Juoksutreffeillä

Juoksin juoksukaverin kanssa sunnuntai-iltana pisimmän juoksulenkkini sitten huhtikuun: yli yhdeksän kilometriä. Rauhallinen tahti, jutustelu ja kaunis loppukesän ilta saivat aikaan sen, ettei matkan etenemistä oikeastaan edes huomannut.

Olen yhteislenkkien ystävä etenkin pitkillä lenkeillä. Seura on tervetullutta, kun juoksee yli kaksi tuntia yhteen menoon. Nyt lenkki juoksukaverin kanssa kesti noin tunnin, mutta oli mukava juosta yhdessä.

Juoksutreffien aikana ehti päivittää kuulumiset. Jutustelu varmisti myös sen, ettei vauhti kivunnut liian korkealle. Kuin tilauksesta paikalle osui vielä kolmaskin tuttu henkilö, jonka kanssa piti pysähtyä ihan juttelemaan (ja sammuttaa tietenkin Garmin). Lopputulos: seuraavat juoksutreffit sovittu.

Olin edellisenä päivänä ollut TFW-treeneissä, joiden jäljiltä reidet tuntuivat vielä hiukan tukkoisilta. Lauantai-iltana oli myös istuttu ystävien kanssa pimenevässä elokuun illassa, enkä tuntenut olevani senkään vuoksi ihan täydessä iskussa. Rauhallinen juoksu keskitahdilla 6:57 minuuttia/kilometri teki hyvää kivistäville jaloille.

Onneksi olin tullut tällä kertaa illanvietosta kotiin jo ennen puolta yötä. Olo oli yllättävän pirteä ja lenkillä tunsin, että olisin voinut juosta pidempäänkin. Yhdeksän kilometriä oli rasitusvamman jälkeen iloinen etappi kohti pidempiä matkoja. Jalka ei oireillut lenkillä eikä lenkin jälkeen. Olin ihmeissäni.

Kun lonkan rasitusvamma huhti-toukokuun vaihteessa iski, jouduin jättämään väliin ensin Espoon iltajuoksun ja sen jälkeen vielä Helsinki City Runin ja Helsinki Half Marathonin. Tuttavani haki minulle vaaleanpunaisen HCR-paidan, vaikka oli selvää, että en lähtisi matkaan.

HHM-expossa en käynyt enkä lähettänyt ketään paikalle hakemaan paitaa. En myöskään yrittänyt myydä osallistumisoikeutta kenellekään tai ottanut yhteyttä kisajärjestäjiin ja kysynyt, voiko osallistumisen siirtää seuraavalle vuodelle.

Tämän kauden päätapahtuma piti olla Helsinki Marathon 25.8.2018. Toinen maratonini. Sanomattakin selvää, että sinnekään ei ole mitään asiaa. Mutta nyt olin jo enemmän sinut tilanteeni kanssa ja otin yhteyttä järjestäjiin. Siirto seuravalle vuodelle onnistui. Olihan minulla lääkärintodistus ja monen monta tekstiä täällä blogissakin tilanteestani.

Nyt on sitten tämän vuoden maratonhaaveet haudattu ja heitetty hiekkaa päälle. Lepää rauhassa ensi vuoteen saakka. Olin jo ajatellut, että kaikki loppuvuoden kisasuunnitelmat saa unohtaa. Onnistunut yhdeksän kilometrin lenkki sunnuntai-iltana sai kuitenkin pohtimaan, mitä jos?

Nyt, kun jalka on jo melkein parantunut, en aio lähteä liikaa riuhtomaan. Olisin jälleen hyvin äkkiä lähtökuopassa. Jalka kestää hyvin rauhallista juoksua, ja niinpä juoksutapahtumassakin pitäisi juosta kaukana maksimista.

Onko sitten järkeä lähteä juoksutapahtumaan juoksemaan peruskestävyyslenkkiä? Haluaisin niin päästä fiilistelemän johonkin tapahtumaan, koska se on ollut osa syksyäni jo niin monta vuotta. Tänä vuonna katkeaa viiden vuoden putki Espoon Rantapuolikkailla. Olen juossut siellä joka syksy vuodesta 2013 alkaen.

Juoksutreffeillä ehdimme juonia onneksi muuta. Pääkaupunkijuoksu juostaan syyskuun lopussa. Siellä olisi mahdollista juosta 1/4 maraton eli noin 10,5 kilometriä. Ei tullut maratonvuotta eikä edes kuudetta perättäistä Rantapuolikasvuotta, mutta tuliko tästä varttimaratonvuosi? Se olisikin ihan kokonaan uusi kokemus.

Follow my blog with Bloglovin