Kisaraportti

Onnistuminen Espoon Rantamaratonilla

Käteni tärisivät, kun pysäköin autoni Aalto-yliopiston päärakennuksen eteen Espoon Otaniemessä. Olisin voinut syyttää syyskuisen lauantaiaamun kirpeyttä, mutta se oli jännitys, joka hiipi mieleen ja sieltä käsiin. Seuraavan kerran tarraisin auton rattiin useita tunteja myöhemmin. Olisi suotavaa, että kävelisin autolle omin jaloin ja pystyisin ajamaan takaisin kotiin.

Espoon Rantamaraton olisi kolmas maratonini. Olin juossut Rantamaratonilla aikaisemmin viisi kertaa puolimaratonin. Nyt lähdin ensimmäistä kertaa kotikaupunkini maratonille. Olin juossut tänä vuonna jo yhden maratonin – Helsinki City Marathonin toukokuussa. Aikani oli tuolloin 4:25 tuntia, ja haaveeni oli parantaa aikaa Espoossa.

Kuva, jossa maratonjuoksija.
Ennen lähtöä Otaniemessä.

Maratonin lähtö oli kahdeltatoista, mutta olin Otahallissa yli kahta tuntia aikaisemmin. Vein tunnollisesti omat juomapulloni niille varattuihin laatikoihin, joista ne siirrettäisiin haluamilleni juomapisteille reitin varrelle. Omat juomat oli määrä tuoda aamukymmeneen mennessä. Kun menin istumaan Otahallin katsomoon ja tappamaan aikaa, huomasin, että laatikot nököttivät paikoillaan vielä puoli yhdentoista jälkeen.

Otahalliin alkoi valua juoksukansaa kiihtyvällä tahdilla. Mutustelin katsomossa eväsleipää ja hörpin urheilujuomaa pullosta. Facebookiin ja Instagramiin satoi tsemppiviestejä, joihin vastailin. Jokainen viesti lämmitti mieltä ja ajattelin, että kertaan tsemppauksia mielessäni, jos matkan aikana tulee vaikea hetki.

Sain pian seuraa katsomoon. Muun muassa bloggaajakollegani Helsinki City Running Dayn Street Teamistä Juoksujalka vipattaa Merituuli, Candy on the Run Karoliina, Katjun lenkkareissa Katju ja Run for Fun Pia tulivat paikalle. Sisällä lämpöisessä hallissa oli mukavampi odotella lähtöä kuin pihalla. Ulkoilmassa ehtisi vielä viettää aikaa.

Kuva, jossa kaksi maratonjuoksijaa.
Merituuli juoksi Rantamaratonilla puolimaratonin. Itse lähdin ensimmäistä kertaa kotikaupunkini maratonilla täyspitkälle matkalle.

Kertasin vielä, että kaikki tarvittava oli mukana juoksuvyössä: geelit, juomasuunnitelma, kuulokkeet ja puhelin. Vein repun tavarasäilytykseen ja lähdin Otahallilta yleisurheilukentälle. Paikat ovat tuttuja, joten aikaa ei tarvinnut varata lähtöpaikan etsimiseen. Ennen lähtöalueelle menoa osallistuin alkulämmittelyyn ja kävin vielä viimeisen kerran bajamajassa.

Valmistautuminen oli mennyt suunnitelmien mukaan ja olin valmis juoksemaan. Eniten jännitti matkan pituus: miten jaksaisin? Hieman lisäjännitystä lähtöön toi se, että en löytänyt 4:15 tunnin loppuaikaan tähtääviä jäniksiä. Olin olettanut, että heillä olisi ilmapallot tai muut kyltit, joista heidät tunnistaisin. Olin edellisenä päivänä expossa jutellut jäniksen kanssa, joten tiesin, ketä katsellaani etsiä. Mutta kyseinen henkilö keltaisessa liivissään ei osunut massasta silmiini.

Maratonjuoksijan varusteet
Näin lähtöalueella valmentajani Ira Hassisen, joka nappasi myös tämän kuvan.

Starttipistoolin paukahdus pöllytti savua ilmaan ja massa lähti valumaan kävellen kohti lähtöviivaa. Napsautin kellon päälle ja lukitsin näytön. Kello ranteessa saisi tikittää itsekseen. Aikomukseni oli edelleen etsiä jänikset muiden juoksijoiden joukosta ja juosta heidän tahdissaan. Lähtö oli ruuhkainen, kun samaan aikaan lähti myös osa puolimaratonin juoksijoista. Kuljimme tiheänä massana ensimmäiset kilometrit.

