Kirja saatu näytekappaleena kustantajalta.
Suunta/Vaisto (Like Kustannus 2020, 393 sivua) on Ari Väntäsen kirjoittama elämäkerta suunnistaja Minna Kaupista (s. 1982). Kauppi on yhdeksänkertainen suunnistuksen maailmanmestari, joka lopetti menestyksekkään uransa vuonna 2015. Kirja kertoo seikkaperäisesti hänen elämästään syntymästä näihin päiviin asti.
Kirjan pääpaino on suunnistuksessa ja siihen liittyvissä asioissa kuten kisamatkoissa, leireissä ja kanssakilpailijoissa – niin maanmiehissä ja -naisissa kuin ulkomaalaisissakin. Yllättäviä jännitteitä paljastuu jopa Suomen naisten viestijoukkueen sisältä.
Elämäkerta on avoin ja rehellinen kipeistäkin asioista, kuten Kaupin ensimmäisen avopuolison pahenevasta alkoholismista, äidin varhaisesta kuolemasta ja suunnistusuraa varjostaneesta suolistosairaudesta colitis ulcerosasta. Yksityiskohtaisuus tekee kirjasta mielenkiintoisen olematta kuitenkaan revittelevä paljastuskirja.
Omat suunnistuskokemukseni rajoittuvat koulun liikuntatunneille. En muutenkaan tunne suunnistusmaailmaa tai suunnistajia. Kirjan sivuilla muutaman kerran mainitun Mårten Boströmin olen tavannut kahdesti blogitapahtumissa.
Kirjan luettuani olen paremmin perillä suunnistuksesta. Opin muun muassa sen, että Suomi on maa, jossa kannattaa mennä suoraan – muissa maissa ei välttämättä. Mielenkiinto pysyi yllä kirjaa lukiessa, vaikka suunnistuksen hienoudet ovat aiemmin olleet melko tuntematonta maastoa.
Juoksuharrastajana kirja tarjosi samaistumisen kohteita. Iso osa suunnistajien harjoittelusta on juoksua. Kirjassa mainitaan myös, miten sisäinen henkinen vihollinen voi pitää urheilijan poissa palkintokorokkeelta. Kauppi tunsi ajoittain, että ei saanut koko potentiaaliaan esiin kisoissa.
Kirja alkaa vuodesta 1982, jolloin Kauppi syntyi opettajaperheen kolmanneksi lapseksi. Vanhemmat kannustivat lapsiaan harrastamaan liikuntaa, hankkivat varusteita ja kuljettivat. En kuitenkaan saanut kuvaa, että lapsia olisi painostettu urheilemaan. Kaupin perheen nuorimmaisen kilpailuvietti näkyi jo lapsena, kun hän ei halunnut hävitä isosiskolleen. Siskokset myös hiihtivät kilpaa.
Suunnistus valikoitui Kaupin päälajiksi lukiolaisena. Se kulki tiiviisti mukana myös koko sen ajan, kun Kauppi opiskeli yliopistossa kielten opettajaksi. Kirjasta käy selväksi, että Kauppi menestyi opinnoissaan ilman suuria ponnistuksia. Se mahdollisti tiukan treenaamisen myös opiskelijana.
Opiskeluaikoina Kauppi asui jo Pasi Ikosen kanssa. He menivät kihloihin vuonna 2005 Kaupin ollessa 23-vuotias. Ikonen näyttäytyy kahtalaisena hahmona: hänen alkoholisminsa pahenee vuosien saatossa ja vaikuttaa lopulta suhteen päättymiseen, mutta toisaalta Kauppi antaa tälle kunniaa, sillä ilman ex-puolisoa hän ei ehkä koskaan olisi noussut maailman huipulle. Ikonen on myös voittanut MM-kultaa suunnistuksessa.
