juoksu

Juoksusta iloa syksyyn

Jos saisin päättää, Suomessa olisi aina kesä. Jos voisin, matkustaisin kesän perässä maailman ääriin. Suomessa on yleensä kaikkea muuta kuin kesä. Tänä vuonna se oli harvinaisen hyvä, mutta seuraavat puoli vuotta odotan pimeydessä.

Matkustaminen lämpöisiin maihin on teoriassa mahdollista. Paitsi ettei taida olla edes sitä. Ainakaan minulle. Perhe, sukulaiset, koti, oma työ, lasten koulu, raha…siinä muutamia hyviä syitä herätä omasta sängystä aina edellistä pimeämpään aamuun ja kammeta itsensä kahvin voimalla uuteen päivään.

rantaraitti
Ilta-aurinko Espoon Rantaraitilla.

En ole syksy- enkä jouluihminen. Talvi on hienointa vasta helmi-maaliskuussa. Kevättalvella aurinko paistaa kirkkaasti ja lumihanget hohtavat. Kun tuntee ensimmäisen kerran auringon lämmittävän poskipäitä, tietää, että ollaan voiton puolella. Pohjoinen pallonpuolisko on kääntynyt valoon päin.

Ensin on kärsittävä tuleva pimeä ja kylmä aika. Olin tällä viikolla juoksemassa peruskestävyyslenkin Espoon Rantaraitilla. Maisemat olivat vielä kesäisiä ja puut vihersivät rannassa ja lähitienoon saarissa. Aurinko oli laskemassa, eikä ollut ehtinyt tulla pimeä. Ajattelin juoksulenkkieni merkitystä jaksamiselleni. Ne auttavat paljon.

Luontokokemus on läsnä lähes kaikilla lenkeillä. Juoksumatolla juostessa luonto on lähimpänä juoksumaton tv-monitorissa, jos sieltä sattuu tulemaan ohjelmaa Afrikan savanneilta tai Amazonin viidakosta. Tällä hetkellä minulla ei ole jäsenyyttä millekään kuntosalille, joten ampaisen ihan oikeaan luontoon aina, kun lähden lenkille.

vaahteranlehdet
Perjantai-illan lenkillä oli jo selvästi syksyn tuntua.

Asun kaupungissa, joten juoksen paljon asfalttiteitä pitkin. Luonto on täälläkin lähellä, ja pääsen haistelemaan syksyn tuoksua tai nenän limakalvot jäykistävää pakkasilmaa. Syksyllä voi katsella ruskaa, puista putoavia lehtiä ja taivaalla lentäviä lintuauroja. Olen nähnyt monenlaisia kaupungissa viihtyviä eläimiä: peuroja, rusakoita, kettuja, citykaneja… Kunhan avaa silmänsä ja havainnoi ympäristöään, löytää kaupungistakin kaikkea kaunista.

Tämänviikkoisella merenrantalenkillä pääsin ihailemaan sulana liplattavaa merta. Meren äärellä tuntee olevansa vapaa, sillä meri on lähes ääretön. En saa samaa fiilistä järven rannalla. Ilma tuntui erityisen raikkaalta, kun tuulenvire kävi meren päältä. Juoksun tuomat hyvänolon hormonit yhdistettynä luontokokemukseen toivat enemmän boostia kuin mikään purkista otettu aine.

merenlahti
Olo on vapaa meren rannalla.

Ihminen juoksee jaloillaan, mutta juostessa tulee tehtyä paljon matkaa myös pään sisällä. Jos lähden yksin juoksemaan talvi-iltana, laitan musiikin korville ja astun ulos kylmään. Aluksi aina kirpaisee ja niin kuuluukin. Kylmällä ilmalla on pukeutunut juuri sopivasti, jos aluksi on kylmä. Lihaksista vapautuva lämpöenergia pitää huolen lämmityksestä.

Jos juoksulenkin tarkoituksena on ravistella päivän stressi pois, laitan musiikin kovemmalle ja juoksen sen tahtiin. Usein kuitenkin haluan ajelehtia omissa ajatuksissani. Laitan musiikin hiljemmalle ja annan sen soida mietteitteni taustalla. Tällöin tulee usein uusia ideoita tai ratkaisu mieltä painaviin pulmiin.

Viikon toiselle lenkille sain seuraa ystävästäni. Hän lähti liikenteeseen pyörällä, kun juoksin 11 kilometrin iltalenkin. Olin ennen lenkkiä puhunut hänen kanssaan puhelimessa ja puhelun aikana sain idean, että mehän voimme jatkaa turisemista lenkillä. Ja niin teimme. Puhe loppui vain hetkittäin, kun tein juoksuohjelmaani kuuluvia vetoja.

Oli lenkin tarkoitus mikä tahansa, kotiin palaa lähes 100 prosentin varmuudella virkeämpi ihminen kuin sieltä lähti. Syksyllä ja talvella on ihana palata ulkoa lämpimiin sisätiloihin. Tuntee, että on ylittänyt, itsensä kun on uhmannut pimeyttä ja kylmyyttä ja lähtenyt ulos.

Minun ”kohtalokseni” jää katsella lintujen syysmuuttoa, mutta aina voi tehdä nojatuolimatkan tropiikkiin. Luin kesällä lehtijutun suomalaisen Meretniemen perheen matkasta purjeveneellä maailman ympäri. He ovat varanneet matkan tekoon useamman vuoden, eikä heillä ole tavoitteena purjehtia maailman ympäri mahdollisimman nopeasti. He viipyvät satamissa ja muissa pysähdyspaikoissa pidempään, jotta ehtivät tutustua ympäristöön ja kolme lasta saada leikkikavereita.

Sisälläni asuu kaukokaipuusta kärsivä haaveilija. Tilasin Meretniemien matkan ensimmäisestä puoliskosta kertovan kirjan ”Matka kotina”. Aurinkoisten kuvien katselu ja irtiotosta haaveilu on juuri sopivaa puuhaa pimeneviin syysiltoihin. Aloitin kirjan lukemisen lähes haltioituneena. Miten joku uskaltaa myydä kotinsa, kesämökkinsä ja melkein kaiken omaisuutensa ja lähteä kiertämään maailmaa? Sitä miettiessäni jatkan haaveilua. Ja juoksemista.

Follow my blog with Bloglovin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s