En ollut ainoa, jolta jänikset olivat hukassa. Vierelläni eräs nainen manasi samaa: jäniksillä olisi pitänyt olla paremmat merkinnät. Heti ensimmäisen kilometrin jälkeen nainen huomasi jänisten keltaiset liivit muutama sata metriä edempänä. Kiristin hieman tahtia ja lyöttäydyin kahden jäniksen seuraan. Mies, jonka kanssa olin edellisenä päivänä jutellut, olikin jo vähän ihmetellyt, missä olen.

Valokuvaaja Elina Hovinen
Kuva: Elina Hovinen

Jänisten noin 6:00 min/km vauhti tuntui helpolta. Muistutin itseäni, että sen kuuluikin tuntua helpolta – jossain vaiheessa taatusti alkaisi tuntua pahalta. Olin varannut ensimmäisen juomapullon seitsemän kilometrin juomapisteen kohdalle. En ollut ajatellut, että hieman viileässä ilmassa tulisi jano ennen sitä. Onneksi vettä oli tarjolla heti kolmen kilometrin jälkeen. Kostutin suutani mukillisella vettä.

Juomapisteet rytmittivät juoksuani. Olin tehnyt juomasuunnitelman paperilapulle, jota kuljetin juomavyössä. Lunttasin lapusta, millä juomapisteellä odottaisi oma pullo urheilujuomaa ja mitä pistettä ennen ottaisin geelin ja päälle pari mukia vettä. Olin varannut matkan varrelle viidelle juomapisteelle yhteensä puolitoista litraa Jaksamisjuomaa. Muilla viidellä juomapisteellä otin 1-3 mukillista vettä. Join yhteensä yli kaksi litraa nesteitä matkan aikana ja nautin neljä energiageeliä.

urheilujuoma maratonille
Olin laittanut Jaksamisjuoman pieniin 0,33 litran pulloihin, joista oli helppo juoda vauhdissa. Kuva: Elina Hovinen

Kilometrit etenivät nopeasti. Kuuntelin musiikkia ja vain välillä otin kuulokkeita pois korvilta, jotta kuulin, mitä jäniksillä oli asiaa. Olimme jopa hieman edellä tavoitetta, mikä tuntui hienolta. Sanoin jäniksille, että minulle kelpaa mikä tahansa aika, joka on vähemmän kuin ennätykseni 4:25 tuntia. Se ei ollut niin minuutin päälle.

Olin etukäteen ollut huolissani kuulokkeiden akun kestävyydestä. Valmistaja lupaa kuuden tunnin kuunteluajan, johon olisin aivan hyvin voinut luottaa. Akku kesti, kuten pitikin: maratonin jälkeen akkua oli jäljellä vielä 20 prosenttia. Puhelimesta loppui akku maalissa, joten se näyttää nyt olevan heikko lenkki. Tarvitsen kipeästi uuden puhelimen!

Rantamaratonilla täysmaraton juostiin kahtena lenkkinä. Ensimmäisen lenkin loppupuolella oli ensin pitkiä loivia mäkiä Länsiväylän varrella ja senkin jälkeen pienempiä mäkiä lähempänä Otaniemeä. En kävellyt ylämäissä vaan lyhensin askelta, otin kädet kunnolla mukaan ja kohdistin katseeni mäen päälle.

maratonjuoksu sateessa
Kuva: Elina Hovinen

Sää oli täydellinen juoksuun. Enimmäkseen oli pilvistä ja välillä tuli pieniä sadekuuroja. Itseäni vesisade ei haitannut. Tuntui suorastaan helpottavalta, kun tihkusade viilensi kuumottavia poskia. Kostea ilma oli hyvä hengittää. Aivan toista kuin kuumalla Helsinki City Marathonilla. Olen tähän asti ollut siinä uskossa, että kuuma ilma toukokuussa ei juuri haitannut. Olen ollut väärässä. Juoksu oli huomattavasti helpompaa syyskuisessa tihkusateessa.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen puolimaratoonarit ohjattiin Otaniemen yleisurheilukentälle ja maaliin. Maratonin juoksijat jatkoivat toiselle kierrokselle. Toinen kierros alkoi ”sakkolenkillä”, mutta muuten reitti oli sama, kuin ensimmäisellä kierroksella.

Juoksu tuntui edelleen hyvältä. Yritin olla tuudittautumatta helppouden tunteeseen. Tottakai minun täytyy olla helppoa juosta puolimaraton noin aikaan 2:07 tuntia. Olen juossut tänä vuonna kaksi puolimaratonia yli kymmenen minuuttia kovempaan aikaan. Vaikeammat kilometrit olivat vielä edessä päin.

varusteet maratonille
Ensimmäisellä kierroksella juoksu oli helppoa. Kuva: Elina Hovinen

Helsinki City Marathonilla vaikein kohta oli 24-25 kilometrin kohdalla, jolloin hukkasin jänikset. Rantamaratonilla kyseiset kilometrit tuntuivat vielä melko helpoilta, vaikka jalat alkoivat painaa. Otin säännöllisesti energiaa joko urheilujuomasta tai geeleistä. En ollut kovin hengästynyt ja pysyin helposti jänisten tahdissa.

Huomasin, että oli henkisesti helpompaa juosta hieman jänisryhmän edessä kuin sen takana. Kuuntelin musiikkia ja annoin jalkojen rullata. Keskittymiseni oli suorastaan meditatiivista, sillä pakotin itseni keskittymään vain kulloiseenkin kilometriin. En halunnut laskea, miten paljon vielä oli jäljellä tai miten suuren osan kisasta olin juossut. Huono olo, krampit tai hyytyminen voisi iskeä milloin vain. Piti keskittyä hetkeen.

Odotin kuuluisaa kolmenkymmenen kilometrin seinää. Sitä ei tullut. Huomasin, että aloin käydä suurinta taistelua pääni sisällä. Pelkäsin, että en enää pysyisikään jänisten vauhdissa. En haluaisi jälleen nähdä, kun kirkkaankeltaiset liivit katoavat mutkan taakse. Jalat tuntuivat kankeilta, mutta jaksoin vielä. Pelko oli suurin viholliseni.

Kilometrit noin 32-34 olivat henkisesti vaikeimmat. Olin ennätysvauhdissa, sillä juoksin edelleen 4:15 tunnin loppuaikaan tähtäävien jänisten kanssa. Ryhmässä oli enää lisäkseni kahdesta kolmeen juoksijaa. Juoksijoita oli muutenkin harvakseltaan. Mietin, että matkanteko olisi ollut todella rankkaa yksin. Senkään vuoksi en halunnut jäädä jäniksistä jälkeen.

rantamaraton espoossa
Kilometrit oli merkitty näkyvästi reitin varteen. Kuva: Elina Hovinen

Jäljellä olevat kilometrit hupenivat ja tunsin energiapiikin. Ei hitto, tämä onnistuisi! Olin jäniksiä muutaman sata metriä edellä. En ollut enää ihan terävimmilläni, sillä 37 kilometrin tolpan nähtyäni laskin, että maaliin on vielä kuusi kilometriä. Todellisuudessa niitä oli enää reilu viisi. Olin hyvilläni laskuvirheestäni.

Otin viimeisen geelin ennen 38,5 kilometrin huoltopistettä ja hörppäsin vettä päälle. Viimeiset kilometrit eivät olleet missään nimessä helppoja, kun jalat painoivat. Olin helpottunut, kun matkaa oli enää niin vähän jäljellä ja uusi ennätys lähes sataprosenttisen varma. Valmentajani Ira oli ohjaamassa liikennettä vähän ennen 40 kilometrin kohtaa. Huikkasin Iralle, että enää reilu kaksi kilometriä!

Viimeinen juomapiste oli 41,1 kilometrin kohdalla. Olin varannut sinne vielä yhden 0,33 litran pullon Jaksamisjuomaa. Maali oli niin lähellä, että energia ei varmaan enää edes ehtinyt imeytyä, mutta inkiväärinmakuinen juoma tuntui hyvältä suussa. Olin laittanut matkan aikana jokaisen tyhjän geelipakkauksen ja juomapullon huolellisesti roskikseen, mutta viimeisen pullon jätin reitin varteen. En jaksanut juoda kaikkea, mutta en myöskään puristaa pulloa käsissäni maaliin asti.

Matkaa oli jäljellä alle kilometri, kun tupsahdin Otaniemen kuusimetsiköstä asfalttitielle. Lenkkarit söivät karkeaa asfalttia. En nähnyt enää jäniksiä takanani. Seurasin kalkkiviivaa ja juoksin kohti yleisuheilukenttää. Mietin, että mikään mahti maailmassa ei saisi minua enää kolmannelle kierrokselle. Maraton riittää minulle, eikä tällä hetkellä ole mitäan halua tuplille tai ultrille.

maratonjuoksija rantamaraton maali
Helpottuneena maalissa ajassa 4:14:26.

