Rennon viikon treenit

Valokuvat: Jenni Somervalli. Vaatteet: Kari Traa/Polhem PR Finland.

Lähes kaikki treenini ovat kuvan muodossa tallessa Instagram-tililläni, mutta merkitsen ne myös muualle. Minulla ei ole paperista harjoituspäiväkirjaa, vaan kirjaan harjoitukset sähköiseen harjoitusohjelmaani. Sieltä esimerkiksi tarkistin, että maaliskuun ensimmäisellä viikolla juoksin kolme lenkkiä ja yhteensä 43 kilometriä. Se oli melko tavanomainen harjoitteluviikko.

Tällä viikolla olen juossut vähemmän. Lenkkien määrä oli sama, mutta en keräillyt kilometrejä samaan tapaan kuin esimerkkiviikolla. Valmistauduin viikonlopun kisavauhtiseen vetoon: olisihan lauantaina ollut Helsinki City Running Day, ellei kaikkia kevään kisoja olisi peruutettu tai siirretty.

Olen juossut tänä keväänä jo kisavauhtiset kymmenen kilometrin ja puolimaratonin mittaiset varjokisat. Päätin jo aiemmin, että en juokse maratonia varjokisana, sillä siitä palautuminen kestää turhan kauan. Palautuminen sekoittaisi harjoittelua usean viikon ajan, joten mieluummin jatkan tavallista harjoittelua.

Maanantai

Viikko alkoi lepopäivällä. Viisihenkisessä perheessä lepopäivä ei tarkoita sängyssä makaamista, vaan tyhjä tila harjoitusohjelmassa merkitsee sitä, että on aikaa hoitaa muita velvollisuuksia.

Kolme lastamme olivat etäkoulussa. Tein etätöitä olohuoneessa, kuten olen tehnyt viimeiset kaksi kuukautta. Töiden jälkeen oli viikoittaisen kauppakäynnin aika. Kassajonossa takanani ollut mies hämmästeli kahteen kertaa ostosteni määrää ja arveli niiden riittävän pitkäksi aikaa. Viikoksi, vastasin.

Tiistai

Tiistaina juoksin mäkivetoja. Olen käynyt tekemässä vedot koko talven samassa mäessä. Paikka valikoitui siten, että mäen alle juostessa tulee tehtyä juuri sopiva 15 minuutin alkuverryttely ja samaa reittiä kotiin palatessa loppuverryttely.

Valoisuus ja luonnon vihreys saivat tutun mäen näyttämään erilaiselta. Koska paikka oli tuttu, en katsonut kellosta, milloin olin juossut loivaan ylämäkeen ohjelman mukaiset 30 sekuntia. Juoksin vanhasta muistista. Toistoja oli maltilliset kahdeksan kappaletta.

Mäkivetojen vaikutuksen tuntee vasta seuraavana päivänä – ainakin silloin, kun ne ovat ns. menneet perille. Mäkivedoissa pakaralihakset joutuivat töihin.

Kun juoksen tasaisella alustalla, ponnistava jalka ei aina suoristu kunnolla. Olen saanut siitä palautetta juoksuvalmentajaltani. Mäkivedot ovat loistava tilaisuus keskittyä jalan suoristamiseen. Mäki pakottaa ponnistamaan suoralla jalalla, jotta pääsee ylös- ja eteenpäin. Mäkiharjoittelu on hyvää lihaskuntotreeniä, mutta auttaa samalla juoksutekniikan hiomisessa.

Keskiviikko

Keskiviikkona oli vuorossa seuraava juoksutreeni. Olen tottunut tekemään intervallitreenit keskiviikkoisin, jolloin Juoksuliikkeen harjoitteluryhmä on yleensä kokoontunut. Koronan vuoksi yhteistreenit ovat olleet tauolla, mutta kesäkuussa juoksuvalmentaja Ira Hassisen treeniryhmä jatkaa taas.

Tein pyramidiharjoituksen Leppävaaran stadionilla. Nuorin lapseni oli mukana, joten menimme stadionille pyörillä. Siinä tuli lämmiteltyä ennen varsinaista treeniä. Lisäksi teimme perille päästyämme erilaisia loikkia.

Pyramidiharjoituksessa juoksin 100 m, 200 m, 400 m, 800 m, 400 m, 200 m ja 100 m minuutin tauoilla. Syke nousi vedoissa 160:n päälle, eli selvästi vauhtikestävyysalueelle. Tämäntapaiset treenit on helpoin juosta radalla, jossa sadat metrit on maalattu radan pintaan. Juostessa ei tarvitse vilkuilla kelloa.

Tykkään tehdä pyramiditreeniä, ja se onkin yksi suosikkiharjoitukseni intervallitreeneistä. 800 metrin jälkeen esimerkiksi viimeinen 100 metriä tuntuu todella lyhyeltä, vaikka se pitääkin juosta lähes täysillä.

Torstai

Torstai oli jälleen lepopäivä. Koululaiset häipyivät kahden kuukauden tauon jälkeen kouluun. Olipa hiljaista! Sain tehtyä hyvissä ajoin päivän työt. Ennen iltaruokaa kävin lasten kanssa neljän kilometrin kävelyllä.

Perjantai

Lepopäivä. Ohjelmassani oli lauantain kohdalla kisavauhtinen lenkki, minkä vuoksi vietin edeltävästi toisen lepopäivän putkeen. Kun lapset olivat lähteneet aamulla kouluun, kävimme mieheni kanssa kävelyllä. Luonto näytti onnettomalta öisen lumisateen jälkeen. Ei uskoisi, että tämän postauksen kuvat on otettu saman päivän iltana! Silloin oli jo kesäisen vihreää ja aurinkoista.

