juoksu

Vie mut minne vaan

Välillä juoksureittini ovat käytännöllisen tylsiä. Saatan juosta samaa viiden kilometrin lenkkiä kotini lähellä, jos kanssani on vaihteleva määrä lapsia pyörällä mukana. Joskus vain keräilen kilometrejä, kun en jaksa suunnitella mielenkiintoista reittiä.

Useimmiten haluan lenkkiini jotain mielenkiintoista: kierrän lammen, käyn metsässä tai piipahdan pellon laidassa.

Huomaan, että usein kaipaan veden äärelle. Etenkin pitkillä lenkeillä haluan nähdä veden jossain muodossa. Onneksi pääkaupunkiseudulla on sekä jokia että järviä ja se minulle kaikkein rakkain eli meri.

Munkkiniemen ranta helsinki
Munkkiniemi Helsingissä. Pitkät lenkkini kulkevat usein merenrantaa pitkin.

Yksi juoksuharrastuksen hienous on, että jalat voivat viedä minne vain. Viime vuonna juoksin Välimeren rannalla Espanjassa ja katselin kimmeltävää Atlantin valtamerta Teneriffalla. Tänä kesänä juoksin Jäämeren rannalla Pohjois-Norjassa.

Enhän minä juosten Etelä-Eurooppaan päässyt ja vielä vähemmän Kanarian saarille. Mutta ehkä saat ideasta kiinni. Kun on kaksi toimivaa jalkaa, riittää maailmassa paikkoja, jonne mennä. Valtamereltä toiselle.

Tässä rantakiviä huuhtovat kotoisen Itämeren aallot.

Korona-pandemian vuoksi tänä vuonna on pitänyt kiinnittää huomio lähemmäksi. Löysin läheltä kotoani kauniin lammen ja pienen joen, jotka olivat aiemmin jääneet vaille huomiotani. Nyt ihan hykertelen, kun pääsen lyhyemmälläkin lenkillä veden ääreen.

Ennen pitkää lenkkiä olen kuin lapsi karkkikaupassa: minkä reitin valitsen? Mitä pidempi lenkki, sitä enemmän ehdin nähdä. Kesä on antoisaa aikaa, mutta ympäri vuoden riittää ihailtavaa.

Tarvinnut saaret Espoossa
Näkymä Tarvon saarelta länteen päin.

Luontokokemus on iso osa juoksuharrastustani. En enää välitä, millainen sää on. Silloinpa vasta tuntee olevansa osa luontoa, kun juoksee päin vastatuulta tai tuntee räntäsateen pieninä tikariniskuina poskillaan.

Kun juoksen urbaanissa ympäristössä, jossa muut ihmiset kiiruhtavat kaupasta toiseen, ehtivät odottaa liikennevaloissa tai polttavat tupakkaa kadunkulmassa, tunnen, että en kuulu joukkoon.

Jalkakäytävillä nopeat askeleeni ovat liian nopeita, selät tulevat vastaan yksi toisensa jälkeen ja joudun ohittamaan väkijoukkoja kapeista raoista oikealta ja vasemmalta.

Otaniemi koivukuja Espoo
Sunnuntain pitkällä lenkillä kiersin Laajalahden, josta kertyi puolimaratonin mittainen matka.

Jossain puunrunkojen ja heinikon seassa on syy siihen, että tykkään enemmän juosta pidempiä lenkkejä rauhassa kuin tehdä vauhtitreenejä.

Kun pitää vain saada jokin lenkki juostuksi, voin valita vaikka juoksumaton. Laitan musiikin korville ja mielessäni katoan kuntosalin tunkkaisesta tunnelmasta.

Juoksuradalla eivät maisemat myöskään muutu, mutta teen tehotreenit, koska ne vievät minua harrastuksessani eteenpäin ja kohti tavoitteitani.

Laajalahti Kalastajatorppa
Tummat pilvet saapuivat mantereen suunnasta ja toivat sateen tullessaan.

Tällä hetkellä ei edes harmita lähestyvä syksy. Pääsen lenkeilläni katsomaan muuttuvaa luontoa. Huomasin saman jo viime syksynä. Juoksua voi ja kannattaa harrastaa ympäri vuoden.

Joten jalat: viekää minut minne vain. Lähelle tai kauas, lupaan olla kiinnostunut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: