Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että minulle on aivan sama, miten kukin juoksee. Yöllä, päivällä, etu- tai takaperin. Onpa sellainenkin nähty, että kaverukset juoksivat yhdessä maratonin takaperin. Että eipä naureskella siellä.
Oma juoksuharrastukseni alkoi keväällä 2012. Juoksin aluksi samaa kolmen kilometrin lenkkiä yksin. Aikaa siihen kului parikymmentä minuuttia, joten ei siinä kovin perusteellisesti olisi ehtinyt vaihtaa kuulumisia kenenkään kanssa.
Hyvin pian löysin kaveripiiristäni muita juoksun harrastajia. Kun jaksoin juosta seitsemän (!) kilometriä, oli minulla jo lenkkikaveri. Sitten toinen ja kolmaskin. Sunnuntaipitkis, joka tuolloin tarkoitti 10-15 kilometriä, alkoi olla kaverin kanssa jo viikonlopun vakio-ohjelmaa.
Monella on varmasti juoksukavereita, joiden kanssa voi lähteä kahdestaan juoksemaan. Aivan viime vuosina olen alkanut käydä yhteislenkeillä. Talven 2017-2018 harjoittelin Espoon Tapioiden Juoksuklubissa, joka järjesti yhteislenkkejä Espoon Otaniemestä.
Viime aikoina olen käynyt Helsinki City Running Dayn yhteislenkeillä Pirkkolassa ja Helsingin Keskuspuistossa. Olin jopa itse vetämässä yhtä lenkkiä viime keväänä. Pesti tuli hieman puskista, mutta onneksi minulla oli apuna juoksuvalmentajani Ira.
Juoksujalka vipattaa -blogia pitävä Merituuli on ehkä ahkerin yhteislenkkien järjestäjä, jonka tiedän. Laittakaa seurantaan hänen Facebook-sivunsa, jos yhteislenkit pääkaupunkiseudulla kiinnostavat.
Viimeisin kokemukseni yhteislenkiltä on tältä viikolta, kun järjestin sellaisen kotikaupungissani Espoossa. Paikalle kerääntyi mukava porukka uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Juoksimme pitkin Espoon Rantaraittia yhteensä 15 kilometrin matkan.
Yhteislenkeillä parasta onkin uudet tuttavuudet ja kokemusten vaihtaminen muiden juoksijoiden kanssa. Yhteislenkeillä olen päässyt juoksemaan ihan uusiin maisemiin ja esimerkiksi poluille, joille en omin päin uskaltaisi lähteä samoilemaan.
Aivan kuten juoksutapahtumissa, yhteislenkeillä saa muista juoksijoista ”vetoapua”. Matkanteko ei ala pitkästyttää, kun on seuraa. Vaikka olen perusluonteeltani enemmän sisäänpäin kääntyvä, nautin suuresti muiden seurasta. Halu tutustua uusiin ihmisiin ajaa ujouden yli. Pitkän lenkin aikana keskustelu ehtii muuttua syvälliseksi. Sellaisista keskusteluista pidän.
Miksi sitten kannattaa juosta myös yksin? Mielestäni on hyvä kuulostella itseään ja pohtia, millainen juoksija on. Miten helposti antaa periksi? Löytyykö jostain vielä voimavaroja, kun tuntuu, että on antanut jo kaikkensa?
Yhteslenkeillä juostaan usein leppoisaa peruskestävyysvauhtia. Kaikki juoksu ei voi olla mukavaa puuhastelua – ainakaan silloin, jos haluaa kehittyä. Jos käy juoksutapahtumissa, niissä on lopulta yksin, vaikka juoksisi satojen tai tuhansien ihmisten keskellä.
Yhteislenkkien seura, uudet maisemat ja muut elämykset ravitsevat sisäisesti. Se ei ole kuitenkaan sama kuin yksin juokseminen, joka on parhaimmillaan kuin meditaatiota. Itse saan yksin juostessa oivalluksia, kun annan ajatuksen lentää. Samaan tilaan ei pääse ryhmässä.
Kummasta itse pidän enemmän, yksin vai muiden kanssa juoksemisesta? Vastaus on, että molemmista yhtä paljon. Nautin pitkistä aamulenkeistä itseni seurassa ja lyhemmistä pyrähdyksistä pimeinä talvi-iltoina kuulokkeet korvilla. Yhtä mielekästä on edetä puheensorinan saattelemana yhteislenkeillä.
Jos haluat tulla sekalaisen sakin kanssa juoksemaan, niin tiistana 3.9. siihen tarjoutuu taas mahdollisuus Espoon Rantaraitilla. Kokoonnumme Nokkalan Majakalla klo 18 ja lähdemme tällä kertaa juoksemaan länteen päin. Tarkemmin matkasta ja vauhdista myöhemmin, mutta kyseessä on rauhallinen 10-15 kilometrin lenkki.
Oletko sinä löytänyt mukavaa juoksuseuraa vai juoksetko mieluiten yksin omien aikataulujesi mukaan?
LENKILLÄ 