juoksu

Juoksusta löytyy taas ilo

Vielä puoli vuotta sitten en olisi ollut innoissani siitä, että pystyn juoksemaan reilun viiden kilometrin lenkin. Nyt olen. Kävin torstai-iltana läheisellä kuntoradalla juoksemassa kevyen iltalenkin. Mäkinen maasto ei yleensä ole lempipaikkojani juosta, mutta nyt en olisi malttanut lopettaa. Tunkkasin ylös jyrkkiä mäkiä ja mietin, että antaa tulla vaan, tätä olen kaivannut.

Olin kotiväelle ilmoittanut juoksevani noin puolen tunnin lenkin. Paljon kauempaa en lenkillä ollutkaan. Suurin syy lopettaa juuri silloin, kun oli hauskinta, on rasitusvammasta toipuva oikea lonkkani. Se ei oireillut torstain lenkillä tai sen jälkeen. Olo oli aivan kuin ennen koko vammaa. Juoksun tuoma hyvä olo valtasi minut. Mieleeni hiipi ajatus, että tätä olen kaivannut koko kesän.

Kuva: Jenni Somervalli

Juoksin yhteensä 5,80 kilometriä keskinopeudella 6:42 minuuttia/kilometri. Pehmeät hiekka- ja soratiet olivat hyvä alusta. Ylä- ja alamäet toivat sopivaa vaihtelua. Sain jo viime kuussa Suomen Urheiluhierontakeskuksen osteopaatilta (käynnit saatu blogin kautta) ohjeen, että voisin ottaa vauhtileikittelyä lenkkien lomaan. Siis nopeampia osuuksia muuten rauhallisen juoksun sekaan. Alamäkiä lasketellessa kiihdytyksiä tuli kuin itsestään.

Kotioveltamme on lyhyt matka mäkiselle kuntoradalle. Talvella siellä on hiihtoladut, eikä radalle ole asiaa kuin sukset jalassa. Muun osan vuodesta metsässä kiemurteleva rata on juoksijoiden ja muiden jalan tai pyörällä kulkevien käytössä. Käyn siellä todella harvoin. Mieluummin olen valinnut tasaisen asfaltin ja tasavauhtisen lenkin. Nyt suuntasin metsään, eikä minulla ollut edes kuulokkeita korvissa.

Reilu puoli tuntia juostuani olin lähtöpaikassani, josta oli palattava kotiin. Mietin, milloin voisin kokeilla kymmenen kilometrin juoksua. Nälkä selvästi kasvaa syödessä. Ainakin se kannattaisi tehdä hiekkatiellä tai muulla vastaavalla alustalla, jotta säästän jalkaani. Pehmeä alusta ei aiheuta niin kovaa tärähdystä.

Entisiin parin tunnin lenkkeihini tai treeneihini Juoksuklubin kanssa verrattuna reilun puolen tunnin pyrähdys oli nopea. Mutta se riitti saamaan aikaan hyvän olon, jota lenkkejä seuraa. Muistin taas, miksi juoksu onkaan niin kivaa. Kengät jalkaan ja ovesta ulos. Harrastukselle ei tarvitse varata koko iltaa.

Kun aloitin juoksuharrastuksen keväällä 2012, jatkoin juoksua syksyn tultua myös läpi talven. Aika monta talvea on tullut jo juostua. Niinpä aion tulevanakin talvena juosta. Se vaatii vain ylimääräisiä vaatekertoja ja heijastinliivin pukemista, että voi lähteä kylmään pakkaseen. Ulos astuessa kirpaisee, mutta kotiin palatessa on voittajafiilis.

Hieman haikeana olen katsellut muiden valmistautumista loppukesän ja alkusyksyn juoksutapahtumiin. Olin ilmoittautunut viikon päästä juostavaan Helsinki Marathoniin. Rasitusvamma esti harjoittelun kesällä, joten toisen maratonini aika on joskus toiste. Jokin alle kymmenen kilometrin polkujuoksutapahtuma vielä voisi onnistua tänä syksynä. Juoksun lisäksi olen selvästi koukussa myös lappujuoksuihin.

Teline
Kuva: Jenni Somervalli

Olen todella iloinen, että pystyn tekemään tavallisia lyhyitä lenkkejä. Sellaisia, joille on hyvin aikaa arki-iltoinakin. Pitkisten ja vauhtitreenien aika on myöhemmin. Pitkikset on se suurin herkkuni juoksussa ja vauhtitreenit inhokkini. Vedot radalla tai mäessä ovat tappavia, mutta välttämättömiä nopeuden kehittymisen kannalta. Mikä voisikaan olla hienompaa, kuin viettää pari tuntia aikaa ihan itsekseen ja antaa jalkojen viedä. Sitä odotellessa.

Follow my blog with Bloglovin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s