Kirja-arvostelu

Maailman nopein ihminen pyörätuolilla: Leo-Pekka Tähti

Kirja saatu näytekappaleena Tammelta.

Leo-Pekka Tähti (Tammi 2020, 341 sivua) on kirja Suomen menestyneimmästä vammaisurheilijasta. Tähdellä on nimissään pyörätuolikelauksen 100 metrin maailmanennätys ja taskussaan useita mitaleita paralympialaisista sekä vammaisyleisurheilun EM- ja MM-kisoista. Vuonna 2016 hänet valittiin Suomessa Vuoden urheilijaksi. Kirjan ovat kirjoittaneet toimittajat Harri Laiho ja Juha Luotola.

Leo-Pekka Tähti syntyi Porissa vuonna 1983. Selkäydinkohjun vuoksi Tähti on ollut syntymästään asti liikuntavammainen. Hän ole koskaan kävellyt. Miksikään reppanaksi hän ei ole suostunut: rajoituksia ovat tuoneet lähinnä ympäröivän yhteiskunnan asenteelliset ja konkreettiset esteet.

Tähti oli vammastaan huolimatta meneväinen lapsi. Hän hakeutui mukaan naapuruston poikien pihapeleihin, joissa ei otteita säästelty. Nuorempana Tähden ykköslaji oli pyörätuolikoripallo, koska siinä ei tarvittu kalliita välineitä, kuten pyörätuolikelauksessa. Jo yläasteikäisenä Tähti pääsi pelaamaan pyörätuolikoripalloa miesten SM-tasolla.

1990-luvun lopulla Tähti osallistui puolimaratonille tavallisella pyörätuolilla näppylähanskat käsissään. Paikalla olleet vakuuttuivat Tähden taidoista ja alkoivat junailla tälle lahjoituksena käytettyä kelaustuolia. Nopean kelaustuolin myötä Tähdelle avautui aivan uusi maailma. Hän kelasi pitkin Porin katuja kilometri toisensa perään. Harjoittelumäärissä ei aina ollut järkeä ja kädet olivat rakoilla.

leo-pekka tahden elamäkerta arvostelu

Pyörätuolikelauksessa alla olevalla tuolilla on luonnollisesti merkitystä tuloksiin. Omilla mitoilla tehtyjen välineiden myötä Tähdestä alkoi kuoriutua todellinen tähti. Pohjat kunnolle oli luotu nuoruusvuosien hurjilla harjoittelumäärillä. Kun Tähti vielä sai valmentajakseen määrätietoisen Juha Flinckin, alkoi tuloksia tulla.

Leo-Pekka Tähti voitti kultaa 100 metrin pyörätuolikelauksessa paralympialaisissa Ateenassa vuonna 2000, Pekingissä 2008, Lontoossa 2012 ja Rio de Janeirossa 2016. Tähti on menestynyt myös 200 metrin kilpailuissa niin paralympialaisten areenoilla kuin vammaisurheilijoiden MM- ja EM-kilpailuissa. Seuraava tavoite olisi ollut vuoden 2020 paralympialaiset Tokiossa, mutta ne siirtyivät koronapandemian vuoksi. Leo-Pekan ura pyörätuolikelaajana jatkuu edelleen.

Nuoruuden harrastus pyörätuolikoripallo ei ole jäänyt pois lajivalikoimasta. Tähti on pelannut sitä niin Suomessa, Venäjällä kuin Espanjassakin. Viime vuosina hän on pelannut pyörätuolikoripalloa talvikaudet etelän lämmössä, jossa on ollut paremmat olosuhteet myös ykköslajin pyörätuolikelauksen harjoitteluun. Espanjasta on tarttunut kielitaitoa ja nykyinen naisystävä, jonka luona hän vietti koronakevään.

leo-pekka tahden elamakerta arvostelu

Kirjan alkusanoissa Tähti toteaa, että kyseessä ei ole elämäkerta. Hän on oikeassa siinä, että alle neljäkymppisen elämästä kirja kattaa puolet – jos sitäkään. Muuten kirja sijoittuu hyvinkin elämäkertojen joukkoon. Se on rehellinen ja avoin, eikä käsittelemättä jää edes vauhdikkaimmat illanvietot, ongelmat maajoukkueen henkilökemioissa tai pyörätuolissa istuvan seksielämä.

