juoksu

Syyslomakuulumisia ja tärppi I love me -messuille

Kolmen päivän syysloma tuli ja meni. Oikeastaan olin vapaalla viisi päivää, kun ottaa mukaan viikonlopun. Lomapäiviä ei ole koskaan liikaa ja niitä pitää käyttää harkiten, joten pienetkin lomapätkät ovat monella tapaa arvokkaita.

Lähdin kolmen lapseni kanssa syysloman viettoon maalle. Koko perheen matka etelän aurinkoon koittaa vasta marraskuussa. Lokakuussa ei ole vielä niin syksyistä, vaikka tänä vuonna sää ei suosinut lomalaisia. Viime vuonna koululaisten syysloman aikaan loistivat kilpaa aurinko ja värikäs ruska. Nyt satoi melkein joka päivä.

En antanut huonon sään haitata menoa. Ja osuipa väliin myös auringonpaistetta. Päätin, että en ota paineita loman suorittamisesta. Teen mitä ehdin ja yritän levätä. Usein pakkaan mukaan reissuun kirjoja ja käsitöitä ja lenkkarit, enkä lopulta ehdi tehdä kunnolla oikein mitään.

Nykyään lomilla parasta on saada juosta. Juoksulenkit voi ajoittaa mihin aikaan päivää tahansa. On ehtinyt syöda ja ruoka laskeutua. Juoksin syyslomalla kaksi lenkkiä.

Ensimmäinen lenkki oli sunnuntain pitkis. Maaseudulla oli alkanut hirvenmetsästys, ja autolla liikkuessani näin hirvimiehiä vähän siellä ja täällä. Pinkissä juoksutakissani olisin erottunut hirvestä, mutta en halunnut juosta kivääri olkapäällä istuneen miehen ohitse.

Juoksin 75 minuuttia samaa lyhyttä lenkkiä uudestaan ja uudestaan. Kuuntelin musiikkia ja ihmettelin, kun jalat olivat vielä kankeat torstain salikäynnistä. Rauhallinen juoksu oli hyvä tapa vetreyttää lihaksia. Lenkin keskivauhti oli 6:35 min/km.

Tiistaina juoksin loman toisen lenkin. Noudatan jälleen juoksuvalmentaja Ira Hassisen minulle laatimaa ohjelmaa. Ira oli merkinnyt juoksuohjelmaan tunnin peruskestävyyslenkin ja päälle 3 x 20 sekunnin mäkivedot.

Syksyn ja talven juoksuohjelmassani on runsaasti mäkivetoja. Kun tutkailin lokakuun ohjelmaa, on siellä yksi harjoitus pelkästään mäkivetoja. Tällä kertaa kolme riitti herättelemään jalkoja. Tasaisen jurnutuksen jälkeen jalat vetreytyivät mukavasti, kun vähän irrotteli ylämäkeen.

Sukuloimisen lisäksi ehdin käydä muutaman kerran sienimetsällä. Uskomatonta, että sammaleiden seasta kasvaa sieniä, jotka ovat täynnä D-vitamiinia. Sienissä on myös paljon kuitua, vaikka suurin osa niistä onkin vettä.

Maanantaina alkoi iltapäivällä kuin tilauksesta paistaa aurinko, kun olin sopinut ajan blogikuvien ottamiseen. Välillä on kiva ottaa blogia varten kuvia kunnon kameralla ja hyvässä valossa. Mitä pidemmälle syksy ehtii, sitä synkempiä kuvia lenkeiltä tulee. Ne ovat totuudenmukaisia, mutta eivät kovin kuvauksellisia.

Niinpä laitoin hiukset ponnarille ja punaa huuliin. En todellakaan ala ostaa koko vaatekertaa uusiksi valokuvia varten, joten kaivoin kuvausta varten viime vuonna ostamani trikoot ja kevään maratonkengät. Paita oli uusi, sillä en voinut vastustaa sen ihanan turkoosia väriä.

Puhe maapallon varantojen ehtymisestä on saanut miettimään omia kulutustottumuksia. En ole aiemminkaan suostunut kertakäyttökulttuuriin vaatteissa ja nykyään vastustan sitä entistä enemmän. Juoksuvaatteet toki kuluvat ja hiki pinttyy, joten ne on heitettävä pois ennen kuin ehdin kuluttaa vaatteet puhki.

Hiuksetkin repsottivat värissä, jota oli viimeksi lisätty ennen kesälomaa. Näin juuri ja juuri ylikasvaneen otsatukkani takaa. Asiaan on onneksi tulossa korjaus perjantaina, kun pääsen vihdoin ja viimein luottokampaajani käsittelyyn.

Kolme lomapäivää menivät nopeasti. Torstaina työpäivän jälkeen huokaisin, että onneksi seuraava päivä on jo perjantai. Samalla sekunnilla tajusin, että olin ollut yhden päivän töissä. Niin se arki taas lävähti täysillä päin naamaa.

Viikonloppuna olen menossa I love me -messuille Helsingin Messukeskukseen. Olen lauantaina 19.10. koko päivän mukana Naisten Kympin osastolla. Kannattaa poiketa, jos liikut messuilla! Naisten Kympin osastolla on onnenpyörä, arvonta, juoksuvalmentaja tavattavissa klo 12-13 ja 15-16 ja jaossa alennuskuponkeja Naisten Kympille (ellei onnenpyörässä osu voitto kohdalle). Naisten kymppi juostaan Helsingissä 9.5.2020. Tervetuloa moikkaamaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: