Laajalahden luonnonsuojelualue on lähiluontokohteista suosikkini ympäri vuoden. Luonnonsuojelualue ruovikkoineen, lintutorneineen ja luontopolkuineen sijaitsee Espoon puolella. Jos lähden Laajalahdelle juoksemaan, kierrän usein koko lahden ja käyn Helsingissä Munkkiniemen puolella.
Viime sunnuntaina juoksuohjelmassani oli kevyen viikon päättävä 14 kilometrin lenkki. Jos lähden kotoani Laajalahdelle, kertyy kilometrejä yli 20. Niinpä päätin poikkeuksellisesti mennä autolla Villa Elfvikin luontotalon parkkipaikalle ja lähteä sieltä kiertämään suosikkilenkkiäni.
Lähiluontokohteet ovat viimeisen reilun vuoden aikana olleet hurjassa suosiossa. Olin liikkeellä vasta myöhään iltapäivällä, jolloin suurin ruuhka oli ohi. Villa Elfvikin parkkipaikalla oli silti vielä runsaasti autoja. Sain kuitenkin oman autoni parkkiin.
Jokin aika sitten Ilta-Sanomat uutisoi kohusta, joka syntyi, kun somevaikuttaja paljasti tulevan lapsensa sukupuolen seuraajilleen levittämällä sinistä paperisilppua Laajalahden luontopolulle. En lähde häntä tässä sen enempää syyttämään, mutta olen huomannut, miten kaikki eivät tiedä, miten luonnossa tulee toimia.
Lähdin juoksemaan Villa Elfvikistä kohti Otaniemeä. Yleensä kierrän lahden myötäpäivään, eli Munkkiniemen kautta Otaniemeen ja sieltä takaisin. Rutiinien rikkominen kannattaa, paitsi että tällä kertaa en huomannut kääntyä ajoissa kohti rannassa kulkevia pitkospuita. Niillä on hieno juosta keskellä luontoa.
Jatkoin kohti etelää lähempänä Kehä ykköstä kulkevaa ulkoilureittiä pitkin. Liikkeellä oli paljon muita lenkkeilijöitä, kävelijöitä ja pyöräilijöitä. Mitä lähemmäs Otaniemeä pääsin, sitä enemmän näkyi haalaripukuisia opiskelijoita vapputunnelmissa.
Etenkin Otaniemessä rannassa kulkeva ulkoilureitti on kapea. Juosten pystyin väistelemään hyvin muita. Silti hieman harmitti, kun jotkut olivat pysähtyneet jopa isojen lastenkuljetuskärryjen kanssa reitille. On hienoa, että lapsia kuljetetaan mukana, mutta luonnossa kulkiessa on otettava huomioon myös muut liikkujat. Kuten alussa totesin, lähiluontokohteet vain kasvattavat suosiotaan, kun koronapandemia jatkuu.
Harmitus hälveni kevättuulen mukana, kun juoksin ohi Otaniemen ja suuntasin Lehtisaareen kulkevalle sillalle. Luonnonsuojelualue oli jo päättynyt ennen kuin käännyin kohti Helsingin puolta. Tämä kohta reittiä on urbaanein, sillä pitää juosta asfaltoituja jalkakäytäviä pitkin. Meri on kuitenkin aivan lähellä, ja lahdella näkee usein joutsenia tai silkkiuikkuja.
Näin edessäni jo Seurasaaren, mutta käännyin vasemmalle kohti Munkkiniemeä. Juoksin Kalastajatorpan tenniskenttien ja hotellin ohi kohti Munkkiniemen rantaa. Aurinko oli jo kääntynyt lähteen ja paistoi kauniisti mereltä päin. Hiekkatie hemmotteli juoksijan jalkoja.
Munkkiniemen kohdalla olin juossut kymmenen kilometriä. Laskin, että olen takaisin autolla ennen kuin 14 kilometriä on täynnä. En antanut sen häiritä vaan päätin, että juoksen sen verran kuin juoksen. Usein teen harjoitusohjelman lenkit hieman yli kuin ali, joten poikkeus sallittakoon.
Laajalahden ympäristö tarjoaa paljon nähtävää läpi vuoden. Jaksan ihailla loputtomasti merta, joka näyttää joka kerta hieman eri kasvot. Sunnuntaina tuuli sen verran, että meri ei malttanut pysyä tyynenä. Keväinen aurinko lämmitti kuitenkin mukavasti.
Munkkiniemestä johtaa kaksi siltaa takaisin Espoon puolelle. Sillat ovat ainoastaan kevyen liikenteen käytössä. Lähellä kulkee Turun moottoritie, mutta tänne autoilla ei ole asiaa. Se, missä pyörällä saa ajaa, tuntuu olevan osalle hieman epäselvää. En syytä pyöräilijöitä, sillä ohjeet ovat vähintäänkin sekavat. Pitää olla tarkkana merkintöjen kanssa. Juoksijan kannattaa pitää hoksottimet hereillä, vaikka tietäisikin olevansa oikealla puolelle tietä.
Kello näytti vasta 13 kilometriä, kun lähestyin autoani. Päätin kierrellä vielä luontopoluilla Villa Elfvikin luona. Kun olin takaisin parkkipaikalla, kello näytti 13,64 kilometriä, johon oli kulunut aikaa 1 tunti ja 26 minuuttia. Keskivauhti oli 6:19 min/km ja keskisyke 135. Olin mennyt todella rennolla vauhdilla.
Jos vain saan valita, lähden lenkeilläni juoksemaan veden äärelle. Joskus käyn vain kääntymässä meren rannassa ja juoksen takaisin kotiin, joskus juoksen järvenrantaa pitkin ja joskus kierrän läheisen lammen. Aivan toukokuun alussa luonto vielä hieman pidätteli hengitystään ennen kuin se pääsee täyteen loistoonsa. Kunhan tuomet ja syreenit alkavat kukkia ja koivuihin tulee lehdet… mikä ihanuus taas odottaakaan.
LENKILLÄ 