Juoksin vielä puoli kierrosta Otaniemen yleisurheilukentän juoksurataa. Pystyin kiristämään vauhtia ja nappasin yhden selän ennen maalia. Keskiviikon treeneissä olin seisoskellut siinä kohdassa rataa, johon tiesin maaliportin tulevan. Ja siinä se nyt oli! Tuntui uskomattomalta, että olin juuri juossut 42,2 kilometriä.

Bruttoaikani oli 4:14:26 (nettoaika 4:13:15). Paransin aikaani viime toukokuusta 11 minuuttia. Sain mitalin kaulaani ja maalihuollosta muovipussillisen eväitä. Huomasin, että 4:15 tunnin jänikset saapuivat maaliin ja palasin vielä takaisin kiittämään heitä. Molemmat halasivat ja onnittelivat uudesta ennätyksestä. Jäniksille matka oli varmaankin ollut helppo – minä puolestani taistelin rajoillani.

Otin maalihuollosta banaania ja vettä. Puhelimesta loppui akku heti, kun pääsin maaliin, ja päätin lähteä suoraan hakemaan varusteitani säilytyksestä. Puolimaratonin juosseet olivat jo enimmäkseen lähteneet alueelta ja maratoonareita hoiperteli siellä täällä. Näky oli varsin huvittava portaissa varustesäilytyksen luona. Ylös ja alas kapuavat juoksijat liikkuivat kankein jaloin kuin juuri kävelemään oppineet taaperot. Olin yksi heistä.

maraton juoksija mitali
Varustesäilytyksessä alkoi olla hiljaista, kun hain omat tavarani. Tuttu toimitsija nappasi kuvan.

Heitin repusta takin niskaan ja lähdin kävelemään autolle. Soitin ensin kotiin miehelleni ja autosta äidilleni tuoreimmat kuulumiset. Ja kyllä, pystyin ongelmitta ajamaan autoa. Olin paremmassa kunnossa kuin keväällä Helsinki City Marathonin jälkeen. Jalat olivat toki kankeat ja arvasin, että kenkien ja sukkien uumenista löytyisi jos jonkinlaista vahinkoa.

Poikkesin kotimatkalla lähi-Alepassa hakemassa pari kassillista ruokaa. Sisällä kaupassa huomasin, että minulla oli vain muutama seteli, joita olin kuljettanut mukanani maratonilla. Ynnäsin parhaani mukaan banaanien ja sipsien hintoja, jotta rahani riittivät. Kassalla huomasin, että olin unohtanut ostaa kermaviiliä. Yleensä juoksen äkkiä hakemaan hyllystä tuotteen, jos unohdan jotain. Nyt yritin samaa, mutta en päässyt kovin nopeasti liikkumaan.

Pakkasin jo tavaroita hihnan päässä, kun huomasin, että myyjä nousi sanaakaan sanomatta penkiltään ja nouti kassan viereen jääneet ostoskärryt ja vei ne paikalleen. Kärryt siihen keskelle kulkuväylää oli jättänyt kuka muukaan kuin minä. Olin jo sanomassa, että pahoittelut tökeröstä käytöksestäni, mutta olen juuri juossut maratonin. En ollut aivan parhaassa sielun ja ruumiin voimissa. Takin alla oli piilossa mitali ja numerolappu. Pidin kuitenkin suuni (ja takkini!) kiinni, pakkasin tavarat mukaani ja lähdin hiljaa pois.

tulostaulukko maraton
Lopulliset tulostietoni. Nettoaika oli 4:13:15.

Nyt vuorokausi maratonin jälkeen tuntuu, että juoksu ei ottanut niin koville kuin kevään Helsinki City Marathonilla. Sain taas rakon samaan varpaaseen ja toinen varvas, josta viimeksi lähti kynsi, otti osumaa. Muuten en koe lainkaan samanlaista lihaskipua kuin viimeksi. Jostain kumman syystä etureidet eivät ole kipeät, kuten toukokuun maratonin jälkeen. Jalat ovat väsyneet, mutta ei ole suuria kipuja. Kivut huutavat poissaolollaan.

