Ei oo reiluu!

Luitko uutisen, jonka mukaan yskäherkkyys kulkee suvussa? Tai jutun siitä, että toisiin punttitreeni puree paremmin kuin toisiin? Molemmissa on kyse perimästä, jolle ei itse voi mitään. Olen näissä geeniarpajaisissa saanut hyvän potin: flunssasta ei jää minulle yskää ja lihakset vastaanottavat hyvin saliharjoittelua.

Kun juoksin viime viikolla viiden kilometrin testijuoksun, huomasin, että aikani ei juuri parantunut vuoden takaisesta. En juossut viiden kilometrin matkaa aivan täysiä, mutta en juossut viime vuonnakaan. Silti toivoin, että aikani olisi vähän parantunut.

Sanotaan, että lahjattomat treenaa. Olen se lahjaton, joka treenaa ja treenaa ja silti ajat eivät parane. Nopeaa juoksijaa minusta ei saa tekemälläkään. Joku muu vei edestäni nopeusgeenit, kun niitä jaettiin.

Juttelin jokin aika sitten juoksututtavani kanssa. Hän totesi, että hänellä olisi enemmän annettavaa juoksulle ja potentiaalia, jos vain olisi aikaa harjoitella enemmän. Minulta tuollaiset ajatukset puuttuvat kokonaan. Nykyinen harjoittelu riittää aivan mainiosti.

Juoksu antaa jotain muuta kuin huippuhyviä tuloksia. Olen koukussa hyvään oloon, jonka saan juoksusta. Nautin juoksuharjoittelun tuomasta fyysisestä kunnosta. Tunnen lihakset etureisissä, hallitsen vartaloni ja jaksan työpäivän jälkeen kävellä juna-asemalta pari kilometriä kotiin, jos bussia ei kuulu.

Harjoitteluohjelmani on aika tiivis: juoksen 3-4 kertaa viikossa, minkä lisäksi käyn salilla viikosta riippuen 1-2 kertaa. Onneksi suurin osa on peruskestävyysharjoittelua, josta pidän. Vauhtikestävyysharjoituksia on 1-2 riippuen siitä, onko kevyt vai tehoviikko.

Tietenkin lempiharjoituksiani ovat pitkät rauhalliset lenkit. Niihin minulla on jotain lahjakkuutta. En ole nopea, mutta sitkeyttä ja kestävyyttä löytyy. Maratonajastani lähti viime vuonna ensin toukokuussa 14 minuuttia ja syykuussa 11 minuuttia. Jos saan ensi toukokuussa taas 14 minuuttia pois, pääsen alle 4 tunnin.

Ei vain ole reilua, että jotkut juoksevat heti ensimmäisellä maratonilla alle 4 tuntia. Tai ensimmäinen kympin kisa menee heittämällä alle 50 minuuttiin. Tein nykyisen kymmenen kilometrin ennätykseni 48:53 minuuttia kuuden vuoden juoksuharjoittelun jälkeen. Sitten kutsui telakka kahdeksi kuukaudeksi.

Mainitsemani viiden kilometrin testijuoksun jälkeen tulin kotiin ja katsoin televisiosta Olet mitä syöt. Siinä Wallu Valpio juoksi matolla viisi kilometriä 45 minuuttiin. Onhan se eri kuin juoksemani 25 minuuttia, mutta hän oli hyvänen aika treenannut juomalla siideriä ja polttamalla röökiä! Vielä vähemmän reilua.

Tällaisia pohtiessa muistutan itseäni, että juoksu on minulle harrastus. Olen kolmen lapsen työssäkäyvä äiti, joka löysi itsensä juoksemasta vasta päälle kolmikymppisenä. Tänä vuonna täytän 40 vuotta.

Olen löytänyt vahvuuteni juoksussa. Se on kestävyys. En voi kuitenkaan tehdä vain sitä, missä olen jo valmiiksi hyvä. Täytyy tehdä myös vauhtikestävyystreenejä, vaikka vauhtia ei olisi kuin nimessä.

Viime viikonloppuna juoksuvalmentaja Ira Hassinen* oli merkinnyt ohjelmaani kahden tunnin pitkän lenkin alle 150 sykkeellä. Se tarkoittaa minulle leppoisaa lenkkiä.

Tajusin vasta myöhemmin, että todellakin lähdin lenkille sillä mielellä, että tämäpä helppo nakki: kaksi tuntia juoksua. Ja sellainen se oli! Juoksin mustalla märällä asfaltilla 18 kilometriä, kuuntelin musiikkia ja olin omissa maailmoissani. Lenkin jälkeen kotiovesta sisään, suihkuun ja iltapalalle muun perheen kanssa.

Maratonilla pitää pystyä pitämään vauhtia yllä pitkään. Sitä silmällä pitäen Ira laittaa jatkossa ohjelmaani reippaampia pitkiä lenkkejä, joilla syke pysyy peruskestävyysalueen yläpäässä. Vauhtikestävyystreenejä ei tule juoksuohjelmaan lisää, mutta en niistä kokonaan eroonkaan pääse. Treenit jatkuu.

*Juoksuvalmennus saatu yhteistyönä blogin kautta.