Naapurini heitti haastavan kysymyksen: Mitä, jos käyttäisin kaiken juoksuun (ja juoksubloggaamiseen) käyttämäni energian johonkin muuhun? Vaikkapa asuntomme sisustamiseen. Se oli kysymys, jota olen itsekin usein miettinyt. Lisäksi olen pohtinut, mikä ajaa aina vain lenkkipolulle. Vaivaako minua jokin?
En aina tunne itseäni kovin terveeksi, kun kerron 20 kilometrin aamulenkeistäni tai halustani juosta vielä toinen maratoni tänä vuonna. Joku on saattanut antaa minulle hiljaa mielessään diagnoosin. Hullu mikä hullu.
En myönnä olevani hullu. Vaikka eihän hullu sitä itse tiedä, että on hullu. Viime aikoina olen lukenut paljon kirjallisuutta, jossa on käsitelty addiktioita: kesälomalla luin Mike Tysonin ja Marko Jantusen elämäkerrat. Molemmat miehet ajautuivat käyttämään kovia aineita, mutta selvisivät huumekoukusta.
Nyt luen englanninkielistä kirjaa Reborn on the Run, jossa Catra Corbett kertoo omasta huumeaddiktiostaan. Hän jätti huumeet, alkoi juosta ja hyvin pian osallistui ensimmäiselle maratonilleen ja sen jälkeen ultramatkoille.
Viime vuonna luin myöskin yhdysvaltalaisen Charlie Englen omaelämäkerran Running Man. Hänen elämänsä oli – jos mahdollista – vielä hurjempaa kuin Corbettilla. Seuraan Engleä Instagramissa ja vaikuttaa siltä, että juoksu on nykyään hänen ainoa huumeensa. Arvioni kirjasta voit lukea täältä.
En ole käyttänyt huumeita. Silloin tällöin juon alkoholijuomia, joita saa laillisesti lähi-Alepasta. Vielä viime vuosina kassalla saatettiin kysyä papereita, mutta nyttemmin on ollut hiljaista: saan ostaa siiderini ja olueni ihan rauhassa.
Juoksu ei korvaa elämässäni mitään toista addiktiota. Kieltämättä juoksu tuo hyvää oloa ja siihen jää koukkuun. Ellei kyseessä ole todella pitkä 25-30 kilometrin lenkki, juoksun jälkeen on energinen olo. Mieli on selkeä ja rauhallinen. Jos on saavuttanut jonkun aika- tai muun tavoitteen, tuo juoksu itseluottamusta.
Hyvä kunto on juoksuharrastuksen välttämätön seuraus. Siitä nautin joka päivä. Hyvän kunnon saa toki muullakin kuin juoksulla. En myöskään juokse laihtuakseni. Liikunta lisää ruokahalua ja ilmeisesti syön kaiken takaisin, mitä kulutan. Juoksuharrastus ei ole laihduttanut minua tippaakaan. En tosin tiedä, miltä näyttäisin, jos en harrastaisi lainkaan liikuntaa.
Kuten näkyy, itsetutkiskelu on vielä kesken. Jos minun joku syy pitää esittää juoksuharrastukselleni, voisin esittää esimerkiksi seuraavaa: juoksu on keino levottomuuden taltuttamiseen ja ylimääräisen energian purkamiseen. Juostessani tunnen tekeväni jotain mielekästä ja hyödyllistä. Sitä se on tietenkin lähinnä minulle itselleni – ei hikilenkeistäni kukaan muu hyödy.
Juoksussa on paljon samaa kuin meditaatiossa. Molemmat vaativat johdonmukaisuutta ja päättäväisyyttä. Mieli rauhoittuu ja ärtyneisyys ja stressi lievittyvät. Jo juoksun aikana pääsee usein tilaan, jossa hengitys on helppoa ja on olo, että voisi jatkaa loputtomasti. Parhaimmillaan juoksu on omaa meditaatiotani.
Juoksen paljon myös ryhmässä, jolloin juoksun luonne on erilainen. Silloin tulee mukaan sosiaalinen puoli, jota ei voi väheksyä. Sosiaalisuus on varmasti myös monen muun harrastuksen suola: tapaa samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa on mukava viettää aikaa yhteisen mielenkiinnon kohteen äärellä.
Oletko miettinyt, mikä sinua ajaa kerta toisensa jälkeen juoksemaan?
LENKILLÄ 
Jos oikein alkaa miettiä, niin melkein joka asiasta ja harrastuksesta saa puhuttua ”turhan” ja ”hyödyttömän”. Mutta sitähän harrastusten on tarkoitus olla: jotain mitä ei ole pakko tai tarve tehdä, vaan vapaus – se rentouttaa ja tuottaa hyvää mieltä ja oloa. Käänteisesti ajateltuna löytyy ehkä helpommin hyödytkin, sillä jos en vaikka viikkoon pääse juoksemaan niin olossa ja fiiliksessä kyllä huomaa. 😀
TykkääTykkää
Kyllä! Ymmärrän, että ihmiset hurahtavat esimerkiksi agilityyn, geokätköilyyn tai kirppislöytöjen tuunaamiseen. Kullakin on intohimonsa eikä toinen ole parempi toista niin kauan, kun tekeminen on harmitonta. Mä tykkään analysoida ja pureskella palasiksi kaikkia asioita, niin piti tätäkin pohtia. 😊 Kiva kuulla muiden mielipiteitä! Niissäkään ei ole oikeaa tai väärää, kaikki sallitaan.
TykkääTykkää
Kirjoittelin oman blogini alkuvaiheilla postauksen otsikolla ”Miksi juoksen?” ja tulin paljolti samoihin tuloksiin kuin sinäkin tässä. Kyllä siitä juoksuun kulutetusta ajasta on minun mielestäni merkittävä hyöty, jos se lisää niin oleellisesti ja monipuolisesti henkistä hyvinvointia, minkä monet muut harrastajat minun lisäkseni ovat havainneet. Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että juostessa pääsee eräänlaiseen meditatiiviseen tilaan, jonka olen lukemattomia kertoja huomannut puhdistavan levotonta mieltä. Samaan mielentilaan tuskin pääsisin, jos istuskelisin risti-istunnassa ja yrittäisin oikein keskittyä rauhoittumiseen. Vahvasti introverttinä tarvitsen myös paljon aikaa yksin, ja sitä saan lenkkipoluilla. Ja tosiaan hyödyt ruumiilliselle hyvinvoinnille ovat melko itsestäänselvät, kunhan tekee hommaa järkevästi eikä rasita itseään liikaa.
TykkääTykkää