pyöräily

Yksi syy vähemmän olla liikkumatta talvella – talvipyöräily

Minulla on nastat muuallakin kuin talvilenkkareiden pohjassa! Nimittäin pyörän renkaissa. Jos totta puhutaan, niin myös kakkosautossamme on nastarenkaat. Se tosin nököttää enimmäkseen pihassa käyttämättömänä. Mieheni on perheemme ahkerin työmatkapyöräilijä kesät talvet, mutta tulen hyvänä kakkosena.

Talvisin pyöräilenkin lähinnä vain työmatkoja. Olen tehnyt niin vuodesta 2015 saakka. Tuolloin ostin nykyisen fitness/hybridipyöräni vanhan Tunturin tilalle. Yksi kesärengas ehti mennä puhki, kun tielle oli ensimmäisten liukkaitten jälkeen levitetty terävää hiekoitussepeliä. Sinä jouluna sain lahjaksi nastarenkaat pyörääni. Liikuttava lahja.

Tämän vuoden lokakuuhun asti työmatkani oli 13 kilometriä suuntaansa, joten päivän aikana kertyi kilometrejä mukavat 26. Nykyään työmatkani on tasan kymmenen kilometriä. Häpeäkseni on myönnettävä, että pyöräilin sen ensimmäisen kerran vasta viime perjantaina.

talvipyoraily
Perjantain työmatkaliikunnan saldo.

Sinänsä reitti on vanha tuttu, sillä pyöräilin vanhalle työpaikalle Hakaniemeen useimmiten Pasilan kautta. Nykyinen työpaikkani sijaitsee kauppakeskus Triplan lähellä Pasilassa. Ainoa jännitysmomentti viime perjantaina oli se, löydänkö oikean parkkihallin, jonne voin jättää pyöräni päivän ajaksi. Lisäksi parkkihallista piti löytää pois työpöydän ääreen.

Kuten yleensä, jännitin ihan turhaan. Parkkihallin ovi aukesi edessäni, kunhan menin tarpeeksi lähelle ovea. Hallin seinustalla oli pyöräteline, johon pyörän sai oman lukon lisäksi ketjuilla kiinni. Sinne kelpasi jättää pyörä päiväksi hyvään talteen.

Viime aikoina työmatkapyöräily on jäänyt vähiin myös sen vuoksi, että olen keskittynyt juoksuun. Pyöräilylle ei oikein ole jäänyt sijaa juoksuohjelmassa. Se on ollut vähän harmi, sillä keksin työmatkapyöräilystä lähinnä hyvää sanottavaa.

specilize sirrus lite
Ostin Specialized-merkkisen pyöräni syksyllä 2015. Talveksi siihen on vaihdettu nastarenkaat.

Kun pyöräilee töihin, saa samalla päivän treenin ja raikasta ilmaa. Koska maksan bussi- ja junamatkat kertalipulla, säästän jokaisesta yhdensuuntaisesta matkasta 2,80 euroa. Pyöräily on myös ekologista. Tunnen olevani pirteämpi aloittaessani työt, kun olen aamulla pyöräillyt töihin.

Pyöräilen kymmenen kilometrin työmatkan noin puolessa tunnissa. Talvella aikaa menee enemmän säästä riippuen. Perjantaiaamuna työmatkaani kului 34 minuuttia. Lisäksi aikaa kuluu suihkussa käymiseen, mutta toisaalta se aika on pois aamuvalmisteluista kotona.

Aivan enimmillään pyöräilen työmatkat kaksi kertaa viikossa, mutta viime aikoina kerrat ovat jääneet todella vähiin. En kuitenkaan ota siitä stressiä, vaan kuljen töihin lihasvoimin silloin kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Teen osan viikosta kotoa etätöitä, joten en edes kulje työmatkoja joka päivä.

hanskat ajohanskat talvi
Lähdössä kotiin perjantaina töiden jälkeen. Ns. lobsterihanskoissa ei kädet palele.

Talvipyöräilyssä nastarenkaat on hyvä hankinta. Lisäksi pitää olla lämpimät käsineet, sillä kädet palelevat ensimmäisinä. Myös jalkineisiin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä esimerkiksi tavallisten lenkkareiden läpi menee kylmä viima ja varpaat palelevat. Olen talvella käyttänyt ulkoilujalkineita. Lukkopolkimiin sopivat pyöräilykengät minulla on vain kesäkäyttöön.

Olen käyttänyt pyöräillessä talvipyöräily/hiihtoasua. Tärkeintä on tuulenpitävyys. Sateesta en niin ole välittänyt, vaan laittanut vaatteet kuivumaan päivän ajaksi, jos ne ovat kastuneet. Lisäksi on muistettava heijastimet ja valot. Valoja edellyttää jo lainsäädäntö. Joulukuun puolivälissä on aamuin illoin niin pimeää, että en uskaltaisi pyöräillä liikenteen seassa ilman valoja.

nastarenkaat pyoraan
Lähdössä töihin perjantaiaamuna. Takaisin tullessa oli yhtä pimeää.

Talvipyöräily ei ole aina pelkkää nautintoa, sillä kylmä kangistaa niin pyörän kuin pyöräilijän. Kun pyöräilen aina samaa matkaa, huomaan, että talvella aikaa kuluu enemmän. Toki pitää olla varovaisempi, enkä uskalla ajaa yhtä kovaa kuin kesäkeleillä.

Paksumman vaatekerran ja paksumpien talvirenkaiden vuoksi meno on hitaampaa. Kylmä tekee pyörästä kaiken kaikkiaan jähmeämmän.

En aiemmin tykännyt pyöräillä talvella ja suorastaan kammoksuin sitä. Oikeilla välineillä (ja asenteella) pyöräilyä voi jatkaa läpi talven. Nastarenkaiden ansiosta voi pyöräillä jäisellä alustalla. Ainoastaan silloin, jos katuja ei ole lumisateen jäljiltä aurattu, en lähde kinokseen pyöräilemään. Siinä ei ole enää mitään järkeä.

maal of tripla takapiha
Triplan kauppakeskus Pasilassa on työmatkani varrella. Joulukuinen Helsinki on lumeton ja pimeä.

Minulta on kysytty, mikä on pakkasrajani pyöräilyssä. Juoksussa sellaista ei oikeastaan ole, mutta pyöräillessä jo -10 astetta alkaa olla liikaa. En siinä lämpötilassa keksi enää tarpeeksi lämmintä päällepuettavaa, jolla voisin vielä pyöräillä. Vaihteiden vaihto ja käsijarrun käyttö ei onnistu, jos on kovin paksut käsineet.

Talvipyöräilyn parhaimpia puolia taitaa olla se, että keväällä, kun saa vähentää vaatetta, maassa ei ole lunta ja pyörään saa vaihtaa sileät kesärenkaat, pyöräily tuntuu talven jälkeen ihanan kevyeltä. Mutta kuten talvijuoksussakin, on hienoa kulkea läpi pimeyden ja kylmyyden ja tuntea olevansa voittaja, kun suihkun jälkeen istuskelee lämpöisissä sisätiloissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: