Kampin kauppakeskuksen aukiolle Helsinkiin oli elokuisena iltapäivänä kerääntynyt ihmisiä. Pian lavalle astelisi Kimi Räikkönen – monien tuntema formula 1 -kuljettaja. Olen seurannut löyhästi Räikkösen uraa. Onhan hän vain vuotta minua vanhempi ja näin ollen oman ikäluokkani edustaja.
Joku faneista oli varustautunut kymmenen vuotta vanhalla kamerakännykällä, jolla ehkä juuri ja juuri sai tunnistettavan kuvan formulatähdestä. MTV3:n kameramies taltioi koko tilaisuuden isolla kamerallaan ja Iltalehden toimittajat seisoivat taaempana järjestelmäkameransa kanssa.
Olin paikalla kuuntelemassa haastattelutilaisuutta, koska halusin nähdä vilaukselta sekä Räikkösen että hänestä kirjan kirjoittaneen Kari Hotakaisen. Kirja Tuntematon Kimi Räikkönen (Siltala 2018, 269 sivua) ilmestyi samana päivänä. En ollut nähnyt kumpaakaan miestä ennen, kunnes he astelivat eteeni lavalle.
Olen tyytyväinen, että menin paikalle. Muuten olisi ollut vaikea uskoa kirjan vakuutteluja siitä, että Räikkönen joskus oikeasti puhuu useampia kuin kahden sanan lauseita. Jutustelu haastattelija Mervi Kallion sekä Hotakaisen ja Räikkösen kesken oli jopa luontevaa.
Sain nähdä myös ”Jäämiehen” katseen. Kun hän ei puhunut vaan kuunteli muiden puhetta, hän katsoi suoraan eteenpäin. Ei mihinkään, mutta silti haukkamaisen keskittynyt katse silmissään. Tuolla katseella on ajettu formula 1:n maailmanmestariksi (vuonna 2007) ja nähty yhtä ja toista muuta.
Kirja oli tyylillisesti osin hämmentävää luettavaa. Kun kaunokirjailija, joka omien sanojensa mukaan ei tuntenut alaa, ei ymmärtänyt mitä Kimi tekee, ei ollut seurannut formulaa eikä ollut siitä kiinnostunut (Talouselämä 27/2017) alkaa kirjoittaa kilpa-ajosta, on jälki seuraavanlaista:
”Vuonna 2005 mestaruuteen olisi taas ollut mahdollisuudet, mutta moottorit yskivät, vetoakselit paukkuivat, Saksan osakilpailussa hajosivat renkaista ripustukset.” (s. 117)
”Markin pitää olla valmiina varakypärien ja muiden vehkeiden kanssa.” (s. 156)
Maanläheinen suhtautuminen tekniikkaan sopii myös kaltaiselleni lukijalle, joka vain kyllästyisi liian tarkasta formula 1 -auton teknisten tietojen kuvailusta. Kirjasta on turha etsiä tietoa niistä. Rekat ovat ”hienoja”, on kaikenlaisia ”vehkeitä” ja autot ampaisevat ”pilttuusta helvettiin”.
Toisaalta kaunokirjailija on pudotellut tyylilleen uskollisia helmiä tekstiin:
”Matilla oli vehkeet, pojilla hinku.” (s. 55)
”Kimi raapii pohjettaan ja palaa kipeisiin muistoihin, joista tosin on niin kauan, että ne ovat kultaantuneet. Mutta kullan alta paistaa ruoste.” (s. 71)
”Formula ykkösten 1970- ja 80-lukujen maailma oli eri maailma kuin nykyinen. Kuskit polttivat tupakkaa ja paloivat autoihinsa.” (s. 119)
Taiteellisesta otteesta huolimatta kirja etenee enimmäkseen kronologisessa järjestyksessä. Kimin lapsuudesta kertova osuus oli kirjan mielenkiintoisimpia osia. Espoolaispojan tarinasta tekee kiehtovan se, että tulevat käänteet tietää jo etukäteen. Tarina etenee epätodelliseen mutta ainoaan mahdolliseen suuntaan. Räikkösestä kasvaa vielä miljonääri ja maailmantähti.
