Olen harrastanut työmatkajuoksua neljän-viiden vuoden ajan ja juossut melkein säässä kuin säässä. Räntäsateessa juokseminen vaatii jo jonkin verran päättäväisyyttä. Kesällä työmatkajuoksua ihan odottaa. Teen toimistotyötä virka-aikana, joten moni kaunis kesäpäivä kuluu neljän seinän sisällä.
Ulkona vietetty vajaa puolitoistatuntinen on tervetullutta ennen tai jälkeen työpäivän. Sen verran kuluu aikaa juosten noin 13 kilometrin työmatkaani. Kesällä työmatkan saa juosta valoisaan aikaan riippumatta siitä, juokseeko aamulla vai illalla. Talvella on aina pimeää.
Talvella kokemukset ovat erilaisia. Viime talven ikimuistoisimpia kertoja oli pakkasaamu, jolloin kuu pimeni kokonaan. Tuolloin kannatti lähteä varhain aamulla juoksemaan, vaikka junan tai bussin kyydissä matkustaminen olisi ollut mielekkäämpää. Talviaamun työmatkaa en tosin muistelisi kaihoisasti keskellä kauneinta kesää.
Tämän viikon maanantaina pyöräilin työmatkat ja tiistaina päätin juosta aamulla töihin. Tuttuun tapaan keräsin tarvittavat varusteet illalla valmiiksi ja katsoin, että oikeat lenkkarit odottivat eteisessä. Vaatteita tarvitsee kesällä huomattavasti vähemmän kuin talvella, mikä helpottaa lähtöä.
Tiistaiaamuna satoi. Sateen vielä olisin kestänyt, mutta sen lisäksi ukkosti. Ajattelin, että aivan millaiseen säähän tahansa en lähde juoksemaan ja muutin lennossa suunnitelmia: työmatkajuoksu saa siirtyä iltapäivään. Pakkasin tavarat juoksureppuun ja laitoin lenkkarit valmiiksi jalkaan. Toiveikkaana otin mukaan myös aurinkolasit.
Työpäivän aikana yritin juoda paljon ja syödä riittävästi mutta ei liian raskaasti. Lounastauolla ulkona huomasin, että ilma oli lämmennyt lähes kostean kuumaksi. Ohut tikkitakki oli lievästi sanottuna liioittelua. Päivän aikana juominen olisi tärkeää, sillä en ollut varannut juomapulloa juoksua varten.
Iltapäivällä tuli mutkia matkaan. Olin päättänyt, että lähden neljältä vaihtamaan juoksuvaatteita. Muutamaa minuuttia ennen neljää palohälyttimet alkoivat työpaikalla soida ja jouduin muiden kanssa poistumaan rakennuksesta. Seisoin toimettomana kadulla ja mietin, mitä työmatkajuoksusta lopulta tulee.
Vihdoin lähes tunnin odottelun jälkeen pääsin takaisin työpisteelle sulkemaan koneen. Vaihdoin juoksuvaatteet päälle, pakkasin juoksureppuun ylimääräiset vaatteet ja lähdin juoksemaan. Sää oli kauniin kesäinen. Juuri sellainen, jota olin odottanut.
Suunnitelmat juoksureitistä ehtivät vaihdella päivän mittaan. Olin miettinyt, että juoksen aamulla merenrantoja pitkin työpaikalle auringonvalon kimmeltäessä vedenpinnassa. Suunnitelma piti hylätä. Kun lähtö töistä venyi ja venyi, ehdin jo päättää, että juoksen tuttua junaradan vartta pitkin, jotta olen mahdollisimman nopeasti kotona.
Linnunlaulun sillan kohdalla päätin, että en jatka Pasilaan vaan käännyn sittenkin kohti Meilahtea ja merenrantaa. Jatkoin Munkkiniemeen ja sieltä Laajalahden rannalle. Laajalahden maisemat ovat vuodesta toiseen suosikkireittejäni. Sisällä suorastaan läikähti, kun meri alkoi vilkkua puiden takaa.
Juoksen mielummin aamulla kuin iltapäivällä töiden jälkeen. Aamuvirkkuna koen olevani energisempi heti päivän alussa. Työpäivän jälkeen kehossa painavat jo tehdyt tunnit, eikä jalka nouse niin kevyesti. Huomasin, että painostava lämmin ilma vaikutti jaksamiseen. Juoksu kulki, mutta on tuntunut joskus leppoisammalta.
Matka taittui kuitenkin nopeasti. Juoksin reittiä, jota en ole paljon käyttänyt, mikä sai mielen virkeäksi. Merimaisemia katsellessa ei voinut kuin tulla hyvälle tuulelle. Mitä lähemmäs tulin kotia, sitä enemmän kuumuus alkoi painaa. Kävelin suosiolla viimeisen jyrkän ylämäen.
Työmatkajuoksussa ja työmatkaliikunnassa yleensäkin on parasta, että kotiin päästyä on päivän urheilusuoritus tehty. Jano oli kova. Sain nauttia valmiista ruoasta, jonka vierailulla oleva äitini oli tehnyt. Päivästä tuli lopulta hyvä, vaikka ensin tuntui, että korkeampi voima halusi laittaa kapuloita rattaisiin, jotta en pääsisi juoksemaan.
Tiistain työmatkajuoksu 12,7 km, vauhti 6:26 min/km ja keskisyke 152.
LENKILLÄ 