Palvelu saatu.
Olen tuntenut fysioterapeutti ja personal trainer Anu Laaksosen jo usean vuoden ajan. Tiemme kohtasivat, kun olin pari vuotta harrastanut juoksua, mutta en ollut vielä aloittanut blogin kirjoittamista. Kun Anu vuodenvaihteessa pyysi kokeilemaan kehon liikkuvuutta mittaavaa TE3-laitetta, ei minua tarvinnut kahta kertaa kehottaa. Oli tiedossa sitten myönteistä tai kielteistä palautetta, lisätieto oman kehon toiminnasta kiinnostaa.

Tiistaina astelin Anun työpaikalle Fressi24-kuntosalille Leppävaaraan. Liikkuvuustesti tehtiin ilman lämmittelyä tai muuta etukäteisvalmistelua. TE3-laite on uusi väline personal trainerina toimivan Anun työkalupakissa. Hänkin oli vasta saanut koulutuksen laitteen käyttöön.
TE3-laite on kuin jumppakeppi, joka sisältää hienoa uutta teknologiaa. Musta varsi oransseilla yksityiskohdilla muistuttaa Fiskarsin puutarhasaksia. Enkä ollut kovin väärässä: laite on suunniteltu ja valmistettu Suomessa.
Kepistä tuli mieleen vatupassi. Sen avulla Anu mittasi liikkuvuuttani 13 eri liikkeellä. Kun makasin selälläni, Anu mittasi laitteen avulla, millaiseen kulmaan saan suoraksi ojennetun jalkani nostettua. Lonkan liikkuvuutta mittasimme korokkeen päällä. Laite mittaa toki muutakin kuin kulman suuruutta, sillä sen avulla selvisi myös, miten paljon saan kierrettyä ylävartaloani vasemmalle ja oikealle.

Alavartalon lisäksi syyniin joutuivat olkapäiden liikkuvuus ja ylävartalon taivutus. Anu mittasi laitteen avulla myös erilaisia sisä- ja ulkokiertoja. Laite – eli se Fiskarsin puutarhasaksien värinen jumppakeppi – lähetti tiedot suoraan tablettiin.
Sain ensimmäisen hyvän palautteen Anulta jo testiä tehdessä. Hän kehui, miten hallitsen vartaloni ja tiedän, mitä pitää milloinkin tehdä. Taitaa pitää paikkansa. En tunne itseäni todellakaan miksikään urheilijaksi, mutta usean vuoden ajan harrastettu monipuolinen liikunta alkaa näkyä ja tuntua. Hienoa!

Kun kaikki 13 liikettä nilkan taivutuksesta lähtien oli tehty, antoi tabletin ohjelmisto raportin samantien. Kävimme Anun kanssa raportin läpi tuoreeltaan. Sain sen myös sähköpostiini, joten voin tutustua raporttiin vielä tarkemmin. Raportti on kokonaan englanninkielinen.
Yllätys oli suuri, kun selvisi, että liikkuvuuteni lähes jokaisessa liikkessä on normaalia. Jos joku olisi tullut sanomaan minulle aiemmin, että minulla on jossain jopa yliliikkuvuutta, en olisi uskonut. Laite havaitsi kuitenkin lievää yliliikkuvuutta tai hallinnan puutetta lonkan lähentäjässä.
Parhaiten minulla taipui mm. ylävartalo suoraan sivulle. Yli puolessa liikkeistä ei ollut puolieroa oikean ja vasemman välillä, mikä myöskin on hyvä uutinen. Kehitettävää on ylävartalon kierrossa, vähän nilkkojen taivutuksessa, olkapäissä ja oikeassa lonkankoukistajassa.
Olen kuvaillut aiemmin, että liikkuvuuteni on jotain väliltä rautakanki ja näkkileipä. Nivelet ovat jäykät eivätkä helposti anna periksi. Ominaisuus on toisaalta hyvä, sillä nivelissäni ei ole juurikaan yliliikkuvuutta. En ole esimerkiksi koskaan kärsinyt polvikivuista (paitsi kerran sain luumustelman, kun kaaduin, mutta se on kokonaan eri tarina).

Anu saa laitteen avulla numerodataa valmennettavistaan ja pystyy näin seuraamaan heidän kehitystään. Mittaamista ei tehdä pelkän mittaamisen ilosta. Ohjelma antaa tulosten perusteella harjoitteita, joita voi tehdä liikkuvuuden parantamiseksi. Puolierot, lihaskireydet ja liikerajoitteet saattavat johtaa vammoihin, joten niitä on hyvä hoitaa ja ennaltaehkäistä.
Minulla oli puutteita liikkuvuudessa ylävartalossa, joten yllätys, yllätys: pitäisi tehdä vartalon kiertoja. Olkapäiden ulkokierrossa oli myös rajoitteita , joten sain kuvallisen ohjeen, miten sitä saa treenattua.

Testin suurin anti oli tieto siitä, että liikkuvuuteni on sittenkin ihan hyvällä tolalla. Huomaan, että vertaan itseäni muihin ja pidän itseäni huonompana, kun en pääse lähellekään spagaattia tai siltaa. Miten hölmöä! Ei saisi vertailla. Tavallinen on riittävän hyvä.
Rutiinini on, että venyttelen lenkin jälkeen. En heti lenkiltä tultuani, vaan parin-kolmen tunnin päästä. Venyttelyni on joskus aika ylimalkaista – en useinkaan jaksa jäädä pidemmäksi aikaa venyttelemään. Ylävartalo saa liikettä salitreenissä.
Huomasin testin tuloksia katsellessani, että liikunnallinen elämäntapa kannattaa. En tee mitään kummallista liikkuvuuteni suhteen, mutta ilmeisesti mikä vain liikkuminen tekee hyvää. En olekaan toivoton tapaus.
Minulla testi toimi motivaation lähteenä jatkaa samalla tiellä. En myöskään saa verrata itseäni heihin, jotka ovat saaneet syntymälahjanaan enemmän notkeutta. Jos tämänhetkinen liikkuvuuteni on ok, on oltava siihen tyytyväinen ja treenattava kohtia, joissa vielä on petrattavaa.
Onpas mielenkiintoisen ja hyödyllisen kuuloinen testi! Itsekin venyttelen vasta jonkun ajan päästä lenkin jälkeen, koska tykkään tehdä pitkiä ja perinpohjaisia venytyksiä eikä se ole fiksua ihan äskettäin rasituksessa olleille lihaksille. Heikkouteni tässä testissä olisivat varmaankin liian löysät ja eripariset lonkat ja pökkelöt nilkat, mutta kuten sanoit, ei pidä antaa liikaa valtaa huonoille puolilleen. 🙂
TykkääTykkää
Oma valmentajani on sanonut, että heti treenin jälkeen venytykset pitäisi pitää alle 10 sekunnin mittaisina. Myöhemmin voi sitten venytellä pidempään. Moni on tietty eri mieltä koko venyttelyn hyödyllisyyden suhteen. Omasta mielestäni siitä on hyötyä liikkuvuudelle.
Kaikki me vähän olemme erilaisia ja nimenomaan ainutlaatuisia itsejämme! Yhdeltä onnistuu yksi asia ja toiselta toinen. Jos esim. lihaskireyksistä alkaa olla haittaa, niin asialle kannattaa tehdä jotain.
TykkääTykkää