Iltapäivälehdet ovat revitelleet tiettyjä kirjasta paljastuvia asioita. 16 päivän juhlaputkea, ensimmäistä eroon päätynyttä avioliittoa, Matti-isän kuolemaa. Löysin kirjasta kuitenkin uusia pieniä yksityiskohtia päähenkilön elämästä. Kimillä on atooppinen ihottuma (s. 32), hänen äänensä on käheä, koska hän löi 5-vuotiaana kaulansa pyörän ohjaustankoon (s. 41), hän on perinyt äidiltään lukihäiriön ja jäänyt luokalleen ala-asteella (s 63).
Hotakainen on saanut Räikkösestä yllättävän paljon irti. Useimmat Kimin osuudet ovat suoria lainauksia, jotka rikkovat Hotakaisen tyyliä. Räikkösen oma tyylikin on pelkistettyä, korutonta ja vähäsanaista. Varsin paljon hän tuntuu käyttävän v-sanaa, jota ei ole sensuroitu pois tekstistä litterointivaiheessa.
Huomasin Hotakaisen käyttävän kirjassa myös omassa tekstissään jonkin verran v-sanaa. Hotakaisen on väitetty ”ihastuneen” kohteeseensa. Näkyykö se matkivassa kielenkäytössä vai haluaako kirjailija vain olla uskollinen päähenkilön tyylille? Kirjan sivulla 189 Hotakainen ryhtyy ennustajaksi ja toteaa: ”Tässä vaiheessa [tavattuaan tulevan vaimonsa Mintun] Kimi ei tiedä, että tämä tulee jäämään hänen elämänsä viimeiseksi pitkäksi juopottelujaksoksi.” Tekisi mieli kysyä, että mistä vitusta sinä sen tiedät.
Juopottelureissuista kertomisen lisäksi kirjassa maltetaan pysähtyä pohtimaan, mikä tekee Räikkösestä niin hyvän formulakuljettajan. Kuka vain osaa kääntää rattia. Vai osaako? Vastaukseksi Hotakainen ja moni hänen kirjaa varten haastattelemansa henkilö sanoo, että Kimin vahvuus on vaisto. ”Sitä joko on tai ei ole. Lähes kaiken muun voi saada harjoittelemalla.” (s. 47)
Räikkösen omin sanoin vaisto on sitä, että ”—ajo ja sen aikaiset ratkaisut tulee jostain automaattisesti, alitajuntaisesti. Jos joku kysyy, että mistä sä tiedät, missä sä jarrutat, niin en mä osaa sanoa, se ajatus vaan tulee.” (s. 47) Haastatellut myös sanovat, että Kimillä on hyvä hahmotuskyky (s. 54), hän ”lukee rataa” (s. 65), hänellä on ”nopea silmä” (s. 101). Häntä myös kuvataan perfektionistiksi.
Kirjassa on omistettu yksi kokonainen kappale ryyppyreissulle ja toinen ystävien kertomuksille Räikkösen kommelluksista. Esimerkkeinä vaikkapa sukeltaminen Singaporen lentokentällä läpivalaisulaitteeseen (s. 163) tai vauvatalkin peittämänä käveleminen Torinon tulliin. Torinosssa hän oli kertonut olevansa tulossa Kolumbiasta. (s. 169)
Hotakainen on onnistunut luomaan myös toisenlaista Kimi-kuvaa. Hotakainen asui joitain aikoja Kimi ja Minttu Räikkösen luona Sveitsissä ja näki siellä näiden tavallista perhe-elämää. Kaurapuuron keittoa aamuisin ja Kimin leikkimistä Robin-poikansa kanssa.
Ennen kirjan lukemista olin tutustunut Formula-maailmaan Oskari Saaren ansiokkaan kirjan Voittamisen anatomia (lue arvioni kirjasta täältä) kautta. Se kertoo formulalääkäriksikin kutsutusta ja nyt jo edesmenneestä Aki Hintsasta. Saaren kirjoittamassa kirjassa kerrotaan ikävästä tapahtumasta, joka Hintsaa ja hänen toista vaimoaan Lindaa kohtasi: heidän lapsensa kuoli synnytyksessä. Moni lähetti tekstiviestejä ja kukkia, mutta yksi soitti: Kimi Räikkönen. (Voittamisen anatomia s. 223).
Kirjassa Tuntematon Kimi Räikkönen puolestaan kerrotaan tilanteesta, kun Räikkösen kuntovalmentajan Mark Arnalin äiti kuoli. Kimi soitti tälle ja sanoi, ettei Markin tarvitse tulla seuraavaan osakilpailuun, jos ei jaksa. (s. 157) Mainittakoon, että Arnal on se, joka sekoittaa Räikköselle urheilujuomat valmiiksi ja laittaa tipat krapulaisiin silmiin. Harvasanaiselta formulakuskilta löytyy sanoja tilanteisiin, joissa moni suulaampi jää mykäksi.
Se, että olin ennakolta tutustunut formulamaailmaan Hintsasta kertovan kirjan kautta, oli muutenkin hyödyllistä. Siinä oli kokonainen luku omistettu Räikköselle. Auttoihan Hintsa myös Kimiä ja pehmensi hänen tietään kovassa formulamaailmassa. Hintsa näki, että sponsorien mallinukkena esiintyminen ja kissanristiäisissä käyminen ei ollut Kimin heiniä, sillä Kimi halusi vain ajaa. Niinpä Hintsa kehotti tallia vähentämään Räikkösen PR-tehtävät ja muut sitoumukset minimiin (Voittamisen anatomia s. 213). Hotakainen puolestaan toteaa, että Kimi on aina inhonnut lajin oheistoimintaa. (Tuntematon Kimi Räikkönen s. 121)
Kirjan teksti on nopeaa luettavaa ja sellaiseksi se kai on tarkoitettukin. Sivut on kevyesti täytetty ja kuvat ja sitaatit keventävät ilmettä entisestään. Kirjassa on myös värivalokuvaliite Kimin uran vaiheista. Kirjan loppuun on sisällytetty yli kymmenen aukeamaa tilastotietoa osakilpailuista, jotka olisi yhtä hyvin voinut jättää pois. Sama tieto on taatusti löydettävissä internetistä.
Hotakainen ei paljon some-aikakaudesta piittaa. Hän pitää sitä ”aikana, jona ihmiset kertovat sosiaalisessa mediassa kaiken aamupissasta iltapuuroon.” (s. 52) Ehkä Hotakaisen kannattaisi vilkaista Kimin Instagram-tiliä. Kirjassa hän ounastelee, etteivät fanit tiedä, että Kimin etunimi on oikeasti Kimi-Matias (s. 14). Räikkösen virallisella Instagram-tilillä @kimimatiasraikkonen on 895 000 seuraajaa.
Ehkä en itse tiedä tarpeeksi urheilukirjoista. Ehkä taulukot kuuluvat niihin. Taulukoista tosifanit voivat opetella ulkoa, mille sijalle Räikkönen sijoittui vuoden 2012 Kanadan GP:ssä (hän oli 8.). Tylsempi vaihtoehto on se, että kirjaan on tarvittu täytettä. Samoin oli käynyt kirjassa Äitinä huipulla – Riitta-Liisa Roposen tarina (lue arvioni kirjasta täältä). Loppu oli täytetty silpulla, josta jäi laimea maku.
Millainen maku jäi Räikkösestä kertovasta kirjasta? Vanhan viinan maku. Öljyn, palaneen kumin ja rahan haju. Tarina ulkovessasta yksityiskoneisiin ja sviitteihin. Kirjan oikeudet on myyty kymmeneen maahan ja mietin jo, miten kääntyy muille kielille jallu. Tai miten voi kertoa, mitä ihmettä tapahtuu silloin, kun formulatähti ajaa mopolla järveen ja menee sen jälkeen saunan parveen istumaan. Ja juo vähän lisää jallua. (s. 162-163)
Kirja on Hotakaisen ensimmäinen tietokirja. Kirjan päähenkilön vaiheet ovat lähes yhtä tapahtumarikkaita kuin kirjassa Klassikko (Hotakainen 1997). Siitä mieleeni ovat jääneet taskunlämpöinen kossu ja hurjastelu poliiseja pakoon moottoritiellä. Luettuani kirjan Tuntematon Kimi Räikkönen hän ei enää ole minulle niin tuntematon. Minulle kävi kuten Hotakaiselle, joka alkoi pelätä Kimin puolesta. Ettei nyt vain kävisi mitään.
Suosittelen kirjaa kaikille, joita vähänkään kiinnostaa formulamaailma ja suomalaiset tähtemme tuossa maailmassa. Luin kirjan välipalana muiden kirjojen välissä ja lomassa. Kiitos, kun jaksoit lukea kirja-arvioni juoksujuttujen väliin. Lupaan seuraavaksi palata taas radan ääreltä juoksupoluille.
LENKILLÄ 
Ei Toronto vaan Torino.
TykkääTykkää
Kiitos tarkalle lukijalle! Korjasin kaupungin oikein tekstiin.
TykkääTykkää