Olen voinut lähes normaalisti kulkea portaissa ja kävellä kaupungilla. Toukokuussa kykenin seuraavana päivänä hipsimään lähikauppaan varvastossuissa, enkä päässyt kyykystä ylös ilman apua. Kahden aikaisemman maratonin perusteella tiedän, että suurin uupumus on vasta tulossa. Yhdestä kahteen päivään menee kaikkivoipaisessa olotilassa, jonka ei saa antaa hämätä. Kehon on annettava levätä ja sitä on ravittava ruoalla ja juomalla.

Suuri kiitos hyvin menneestä harjoittelusta kuuluu valmentajalleni Iralle, joka laati minulle maratonille tähtäävän harjoitteluohjelman. Henkilökohtainen ohjelma on nostanut juoksuharjoitteluni aivan uudelle tasolle. Se myös näyttää tuottavan hyviä tuloksia. Nyt on kuitenkin valmentajan kehotuksesta lupa levätä ja miettiä ihan muita asioita kuin juoksua. Jonkin aikaa aion kellua tyytyväisyyden tunteessa, kun saavutin tavoitteeni ja vähän vielä enemmän.

Follow my blog with Bloglovin

6 kommenttia

  1. Onnea tätäkin kautta ennätyksestä ja hienosta juoksusta 😊 Jänikset ovat todella hyvä palvelu maratonilla ja tsempaavat kummasti. Järkytyksekseni huomasin edellisenä iltana juoksijan opasta lukiessani, että Jyväkylän Finlandia Maratonilla ei ollutkaan jäniksiä 3:45 aikaan tähtääville, vain 4:00 ja 3:30 jänikset. Nyt jälkeenpäin oli ehkä minun onni, etten päässyt 3:45 jänisten kantaan, todennäköisesti vauhti olisi ollut liian kova ja olisin tiltannut matkalla… 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos! 😊 Mulla meinasi suunnitelma mennä päin mäntyä heti alkujaan, kun tajusin, että 4:15 jänikset lähtevät kokonaan ERI lähtöryhmässä kuin minä. Onneksi toinen juoksija vinkkasi minulle asiasta ja vaihdoin lähtöryhmää edellisenä iltana. Ja sitten en lähdössä löytänyt niitä lainkaan. 😳 Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Olin niin asennoitunut siihen, että juoksen jänisten kanssa. Yksin en taatusti olisi päässyt samaan tulokseen. Jänikset tekivät kyllä hyvää työtä!

      Tykkää

  2. Hienoa, että juoksu noin hyvin ja mukavankuuloisesti! Onnittelut hienosta ajasta ja selvästi pitkäjänteisesti kasvatetusta, huippuhyvästä kunnosta! Viestiteltiin viime viikolla Instassa, että olin itsekin menissa Rantapuolikkaalle mutta se jäi sairastumisen vuoksi välistä. Olen yhä tai oikeastaan taas kipeänä, enkä jaksanut hakea Otahallista edes sitä juoksupaitaa, mutta tästä postauksesta ei iskenyt haikeus vaan inspis yrittää uudella innolla Rantapuolikasta ensi vuonna. 🙂 Espoossa on niin kivoja reittejä ja tästä huokui hyvä fiilis. Hyviä syksyn juoksuja ja toivottavasti pysyt edelleen terveenä ja toivut hyvin marasta!

    Tykkää

    1. Kiitos ja kiva kuulla, jos sait inspiraatiota! Tietyöt vähän haittasivat reitillä, mutta ensi vuonna on nekin sitten varmaan jo saatu päätökseen ja reitti entistä hienompi! 🙂

      Maratonista toipuminen kestää ja täytyy malttaa mielensä, vaikka olenkin yllättävän hyvävointinen. Tässä ei ole nyt mihinkään kiire, kun seuraava isompi tavoite on vasta ensi keväänä HCM:n juhlamaratonilla.

      Pikaista paranemista sinne ja hyvää syksyä!

      Tykkää

  3. Oikein paljon onnea tätäkin kautta todella hienosta juoksusta! 😊🏆 Ainakin mulla säällä on iso vaikutus juoksuun. Sen huomasi kunnolla vasta, kun pääsi juoksemaan ihanneolosuhteissa ja vertaamaan tuntoja hellemaratooneihin.

    Tykkää

    1. Kiitos! 😊 Mä kun keväällä HCM:llä paransin silloista enkkaa 14 minuutilla, niin ajattelin, että tämä oli nyt kuntoni. Ehkä olisin silloin kyennyt jo parempaan, ellei olisi ollut niin lämmin? Mutta ei se mitään! Lauantaina Rantamaratonilla meni kaikki nappiin, ja tein varmasti kuntoni mukaisen tuloksen.

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Anu / Mielilandia Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: