Runfest

Osallistuin torstai-iltana Helsingin Kaivopuistossa järjestettyyn Runfestiin ensimmäistä kertaa. Olin paikalla ensisijaisesti markkinoimassa toukokuussa järjestettävää Helsinki City Running Daytä. Olen ollut mukana HCRD:n Street Teamissä viime vuoden lopulta alkaen. Jatkan toiminnassa mukana ja aion juosta jälleen jonkun matkan ensi vuoden HCRD:ssä. Mahtavinta olisi juosta 40-vuotisjuhlamaratonilla. Niin, siis sekä minä että HCM täytämme 40 vuotta!

Olen juossut Helsinki City Runin (puolimaraton) neljä kertaa ja Helsinki City Marathonin kerran. HCR 2013 oli ensikosketukseni lappujuoksuihin. Sillä tiellä olen edelleen. Torstaina olin vähän erilaisissa lappuhommissa, kun jaoin esitteitä muiden HCRD:n Street Teamiläisten kanssa.

Runfestissä yritykset ja muut yhteisöt tai kaveriporukat olivat koonneet viestijoukkueita, jotka juoksivat puolimaratonin mittaisen matkan jaettuna viiteen osuuteen. Yhden osuuden pituudeksi tuli noin 4,2 kilometriä. Reitti kiersi kauniissa maisemissa Kaivopuistossa, ja jokaisella osuudella juostiin sama reitti. Säiden haltija oli armollinen: juoksujuhlaa vietettiin lämpimässä elokuun illassa.

Esitteiden jakamisen lisäksi pääsin juoksemaan tapahtumassa. HCRD:n Street Team oli koonnut oman joukkueensa. Meillä piti olla viisi juoksijaa, mutta yksi joutui perumaan viime hetkellä. Huomasin lupautuneeni juoksemaan kaksi osuutta yhden sijaan.

Kyseessä ei ollut vakavamielinen tapahtuma, vaikka jotkut varmasti juoksivat kunnon aikoja. Olin saanut valmentajaltani Iralta ohjeen juosta osuudet peruskestävyyssykkeillä. Juuri muuhun minusta ei olisi torstaina ollutkaan, sillä jaloissa painoi vielä tiistain vauhtikestävyystreeni. Halusin myös säästää voimia lauantain Midnight Runille.

Lupauduin juoksemaan ensimmäisen ja kolmannen osuuden. Viestikapulana joukkueellamme oli Suomen urheiluliiton maskotti Voitto Onninen. Se tiedoksi, jos joku jo ehti ihmetellä, mitä onnetonta elukkaa raahaan kuvissa mukanani. Ei lainkaan onneton vaan Onninen.

Ensimmäisellä viestiosuudella 4,2 kilometrin mittainen reitti jopa ruuhkautui. Muiden perässä oli hyvä juosta, sillä en ollut tutustunut Kaivopuiston mutkiin etukäteen. Seurasin muita ensimmäisen osuuden juoksijoita ja vilkuilin kelloani, jotta vauhti pysyi maltillisena. Ravintola Kaivohuoneella oli laivayhtiön kesäjuhlat menossa. Juoksin terassin ohi hikisenä trikoot jalassa ja pehmoeläin kädessä. Huvinsa kullakin.

Ensimmäisen osuuden ajasta ei ole hajuakaan, sillä unohdin sammuttaa kelloni vaihtopaikalla. Olin niin keskittynyt etsimään katseellani seuraavan osuuden juoksijaa Miia. Löysin hänet ja ojensin viestikapulan, joka pääsi uudestaan kiertämään reittiä.

Jäin odottelemaan vaihtoalueelle, sillä juoksisin taas seuraavan eli kolmannen osuuden. Vaihdoin numerolapun paidanrinnukseen ja seurasin vaihtoalueen tapahtumia. Kun kello alkoi olla sen verran, että tiesin odottaa Miiaa pian maaliin, seurasin herkeämättä juoksijoiden virtaa.

Läpsy ja lähtö kolmannelle osuudelle. Juoksijoita oli selvästi harvemmassa. Reitillä oli nyt varmasti sekä vielä toisen että jo neljännen osuuden juoksijoita. Seurasin yhtä selkää, että pysyin reitillä ja sopivassa vauhdissa. Kaivopuiston rannassa vaihdoin hetkeksi kävelyyn, jotta sain otettua kuvan merelle päin. Voi meri ikuinen rakkauteni.

Aurinko laski ja taivaalle ilmestyi pilviä. Puskista pölähti parvittain pieniä ötököitä. Ainakin yksi siivekäs meni silmääni ja moni muu kohtasi loppunsa hikisellä ihollani. Toisella kierroksella juoksin keskimäärin 5:39 min/km-vauhdilla ja aikani osuudella oli 23:10 minuuttia. Keskisyke karkasi vähän yli suosituksen 147 ollen 148. Syytän siitä osaksi loppukiriä, jota en malttanut olla ottamatta.

Päästin matkaan Merituulin. Hän on ollut HCRD:n Street Teamissä jo usean vuoden ajan ja on juoksubloggaaja, jota olen seurannut jo ennen omaa bloggaajauraani. Hän on myös aina hyvää seuraa. Merituulin blogia voit käydä lukemassa täällä.

Oman osuuteni jälkeen menin takaisin HCRD:n teltalle. Viereisessä kojussa sai käydä ilmaiseksi 5-10 minuutin hieronnassa. En voinut vastustaa kiusausta: lyhyt pohjehieronta tuntui taivaalliselta. Olisin voinut jäädä hoitopöydälle makoilemaan, mutta todellisuus kutsui. Street Teamin joukkueen viimeisen osuuden juoksija oli vielä matkalla, kun lähdin kotia kohti. Olin aamulla lähtenyt töihin ja siirtynyt töiden jälkeen suoraan toisenlaisiin hommiin.

Jouduin ottamaan vielä yhden spurtin kotimatkalla. Rautatieasemalla huomasin, että junan lähtöön oli alle kaksi minuuttia aikaa. Onneksi kerrankin oli lenkkarit jalassa ja trikoot päällä, kun juoksin kohti oikeaa laituria. Ehdin. Junassa mietin, mitä Runfestistä jäi käteen: kolme autoliikkeen jumppapussia, kaksi pulloa lilaa kuplajuomaa ja monta iloista kohtaamista muiden juoksijoiden kanssa.