Lauantai

Lauantaina olisin juossut neljännen maratonini, jos sellainen olisi järjestetty. Lähes koko päivän satoi vettä ja välillä rakeita. Eipä olisi ollut kovin hyvä sää järjestää Suomen suurinta juoksutapahtumaa Helsinki City Running Daytä.

Pieni sade juostessa ei haittaa – siitä minulla on todiste viime syksyltä. Juoksin tuolloin maratonilla yli kymmenen minuuttia paremman ajan koleassa Espoossa kuin lähes helteisessä Helsingissä neljä kuukautta aiemmin.

Lauantaina ei satanut pienesti vaan isosti. Päätin, että en lähde kastelemaan itseäni vaan siirrän kisavauhtisen lenkin suosiolla seuraavaan päivään. Kävimme perheen kanssa metsässä kävelyllä.

Sunnuntai

Sunnuntai valkeni paremmassa säässä kuin lauantai. Suorastaan himoitsin päästä juoksemaan, mikä oli edellistä päivää parempi lähtökohta mennä tekemään vauhdikasta treeniä.

Oli vain päätettävä, minkä matkan juoksen. Juoksuvalmentaja Ira Hassinen oli jättänyt matkan pituuden omaksi valinnakseni. Päädyin viiteen kilometriin. Tuntui, että en jaksaisi alkaa uudestaan tavoitella kympin tai puolimaratonin ennätystä. Viisi kilometriä kuulosti myös sopivan helpolta. Olettamukseni oli niin väärä kuin voi olla.

Otin nuorimmaisen lapseni taas mukaan pyörällä ja itse juoksin Leppävaaran stadionille. Lähdin liikkeelle heti aamupäivällä, jotta saisin juosta kirjaimellisesti hyvän sään aikaan. En ollut ainoa, joka oli päättänyt tulla sunnuntaiaamupäivää viettämään stadionille. Sekaan mahtui kuitenkin hyvin, ja juoksuradalla oli tilaa.

Heti ensimmäisellä kilometrillä tajusin, että tämähän on ihan kauheaa. Nopea juoksu ei ole minun juttuni, minkä sain taas karvaasti kokea. Jalat toimivat hyvin, mutta en saanut keuhkoihin ilmaa niin paljon kuin olisin halunnut. Olo oli kuin kalalla kuivalla maalla. Hapenottokyvyssä riittää parannettavaa.

400 metrin juoksurata on hieman lannistava paikka juosta viittä kilometriä, mutta onpa se ainakin tasainen, eikä ole liikennevaloja tai risteyksiä. Lisäksi säilytin näköyhteyden mukana olleeseen lapseeni. Viisi kilometriä tarkoittaa 12,5 kierrosta radalla.

Ensimmäinen kilometri kulki aikaan 4:52 minuuttia. Toisenkin kilometrin sain painettua vielä juuri ja juuri alle viiden. Kolmas ja neljäs kilometri menivät aikaan 5:03 ja 5:08 minuuttia. Mieleni teki lopettaa puolessa välissä, mutta jatkoin. Miten voikin viisi kilometriä tuntua niin pitkältä, kun sitä yrittää juosta kovempaa?

Sain tsempattua itseni viimeisellä kilometrillä, johon kului aikaa 4:59 minuuttia. Loppuaika oli 25:02 minuuttia. Se oli 12 sekuntia paremmin kuin tammikuussa Esport Arenalla. Keskisyke oli 165. Kellon sammuttamisen jälkeen harkitsin aitaan nojailua, mutta päätin jatkaa matkaa kävellen.

Juoksun aikana ajattelin, että jos joku nyt moikkaisi minulle, en edes vastaisi. Olin niin keskittynyt juoksuun ja huonoon olooni, että olin suorastaan ärtyisällä tuulella. Kuinka ollakaan, punatakkinen ja lippispäinen nainen, jonka ohi juoksin monta kertaa (hän käveli), olikin tuttuni äitikerhosta vuosien takaa. Hän oli tunnistanut minut, mutta itsekin liikunta-alan ammattilaisena oli tilanteen tasalla, ja huusi nimeäni vasta kun olin lopettanut.

Meillä oli oikein mukava juttutuokio, vaikkakin selvisi, että tuttuni edelleen kuntoutti jalkaansa, eikä voinut juosta. Ärtymykseni oli tiessään, kun juoksu oli ohi ja sain vaihtaa kuulumiset. Hän myös kehui juoksuaskeltani, mikä sai minut muikistelemaan kilpaa stadionin yllä loistaneen auringon kanssa.

Hölkkäsin stadionilta kotiin, jolloin juoksu tuntui taas mukavalta. Sellaiselta, jolta sen kuuluukin tuntua ja josta eniten tykkään. Rentoa menoa, jota jaksaisi vaikka kuinka kauan. Mutta välillä on juostava kovempia vetoja. Pelkästään jo sen vuoksi, että kaipaamani hapenottokyky kasvaisi.

Tällä viikolla juoksin yhteensä noin 20 kilometriä. Määrä on puolet siitä, mitä esimerkkiviikolla maaliskuun alussa juoksin. Treenit olivat myös epätavallisia, sillä juoksin kaksi vauhtikestävyystreeniä ja vain yhden lyhyen peruskestävyyslenkin, johon sisältyi mäkivetoja. Usea lepopäivä sai viikon tuntumaan rennolta.

Ensi viikko onkin taas ”normaali”. Yksi lyhyt ja yksi pitkä peruskestävyyslenkki ja yksi vauhtikestävyysharjoitus. Kolmas peruskestävyyslenkki on korvattu pyöräilyllä, jota odotan jo kovasti. Lisäksi viikkoon mahtuu yksi kuntosalitreeni kotisalilla. Kohti uutta viikkoa!