Pääosassa on joka tapauksessa urheilu. Kirja ei kuvaa sitä, miten Tähti käytännössä harjoittelee, vaikka juuri sitä olisin kaivannut. Tarkin selostus harjoitusohjelmasta koskee eristyksissä vietettyä koronakevättä. Silloin Tähti asensi kelausrullat kelaustuolin takapyörien alle ja harjoitteli sisätiloissa, veti leukoja roikkuen makuuparven paksussa puuparrussa ja nosti ilmaan espanjalaista naisystäväänsä.

Laiho ja Luotola kirjoittavat elävästi, eikä teksti muutu missään kohtaa puisevaksi. Vaikka kirjassa käydään läpi tuloksia sekunnin kymmenes- ja sadasosien tarkkuudella, ei tuntunut siltä, että lukisin 300 sivua pitkää tulosluetteloa.

En tunne pyörätuolikelausta lajina, joten Tähden MM-aika 100 metrillä 13,63 sekuntia ei kerro minulle paljon mitään. Toisaalta kun ajattelen, että myös tässä lajissa lähdetään paikoiltaan, vaikka pyörät ovatkin alla, niin pitäähän siinä aika vauhdilla mennä. Puhumattakaan Tähden kelaamasta maratonennätyksestään 1:46 tuntia.

Välillä kirjan kirjoittaneet toimittajat sortuvat jaarittelemaan liian pitkäksi aikaa asioiden taustoja. Aina kyse ei edes ole taustoista, vaan satakuntalaisina haluavat kertoa Pori-rockista, Ässien ja FC Jazzin menestyksestä tai Outokummun kuparitehtaalla tehdyistä ehkäisykierukoista. Onpa mukaan päässyt pari kovin porilaiselta kuulostavaa sanaa ”klohmo” ja ”takahäkkyrä”.

leo-pekka-tahti-uusi-kirja

Toisaalta Laiho ja Luotola kuittailevat Porille ja porilaisten asenteelle. Lukion Porissa käyneenä ja siellä joskus asuneena kuulosti kovin tutulta. Yläasteen liikunnanopettaja ei uskaltanut päästää Tähteä liikuntatunnille, vaikka tämä samaan aikaan pelasi pyörätuolikoripalloa miesten SM-sarjassa. Tähteä ei suostuttu ottamaan silloiseen urheilulukioon, koska rakennuksessa oli liikaa rappusia. Porilaiset yleisurheiluseurat yhtä lukuun ottamatta eivät toivottaneet Tähteä seuransa jäseneksi. Talvikaudella Tähti siirtyi sisähalliin harjoittelemaan, mutta sai tuntea olevansa vain muiden tiellä.

Kun Tähdelle alkoi tulla menestystä, moni yleisurheiluseura olisi jo ollut ottamassa Tähteä riveihinsä. Silti outo suhtautuminen toisaalla jatkui. Tähden valmentaja Flinckille ei myönnetty jatkoa lukio-opettajana sen jälkeen, kun hän oli ottanut virkavapaata Lontoon paralympialaisiin valmistavaa leiriä varten. Paralympialaisten jälkeen Porin kaupunki palkitsi Tähden muhkealla rahapotilla, mutta jätti valmentajan nuolemaan näppejään.

Tähteä itseäkään kotikaupunki ei aina ole kohdellut täysin arvokkaalla tavalla. Kun Porissa järjestettiin Kalevan Kisat vuonna 2015, ei ohjelmaan mahtunut pyörätuolikelausta. Tähdelle annettiin sen sijaan mahdollisuus esitellä kisatorilla kelaustuoliaan. Tähti ei tarttunut tarjoukseen. Suomalaiseen tapaan Tähden kotikaupunki on toki tullut reilusti vastaan tonttihankinnassa, ja Tähdellä on tilava omakotitalo Porissa.

leo-pekka-uusi-kirja-arvio

Tähti ei halua korostaa vammaansa eikä varsinkaan kaipaa sääliä. Kirjan sivuilta tulee selväksi, että Tähti elää niin normaalia elämää kuin se hänen vammansa huomioiden on mahdollista. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, että vammaisurheilijana hänen on tarvinnut raivata tietään monenlaisien esteiden läpi.

