Sitku ja mutku – vai mulle kaikki heti nyt?

Tässä maailmantilanteessa kaikki on ”sitku”, eli ”sitten kun”. Sitten kun voin kutsua ystäväperheen kylään, sitten kun voin mennä uimahalliin, sitten kun voin matkustaa laivalla Tallinnaan. ”Sitkulle” on sukua ”mutku”. Mutta kun korona.

Tässä kirjoituksessa en jämähdä nykyiseen hankalaan tilanteeseen, jossa kaikki olemme kaulaamme myöten. Sen sijaan pohdin, millaisia itsensä kehittämiseen liittyviä haaveita minulla on, miksi ne voivat odottaa ja mihin asioihin olen jo tyytyväinen.

Sanonnan mukaan kirjat ovat vaarallisia, koska ne voivat muuttaa elämän. Ihan niin järisyttävää ei tapahtunut, kun luin Päivi Haanpään ja Terhi Rannelan kirjan ”Miksi en kirjoittaisi?”. Olen lukenut parempiakin kirjoitusoppaita, mutta kirjasta sain idean, että haluan osallistua kirjoitusretriitille. Rannelan kirjoitusretriitti Haapsalussa kuulosti sen verran mielenkiintoiselta.

Miten hienoa olisikaan vetäytyä yksin tai useamman ihmisen kanssa vaikkapa jonnekin ulkomaille viikoksi, eikä tehdä muuta kuin kirjoittaa. No ehkä juosta aamulenkkejä meren rannassa ja sitten vetäytyä varjoon istuskelemaan, syödä ja juoda…

Haaveisiini kuuluu myös juosta maraton jossain isossa kaupungissa ulkomailla. Esimerkiksi Budapestissä Unkarissa. Olen ollut maassa Erasmus-vaihdossa yliopisto-opintojen aikana, jolloin kävin opiskelukavereideni kanssa usein viettämässä viikonloppua Budapestissä. Silloin kiinnostivat aivan muut asiat kuin juoksu, mutta ihminen muuttuu.

Olen lapsesta asti haaveillut päästä käymään New Yorkissa. Toistaiseksi ainoa Yhdysvaltain matkani suuntautui toiseen kaupunkiin, joten pääsy Isoon Omenaan ei ole vielä toteutunut. Olen ajatellut, että kaupunki odottaa siellä minua, ei mikään kiire. Olen toiveikkaana osallistunut netissä arvontoihin, joissa voi voittaa New Yorkin matkan. Voittaakohan joku oikeasti nettiarvonnoista jotain?

Minkään näistä aika ei vielä ole (ellen sitten voita Nykin matkaa arvonnassa). Voin toteuttaa haaveitani ”sitten kun”. Sitten kun lapset ovat isompia (alle kymmenen vuoden kuluttua kaikki ovat jo täysi-ikäisiä), sitten kun saan nauttia valtion työntekijänä pidemmistä lomista, sitten kun on aikaa enemmän omille jutuilleni. Nyt on vielä aika monta ”mutkua” estämässä.

Kaikkea ei tarvitse saada ”mulle kaikki heti nyt”. Opetan samaa lapsilleni. Kaikkea voi haluta, mutta kaikkea ei saa. Kärsivällisyyttä peliin. Ihan aina en pysty olemaan hyvä esimerkki, ja joskus vain on pakko saada haluamansa heti.

4,5 vuotta sitten ostin melko kalliin pyörän lyhyen harkinnan jälkeen. Halvempikin olisi kelvannut, mutta en voinut odottaa. Olen yrittänyt perustella ostosta sillä, että olen säästänyt monen seutulipun hinnan, kun olen pyöräillyt töihin.

Näköalattomuus mustaa mielen, mutta haaveet saavat tulevaisuuden näyttämään valoisalta. Kun tulevaisuudessa siintää iloisia ja mielenkiintoisia asioita, on helppo jatkaa eteenpäin.

Elämästä kannattaa ottaa kaikki irti, mutta täytyy varoa, ettei joudu tilanteeseen ”kun mikään ei riitä”. Loputtomien mahdollisuuksien maailmassa se on todellinen uhka.

Ihminen tottuu saavuttamaansa tasoon ja haluaa pian lisää. Uusi vaate, puhelin tai koru tekee onnelliseksi hetkeksi aikaa, mutta sitten haluaa jo uutta. Se on osa ihmisluontoa. Kun asian tiedostaa, ei mene holtittomasti halujensa mukana, vaan osaa arvostaa sitä, mitä jo on.

Unelmien perässä voi tietenkin juosta aivan päättömästi, mutta pitää myös vastata seurauksista. Joku aina onnistuu ja jättää kerrottavaa jälkipolville. Menestyskertomukset eivät olisi mahdollisia, ellei olisi rohkeita edelläkävijöitä. Kuinka moni on toisaalta laittanut kaiken taloudellisen omaisuutensa peliin, mutta joutunut palaamaan maitojunalla takaisin? Haaveilla olisi hyvä olla jonkinlainen realistinen pohja.

On ihana tavata ihmisiä, joille mikään ei tunnu olevan este. Tällaiset henkilöt uskovat kaiken olevan mahdollista, kunhan vain ryhtyy toimeen. Olen itsekin sanut inspiraatiota, kun olen päässyt juttelemaan visionäärien kanssa.

Haaveita riittää, enkä tässä niitä ole kaikkia todellakaan luetellut. Olen saanut jo paljon. Sain esimerkiksi kolme lasta, kun halusin. Nyt hoidan heidät ja toteutan itseäni sen verran kuin ehdin. En ole koskaan kuullut kenenkään sanovan, että voi kun olisin ollut lasten kanssa vähemmän, kun he olivat pieniä.

Lapset eivät ole koskaan olleet tekosyy olla huolehtimatta itsestäni. Yhdestäkään lapsesta ei esimerkiksi jäänyt raskauskiloja. Aloitin juoksuharrastuksen, kun nuorin lapsista oli 1,5-vuotias. Koko ajan on enemmän ja enemmän aikaa harjoitella, mutta suurin osa vapaa-ajastani kuluu edelleen ihan johonkin muuhun kuin juoksuun.

Täytän tänä vuonna 40 vuotta. Olen tavannut niin paljon itseäni vanhempia ja paljon minua paremmassa kunnossa olevia naisia, joten en ole huolissani. Parhaat vuodet voivat olla vielä edessä päin. Uskon, että monelle käy juuri niin, että jää aikaa harjoitella enemmän, kun lapset lentävät pesästä.

Tuttavani sanoi kerran, että minun pitää vain juosta vuodesta toiseen samoja aikoja, niin ennen pitkää alan päästä palkintosijoille. Pitänee paikkansa, mikäli juoksen tapahtumissa vielä 80-vuotiaana. Silloin varmasti jo hallitsen ikäluokkaa suvereenisti.

Nyt tuntuu kaukaiselta kirjoittaa ulkomaanmatkoista tai edes juoksutapahtumista. Laittaa myös pohtimaan, miksi kaikki tässä esittämäni haaveet liittyvät matkustamiseen. Ei tarvitse lähteä valtamerien taakse, jotta pääsee irti arjesta. Joskus rittää, kun laittaa kuulokkeisiin soimaan lempimusiikkiaan. Tai lähtee lenkille. Ja vielä parempaa: tekee molemmat.

Mukavaa viikonloppua!