi suurin järvi.
Viimeisellä kesälomaviikolla kiersin perheeni kanssa Suomea. Olimme olleet kaksi yötä Saimaan rannalla Puumalassa. Lämpöiset ilmat ja puhtaat Järvi-Suomen vedet houkuttelivat jatkamaan vielä road trippiä. Kohteeksi keksimme Kelventeen.
Kelventeeseen pääsee vain veneellä. Meillä ei sellaista ole, joten torstaiaamuna parkkeerasimme automme Padasjoen laivarantaan. Jenni-Maria III:n kyydissä matkasimme tunnin ja olimme perillä (lisää tietoa ja aikataulut täältä). Matkalla viihdyttivät tyyni Päijänne ja seurallinen laivakoira.
Tärkeimmät varusteet päiväretkelle olivat juomavesi, hyvät kengät ja uimapuvut. Meillä oli mukana juomavetta reilu kaksi litraa. Kelvenne kuuluu Päijänteen kansallispuistoon, eikä siellä grillikatoksen ja kuivakäymälöiden lisäksi ole muita palveluja.
Koska aioimme viipyä saaressa kuusi tuntia, oli meillä mukanamme retkikeitin ja kuivamuonaa. Avotulen teko oli kiellettyä metsäpalovaroituksen vuoksi. Ruoanlaittoon ja kahvinkeittoon käytimme järvivettä. Sitä oli ympärillä niin paljon, että osa riittää pumpattavaksi pääkaupunkiseudun käyttöön.
”Juotte vettä, johon me kustaan”, sanoi kerran jyväskyläläinen tuttavani. Niinhän se oikeastaan on. Päijänteen vettä virtaa omasta hanastani Espoossa. Hieman vain käsiteltynä. Joskus tosin niin käsiteltynä, että kylpyhuoneessa haisee kloori ilman, että olen käyttänyt mitään puhdistusaineita.
Venelaituri sijaitsi saaren eteläpäässä. Saaressa kulki hyvin merkityt luontopolut päästä päähän. Kokonaisuudessaan saarella on pituutta noin kahdeksan kilometriä, mutta se on vain joitain satoja metrejä leveä.
Lasten kanssa ehdimme kävellä saarella pitkin poikin noin yhdeksän kilometriä. Kuumuudessa oli päästävä välillä uimaan, ja uimmekin yhteensä kolmella eri rannalla. Pisimpään viihdyimme Kyyränlahden rannassa, jossa myös söimme.
Polut olivat lastenkin helposti kuljettavissa. Kuivan kesän jäljiltä poluilla ei ollut liukasta, vaan tavallisilla lenkkareilla pärjäsi hyvin. Jonkin verran oli kivikkoisia polkuja, jotka sateella olisivat olleet hankalia kulkea. Virallinen polku oli merkitty sinisillä merkeillä ja isommissa risteyksissä oli viitat ja kilometrimäärät seuraaviin kohteisiin.
Virallisten polkujen lisäksi pitkin poikin oli tamppautunut epävirallisia polkuja. Saarella on kuitenkin vaikea eksyä, koska se on niin kapea. Kunhan tietää, onko menossa etelä- vai pohjoissuuntaan, on jo hyvin kartalla. Liikuntarajoitteisen tai esimerkiksi lastenrattaiden kanssa kulkevan ei kannata lähteä saarelle, sillä polut ovat sen verran kapeita. Myös korkeuseroja on jonkin verran.
Kapean saaren keskellä on pieni järvi, jonka ohi kävelimme matkalla Kyyränlahden rannalle. Paluumatkalla kiersimme järven toista puolta. Hienointa saaressa olivat upeat ja rauhalliset hiekkarannat. Vesi oli kirkasta, eikä ollut pelkoa sinilevästä.
Päivän aikana tarvitsimme kerran laastaria, jota onneksi olimme pakanneet mukaan. Myös hyttysmyrkkyä olisi kaivannut, sillä varjoisemmalla puolella saarta oli PALJON hyttysiä. Niiden pistoja emme päässeet pakoon, mutta iho paukamilla haimme helpotusta pulahtamalla järveen. Siellä eivät päässeet hyttyset pistämään. Auringonpaahteisilla rannoilla hyttyset eivät viihtyneet.
Venematka saareen maksoi 20 euroa aikuiselta ja 10 euroa lapselta. Samalla lipulla pääsi iltapäivällä takaisin mantereelle. Saaressa näkyi telttailijoita ja jonkin verran veneitä oli eri puolilla saarta. Mikään hiljainen saareke Kelvenne ei ainakaan kuumana heinäkuun päivänä ollut, mutta hieno luonnonihme keskellä järveä. Menen mielelläni uudestaan.
Lue myös:
LENKILLÄ 