Kirjan ehdottomasti parasta antia ovat kuvaukset vammaisurheilijan moninaisista haasteita. Nykyään kisoihin osallistuminen on helpompaa, kun suorituspaikoista on tehty esteettömiä ja majoitukseen kuuluu luonnollisena osana esimerkiksi inva-WC:t. Aina näin ole ollut.

Asioita, joita en ollut edes ajatellut, ovat vammaluokkakikkailu tai uusien vammaisurheilulajien keksiminen vain sen vuoksi, että arvokisojen isäntämaan vammaisurheilijat voivat menestyä. Kun puhutaan sponsoreista, urheilijan vammaisuus voi olla joko yrityksen ainoa syy tukea urheilijaa tai vaihtoehtoisesti se on ainoa syy olla tukematta. Voin uskoa, että molemmat vaihtoehdot tuntuvat urheilijasta pahalta.

Kirjassa käydään ansiokkaasti läpi myös vammaisurheilun historiaa ja apurahakäytäntöjä. On pöyristyttävää, miten arvokisoissakin on joskus tehty kisajärjestelyjä vähän sinne päin. Aivan kuin kyseessä olisi toisen luokan urheilijat. Salonkikelpoisuus on noussut sitä mukaa, kun vammaiskisoihin on saatu arvovaltaisia katsojia presidenteistä lähtien. Myös Tähden valitseminen Vuoden urheilijaksi 2016 toi lisää arvostusta vammaisurheilulle.

”Hänen uransa on kulkenut käsi kädessä vammaisurheilun järjestelmällisen kehittämisen kanssa, mutta toisaalta juuri hän on antanut kehitystyölle enemmän vetoapua kuin kukaan muu.” (s. 73)

Tähti on saattanut jättää varjoonsa muita suomalaisia vammaisurheilijoita, mutta toisaalta hän on omalla työllään tehnyt erittäin paljon vammaisurheilun näkyvyyden lisäämiseksi. Porilaisen suorasanaisuuden lisäksi tukena ovat olleet perhe, ystävät ja pian parikymmentä vuotta kestänyt valmennussuhde. Etenkin Tähden isä on ollut merkittävässä roolissa poikansa urheilu-uralla. Isä on tehnyt kelaustuoleja, huoltanut ja korjannut niitä sekä kulkenut mukana kisamatkoilla.

leo-pekka-tahti-kirja-kokemuksia

Kokonaisuudessaan kirja yllätti minut mielenkiintoisuudellaan. Vaikka kirjoittajat välillä lipsahtivat asiasta sivuun, teki se kirjasta moniulotteisen. Teksti on rehellistä, vaikka välillä hieman tuli olo, että kirjoittajat halusivat alleviivata Tähden tavallisuutta vammastaan huolimatta. Yksi kirjan luvuista on varattu rilluttelureissuille. Hauskaa lukemista sekin, vaikka luvun olisi voinut myös jättää pois.

Monessa elämäkerrassa olen huomannut, että putoan jossain vaiheessa kärryiltä, missä vuodessa nyt mennään. Siksi tässäkin kirjassa olisi voinut useampaan otteeseen kertoa, mistä vuodesta kerrotaan. Viittaukset ”seuraavana syksynä” tai ”helmi-maaliskuussa” eivät auta, jos vuosiluvusta on puhuttu monta sivua takanapäin.

Analyyttisellä otteellaan kirjan kirjoittajat saivat minut lähes ahmimaan kirjan kannesta kanteen. He eivät nostaneet Tähteä alustalle ja ihailleet häntä eri kulmista. Sen sijaan kirjoittajat näyttivät, millainen maailma pyörätuolista käsin avautuu.

Vaikka Tähti ei varmastikaan halua, että hänet nähdään ensi sijassa liikuntavammansa kautta, on kirja kirjoitettu paljolti vamma edellä. Ei säälien vaan tasa-arvoista kohtelua vaatien. Kirja oli vammattoman ihmisen silmin luettuna avartava kokemus ja samalla tietopankki vammaisurheilusta. Kahdella urheilutoimittajalla on tarjota paljon taustatietoa ja muutenkin alaan vihkiytymisen aisti tekstistä. Voin suositella kirjaa lämpimästi, mikäli kiinnostaa tietää, millainen on maailman nopein ihminen pyörätuolilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: