Ihminen tarvitsee liikuntaa
Viimeisen vajaan puolen vuoden aikana on tullut entistä selvemmäksi, että tarvitsen liikunta-annokseni lähes päivittäin. Tietokoneen äärellä tehtävä työni on menettänyt sen vähäisenkin liikunnan, joka siihen aiemmin liittyi. En enää kävele juna-asemalta työpaikalle tai nouse portaita pitkin takaisin työpisteeni ääreen lounaan jälkeen. En edes ala puhua työmatkapyöräilystä tai -juoksusta, joita aiemmin harrastin.
Maaliskuun puolivälissä aloitin etätyön, joka jatkuu edelleen. Olen käynyt yhden kerran työpaikallani Pasilassa sen jälkeen, kun puoli Suomea lukkiutui koteihinsa. Työmatkani on keittiön pöydän vierestä olohuoneeseen. Lounastauolla kävelen keittiöön. Ja niin edelleen.
Juoksuohjelmassani lukevat ”50 minuutin kevyt lenkki”, ”pyöräilyä” tai ”juoksua 120 minuuttia sykkeellä 147-157” ovat armahdus paikoilleen jämähtäneelle keholleni. Tietokoneen äärellä istutun päivän jälkeen ei tarvitse hakea motivaatiota lähteä liikkumaan.
Hyvässä kunnossa on mukava olla
Uskon, että kehomme kaipaa liikettä. Liike piristää, voitelee, lääkitsee. Tällä viikolla juoksin eräänä iltana 50 minuutin lenkin peruskestävyysalueella. Vauhti oli keskimäärin 5:55 min/km. Pystyin vaivatta puhumaan mukana olleelle miehelleni.
Olen kunnossa, jossa edellä mainittu lenkki ei juuri tunnu missään. Juoksen siis sellaisia ja välillä pidempiä lenkkejä. Jollekin muulle riittää kävely. En saa kävellessä hikeä pintaan enkä sykettä nousemaan, ellen nouse jyrkkää mäkeä tai portaita. Niinpä juoksen.
Joskus sorrun vertailemaan omia viikoittaisia juoksukilometrejäni muiden vastaaviin. Viikkokilometrini pyörivät 40:n molemmin puolin. Tehoviikolla saatan juosta yli 50 kilometriä. Se riittää minulle. Se on riittävästi minulle.
Kerran rikoin itseni ja olin kaksi kuukautta juoksematta. En tee sitä toiste vain näyttääkseni muille tai itselleni. Tähän viikkoon on mahtunut lasten harrastuksia, luokkakaverin synttärit, kaksi vanhempainiltaa, kylpyhuoneremontin suunnittelua. Niissä missään on vaikea olla läsnä, jos ei ole läsnä. Juoksu on saanut useampana iltana väistyä tärkeämpien menojen tieltä.
Hyvät tulokset palkitsevat
Ajoittain pohdin, enkö voisi vain juoksennella omien tuntemusten mukaan ilman juoksuohjelmaa. Sellainenkin aika taas tulee, kun maraton on lokakuussa ohi. Kunnon kehittyminen ja tavoitteiden saavuttaminen ovat liian palkitsevaa ja koukuttavaa, että jaksaisin pidempään junnata paikallani.
Viimeisin vahvistus sille, että itseään kannattaa haastaa, tuli onnistuneen Cooperin testin jälkeen. En parantanut tulosta edelliseen, mutta pidin sen entisessä 2 600 metrissä. Olo on nuori, mutta kalenteri-ikä sanoo muuta. 40-vuotias saa jo vähän anteeksi Cooperin tuloksessaan.