Kun Kaupin ura lähtee nousuun, mitalisade on jatkuvaa. Ensimmäisen MM-kultansa hän saa Tanskassa vuonna 2006, jolloin Kauppi juoksee osana naisten viestijoukkuetta. Tätä ennen hän oli ehtinyt jo voittaa henkilökohtaista EM-kultaa keskimatkalla. Seuraavana vuonna on henkilökohtaisen MM-kullan vuoro pitkällä matkalla Kiovassa järjestetyissä kisoissa. Uran viimeinen MM-kulta tulee vuonna 2012 Lausannesta keskimatkalta.
Väliin mahtuu sairastamista, rasitusvammoja ja stressiä, joka aiheuttaa kropan pettämistä. On ylikuntoa, akillesjännevaivaa, lievä sydänlihastulehdus, hyppääjän polvea ja rasituksen merkkejä nilkoissa, selässä, lantiossa. Suolistosairaus ja sen hoitotasapaino vaikuttivat kuntoon ja kisasuorituksiin. Välillä Kauppia kyllästytti koko suunnistus.
Ero Ikosen kanssa tulee vuonna 2012 tämän lisääntyneen alkoholinkäytön vuoksi. On suorastaan surullista lukea, miten nuori avovaimo etsii kotoaan pullokätköjä ja löytää pulloja jopa tuuletushormista. Lopulta Kauppi tajuaa, miten sekaisin ja pielessä heidän elämänsä on ja riuhtaisee itsensä eroon Ikosesta.
Tavalliselle kuntoilijalle huippu-urheilijat näyttäytyvät välillä yli-ihmisinä, mutta heilläkin on omat heikkoutensa. Kova rääkki jättää jäljet kehoon, mikä kirjassa tunnustetaan. Ei kannata vertailla itseään huippuihin ja vielä vähemmän yrittää harjoitella kuin ammattilainen.
Kaupin vahvuuksia suunnistajana olivat fyysisyys ja nopeus. Hän pystyi kirimään aikaa, jota oli hukannut rasteja etsiessään. Nuorempana häntä vaivasi eksymisen pelko. Uran edetessä pelkoa ei enää ollut – siitä huolimatta hän välillä edelleen eksyi.
Harjoittelumääriä ei kovin paljon avata kirjan sivuilla. Kirjassa on yksi esimerkki harjoitusohjelmasta vuodenvaihteesta 2006-2007. Muutoin esille tulee lähinnä se, että huippu-urheilijan elämässä harjoitukset määrittävät elämää ja päivien kulkua. Toisaalta yllätyin esimerkiksi siitä, että Kauppi ei käyttänyt urheilu- tai palautusjuomia kuin kovissa kisarupeamissa. Sen sijaan hän panosti monipuoliseen syömiseen.
Urheilijana Kaupista piirtyy kuva omanarvontuntevana ja hieman itsepäisenäkin. Valmentajasuhteet olivat lyhyitä, jos niitä edes oli. Pohdin, olisiko Kauppi selvinnyt vähemmillä vammoilla, jos hänellä olisi ollut koko ajan valmentaja, joka olisi esimerkiksi puuttunut ajoittain liian kovaan harjoitteluun.
Kauppi tuntuu olevan melko kärkäs, vaikka myöntääkin luontenpiirteen pehmenneen vuosien myötä. Kauppi otti urheilu-urallaan motoksi, ettei meikkaa urheilukisoihin. Hän halusi taistella perinteisiä naisurheilijan roolimalleja vastaan. Melkoinen kontrasti siihen, miten kauniina ja laitettuna häntä on nähty muun muassa Linnan juhlissa.
Leiritykset, kisamatkat ja viestijoukkueissa kisaaminen lisäävät taatusti yhteisöllisyyttä suunnistajien keskuudessa. Uransa aikana Kauppi peräänkuulutti suunnistuksen arvon ja tunnettuuden lisäämistä ja onnistui siinä tullessaan valituksi Vuoden urheilijaksi vuonna 2010.
Kirjassa mainitaan kiusallisen monta kertaa, miten on olemassa ”suunnistaja-ammatteja” kuten lääkäri ja opettaja ja miten lajin parissa toimii paljon korkeasti koulutettuja. Elitistinen ja sisäänpäin lämpiävä ajattelu ei auta, jos halutaan nostaa suunnistuksen asemaa ja arvostusta huippu-urheiluna. Kirja tulee toistaneeksi stereotypiaa. Toisaalta Kauppi tekee räväkälle tyylilleen ominaisen ratkaisun. Kun hän on eronnut suunnistaja-Ikosesta, hän lyö hynttyyt yhteen rock-muusikon kanssa.
Ajoittain kirjaa on pidennetty turhilla yksityiskohdilla, kuten kertomalla, minä viikonpäivänä Kauppi syntyi tai minkä väriset hiukset hänellä milloinkin oli. Lause ”Sinä kesänä hän värjäsi hiuksensa takaisin vaaleiksi ja suunnisti voitosta voittoon” (s. 136) antaa olettaa, että hiusten värillä on jotain merkitystä menestyksen kautta.
Toinen kohta, jossa kirjoittajan kynä oli lähtenyt niin sanotusti laukalle, on tämä: ”Vaate ja vihreät hiusklipsit sopivat hyvin yhteen hänen punaiseksi värjätyn, hienoksi laitetun tukkansa kanssa” (s. 88).
Muutoin teksti on oikein sujuvaa ja sitä on ilo lukea. Pääpaino on tarinalla muutamia ylisanoja huomioon ottamatta. Kirja on rehellinen ja yksityiskohtainen, eikä lukijalle tule olo, että jotain on jätetty sanomatta. Varmasti jotain on jätetty laittamatta kansien väliin, mutta informaatiota on riittävästi tarinan seuraamiseen.
Päätös uran lopettamisesta kehittyy pikku hiljaa. Uran lopettamiseen liityvä pohdinta on hienosti kuvattu kirjan loppupuolella. Lopullinen päätös näyttäytyy juuri sellaisena tarun lopuna, kuin ajattelinkin. Ennen uransa päättämistä Kauppi ehtii tavata nykyisen puolisonsa Apulanta-yhtyeen rumpalin Sipe Santapukin. Alkaa ”uusi luku”, kun he perustavat yhteisen kodin ja lopulta perheen.
Nykyinen puoliso pääsee kirjan loppupuolella melko paljon ääneen. Sipe Santapukin ja Kaupin tapaaminen vuonna 2012 on kuvattu kirjassa. Yksi huvittavimpia kohtia on, kun tämä yrittää treenata yhtä paljon kuin Kauppi ja päätyy sydänfilmiin. Onneksi kyse ei ollut muusta kuin ylirasituksesta.
Elämäkerta itseäni nuoremmasta ihmisestä ei tunnu lainkaan liioitellulta. Kirja keskittyy niin paljon Kaupin suunnistusuraan, että se on oikeutettu ”testamentti” moninkertaisen maailmanmestarin urasta. Kuvaa voitontahtoisesta urheilijasta maalataan esiin heti alkusivuilta lähtien. Itsekin 80-luvulla lapsuuteni eläneenä kirjan kuvitus ja kertomukset senaikaisesta elämästä kiinnostavat.
Ei tarvitse olla suunnistaja, että kirjasta löytää mielenkiintoisia teemoja. Se on monipuolinen kuvaus Kaupin elämästä. Ääneen pääsevät sopivissa määrin Kauppi itse, ex-puoliso, sukulaiset ja lähimmät suunnistuskaverit. Teemoja on muitakin kuin pelkkä urheilu, eikä tie vie aina voitosta voittoon. Vaikka kyse ei ole sadusta, on tarinassa onnellinen loppu. Jos kaipaat kesälukemista, jossa mielenkiinto säilyy loppuun asti, voin suositella tätä kirjaa lämpimästi.
Kuvien tai tekstin kopiointi ilman lupaa kielletty.
LENKILLÄ 