1. Mitä kovempaa, sen parempi
Juoksuharrastuksen tavoitteena voi olla uusi ennätys puolimaratonilla tai maratonilla, mutta juoksemisen tarkoitus ei silloinkaan ole juosta aina mahdollisimman kovaa. Mitä pidemmälle matkalle tähtää, sitä tärkeämpää on kestävyys vauhdin sijaan. Jos juoksee vain omaksi ilokseen, silloin on tärkeintä, että juokseminen on kivaa. Verenmaku ei saa tulla suuhun.
Väitän, että todellinen juoksun ilo syntyy silloin, kun juoksukuntoa on sen verran, että juokseminen ei ole kärsimystä. Vanha totuus ”vauhti tappaa, ei aika” pitää paikkansa. Kun malttaa juosta riittävän hitaasti, voi juosta pidempään vaihtamatta välillä kävelyyn. Jotkut saavat parhaimman olon juoksemalla kovaa, mutta 1-1,5 tunnin lenkki leppoisalla vauhdilla on ainakin itselleni mieluisin harjoitus.
Omaa juoksuvauhtiaan ei kannata verrata muiden juoksuvauhtiin. Jos sille tielle lähtee, vertailu ei lopu koskaan. Ihmisillä on erilaiset harjoittelutaustat ja eri tavalla aikaa harjoitella. Juoksijan hyvyyttä ei mitata sillä, miten kovaa hän juoksee. Eikä juoksijaa ylipäänsä. Kaikki, jotka ovat päättäneet ottaa juoksuaskelia, ovat juoksijoita.
2. Sain rasitusvamma, joten juoksu ei ole minua varten
Rasitusvammoja tulee melkein kaikille. Niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin. Juoksijoiden yleisimpiä rasitusvammoja ovat erilaiset polvi- ja pohjekivut, akillesjänne- ja plantaarifaskiittiongelmat sekä lonkkavaivat. Vain harvoissa tapauksissa rasitusvamma estää juoksemisen lopullisesti.
Varsinkin, kun juoksun aloittaa, kunto kasvaa nopeammin ja mieli haluaa enemmän kuin keho pystyy vastaanottamaan. Joskus kokeneemmallekin käy niin, että orastavan kivun ohittaa joko tietoisesti tai tiedostamatta ja siihen havahtuu vasta, kun ei yksinkertaisesti enää pysty juoksemaan. Viisain lopettaisi heti, kun ei tunnu hyvältä, mutta harva malttaa. Olen syyllistynyt siihen itsekin.
Juoksutauko ja kuntoutus auttavat moneen vammaan. Liike on usein lääke, eikä vammautuneena tarvitse jäädä sängynpohjalle makaamaan. Rasitusvammoja tulee ja menee, ne pitää tässä lajissa ottaa annettuina. Kannattaa hakeutua mahdollisimman pian ammattilaisen puheille, jos lepo ei auta. Itse sain aikoinani paljon apua siitä, kun minua hoitanut osteopaatti valoi minuun uskoa ja sanoi, että juokset vielä.
3. Juoksu laihduttaa
Juoksu on erittäin hyvä apu painonhallinnassa, sillä se kuluttaa paljon kaloreita. Mutta se myös lisää ruokahalua, mikä on petollista. Juoksija helposti yliarvioi kalorivajeen ja syö enemmän kuin kuluttaa. Mikäli juoksulla haluaa pudottaa painoaan, pitää huomioida, mitä suuhunsa laittaa. Elimistö tarvitsee rakennusaineita ja riittävästi energiaa, mutta liika on liikaa.
Samaan harhaluuloon liittyen täytyy todeta, että monikaan ei juokse painonhallinta mielessä. En ainakaan itse allekirjoita sitä. Varmasti pysyn paremmin hoikkana juoksuharrastukseni ansiosta, mutta se ei ole syy juosta. Juoksu on koukuttanut ihan muilla asioilla.
Uskoisin, että jos viikossa juoksee yli sata kilometriä, alkaa olla jo vaikea syödä liikaa kulutukseen nähden. Omat 40-50 kilometrin juoksuviikot eivät kuluta niin paljon energiaa, ettenkö ehtisi sitä ottaa takaisin syömällä.
4. Juoksija näyttää tietynlaiselta
Uimahallissa kannattaa käydä siksi, että näkee erilaisia ihmisvartaloja. Juoksutapahtumissa kannattaa käydä siksi, että näkee erilaisia juoksijan vartalotyyppejä. Raskasrakenteinen juoksija voi olla nopea, ylipainoinen sitkeä, eivätkä länkisääret haittaa menoa. Pahimmat esteet ovat ihmisten päissä ja ennakkoluuloissa.
Yleisurheilukentillä mainetta niittävät juoksijat ovat tietynmallisia: heillä on pitkän jalat, naisilla kapea lantio ja ellei puhuta sadan metrin pikajuoksijoista, ovat he usein kevytrakenteisia. Itse olen kaikkea muuta, mutta en kisaakaan SM-kilpailuissa vaan juoksen lähinnä itseäni vastaan. Ja ehkä hieman sitä nettikommentoijaa vastaan, joka sanoi minua neljän tunnin läpsyttelijäksi. Alitin viime syksynä maratonilla neljä tuntia, kuten uhosin.
Monimuotoisuus on päivän sana monessa muussakin asiassa, miksi ei siis myös juoksussa. Juoksu on helpompaa, jos ei ole ylipainoa. Tämä on ihan terveydellinen seikka, sillä sitä suuremman painon polvet, nilkat ja jalkaterät joutuvat joka askeleella ottamaan vastaan, mitä enemmän elopainoa on. Mutta se ei estä juoksemista tai sitä, että voi olla juoksija.
Ihmisistä näkee, ketkä ovat juosseet pidempään ja ketkä ovat sitoneet lenkkarit jalkaa vasta ensimmäisiä kertoja. Joskus tekisi mieli huikata: ”leuka ylös”, ”selkä suoraksi”, ”kädet lähemmäksi vartaloa”, ”lyhyempi askel”. Ei arvostelun vuoksi vaan siksi, että sillä tavalla juoksu on tehokkaampaa ja taloudellisempaa. Pidemmällä aikavälillä myös mukavampaa.
LENKILLÄ 