Juoksu on helppo harrastus
Mikään ei ole niin helppoa kuin juoksu. Lenkkarit jalkaan ja ovesta ulos. Myönnän – sekoittelen ennen lähtöä urheilujuomaa pulloihin kuin paraskin kemisti. Lorotan nestettä lötköpullon suusta sisään ja puristan ilman pois. Pakkaan mukaan energiageelit, kuulokkeet, avaimet. Ehkä tarvitsen yhden nenäliinan? Ulkona seison ja odottelen GPS-yhteyttä vaivaannuttavan kauan. Ei ihme, että naapurit näkivät minut taas lähtemässä lenkille.
Helppous on tullut eteen siinä, että ainoastaan ulkonaliikkumiskielto olisi keväällä saanut minut vaihtamaan toiseen lajiin. Ehkä olisin kaivanut varastosta kuntopyörän ja kantanut sen olohuoneen lattialle. En oikein aina ymmärtänyt voivottelua, kun kuntosalit ovat kiinni. Jumppa loppui. Viikonlopun joogakurssi peruttiin. Ai, minä kävin juoksemassa.
Mieluummin ulos kuin juoksumatolle
Tällä hetkellä mikään ei tunnu niin tunkkaiselta ajatukselta kuin juoksumatolla juokseminen. Illat alkavat olla viileämpiä, mutta silloin on helppo juosta ja hengittää. Ulkona juostessa ei tarvitse olla liian lähellä ketään – vastaantulijaa voi väistää tien toiseen laitaan.
Ennemmin tai myöhemmin löydän taas itseni kuntosalin juoksumatolta, se on varmaa. Niin paljon kuin mahdollista juoksen ulkona. En keksi parempaa keinoa yhdistää ulkoilua ja kuntoilua. Juostessa pääsee tarpeeksi kovaa, että maisemat vaihtuvat. Eteneminen ei silti ole niin vauhdikasta, etteikö ehtisi samalla nauttia ympäristöstä.
Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tämänkertaisen paasaukseni. Kuvat on otettu torstaina Itämeripäivänä Hanasaaressa – Itämeren rannalla.
Vaatteet: Craft Kengät: Saucony saatu (Polhem PR Finland)
LENKILLÄ 
Kiva avautuminen
On mukava lukea treenaamisen kokonaisuudesta, jossa on kokonaisuus tasapainossa. Itsellä pyörii viikkomäärät samoissa. Vaikka hyvin tiedän jokaisen treenailevan omalla tasollaan, niin siltikin aina pistää silmään ne isoja viikkomääriä ja isoja kertamääriä jolkottelevat.
Täällä myös liputetaan lenkille lähtemisen helppoudesta. Ovesta pihalle ja menoksi. Sää ei ole esteenä kuin yhdessä tapauksessa. Kova ukonilmamyrsky. Muuten sää on asenne ja pukeutumiskysymys.
Tsemppiä sinne suuntaan. Täällä alkaa tavallinen flunssa olemaan vaiheessa, että uskaltaa/jaksaa lähteä kävelylle. Sitten pian vauhtia lisää. Paitövei. Tein tasoni huomioiden kovan maratontuloksen viikko sitten. Yhden viikonlopun aikana 2xDNS täyden matkan maratoneista. Kaikkea se räkätauti saa aikaan. 🙂
TykkääTykkää
Kiva kuulla, että tykkäsit! Ja kiitos tsempeistä. 🙂 Tällä omalla treenimäärällä olen pysynyt terveenä ja vammoitta eikä arjen kokonaisrasitus ole noussut liian suureksi. Ainakin pk-vauhdit ovat kasvaneet, joten kehitystäkin on tullut. Ne, joilla elämään mahtuu enemmän treeniä, niin tehköön.
Mä lähden myös melkein millaiseen säähän tahansa juoksemaan. Juoksumatolle voi mennä sitten, jos ulos ei kertakaikkiaan huvita mennä ja haluaa juoksemaan.
Sulla oli niin kova maratontulos, että paha laittaa paremmaksi! 😀 Ehkä en edes yritä tehdä perässä. 😉 Hyvä, että alkaa jo helpottaa ja pääset liikkumaan. Sitä me tarvitaan.
TykkääLiked by 1 henkilö