Kaupallinen yhteistyö Addnaturen kanssa.
Jokin aika sitten Instagramissa oli kysely, jossa piti muutamalla sanalla kuvailla, millainen juoksija itse on. Ensimmäisenä mieleeni tuli sana laiska. En tietenkään sillä tavalla ole laiska, että makoilisin päivät pitkät sohvalla. Teen kyllä joskus sitäkin, mutta levoton luonteeni ja tunne, että aina pitäisi olla tekemässä jotain, estävät pidempiaikaisen lorvailun.
Laiskuus näyttäytyy siten, että teen juoksuohjelmasta vain sen, mitä siinä lukee, enkä yhtään yli. Jos saan valita kahden eri treenin väliltä, valitsen helpomman. Sallin itseni jättää väliin juoksuohjelmaan merkittyjä lenkkejä. Nautin peruskestävyyslenkeistä ja vauhtikestävyystreenejä teen lähinnä siksi, että nimensä mukaisesti ne lisäävät vauhtikestävyyttä. Mitä kovempaa vauhtia pitää juosta, sitä kamalampaa.
Ihminen on eläin, joka pyrkii säästämään energiaa ja varastoimaan sitä tehokkaasti. Tämän on varmasti moni huomannut, kun on vetänyt kesähousuja jalkaan ja todennut, että ne ovat talven aikana kutistuneet kaapissa. Se, että lenkille lähteminen voi olla vaivan takana, on luonnollista, sillä paikoillaan olo vetää puoleensa. Juoksu palkitsee melkein aina, ja siksi lähden juoksemaan myös niinä kertoina, kun ei huvittaisi.
Pidän juoksemisesta. Ellei kyse ole kovasta treenistä, pidän tunteesta juoksun aikana ja tietenkin tunteesta juoksun jälkeen. Olen vitsaillut, että koen juoksijan taivaan eli runner’s high’n aina alamäissä. Niissä juoksu rullaa vaivattomasti ja tuntuu, että voisin juosta ikuisesti – kunnes tulee seuraava ylämäki, jossa hengästyn ja luulen, että kuntoni rapistui kertarysäyksellä.
Pitkillä rauhallisilla lenkeillä parhaita hetkiä ovat ne, kun tajuan juosseeni kilometrin jos toisenkin ikään kuin huomaamatta. Vaikka olen koko ajan juossut, olen keskittynyt vain ajattelemiseen. Keho on työskennellyt irtonaisena tietoisuudestani. Tällaisen kokemuksen jälkeen aina vähän hätkähdän, kun palaan ajatuksistani maan pinnalle ja alan miettiä, missä järjestyksessä laitan jalkoja toisen eteen.
Sen lisäksi, että juoksulenkit väsyttävät fyysisesti, ne rentouttavat. Välillä on vaikea sanoa, onko mukavampaa itse juoksu vai tunne, joka juoksemisen jälkeen valtaa kehon ja mielen. Juoksulenkin jälkeen on ihana vain olla ja palautua sekä ravita kehoa ruoalla ja juomalla. Mitä pidempi lenkki, sitä raukeampi olo (ja isompi nälkä!).
Runner’s high on ihan oikea ja todellinen asia. Tästä addnature.fi- sivustolta löytyvästä artikkelista voit käydä lukemassa lisää, miten runner’s high mahdollisesti aivoissa syntyy. Oli syntytapa mikä tahansa, juoksu palkitsee hyvällä ololla. Palkitsemisjärjestelmä saa lähtemään lenkille yhä uudestaan – myös laiskemman juoksijan. Elämä on parasta huumetta, sanottiin eräässä kampanjassa, mutta juoksu tulee hyvänä kakkosena.
Huomaan, miten koukkuun olen jäänyt juoksemiseen. Jos kahden treenin välille uhkaa tulla liian pitkä väli, alan olla hermostunut ja kärttyinen – aivan kuin pahempikin addikti. Kun olen saanut annokseni hyvänolonhormoneja, levottomuus häviää. Tähän perustuu pitkälti se, että lenkiltä palaa lähes poikkeuksetta parempi ihminen, kuin mitä sinne lähti.
Kyse ei ole siitä, että minun pitäisi päästä juoksemaan tietty kilometrimäärä tai kuluttamaan tuhat kaloria. Toivottavasti olen blogissani tehnyt selväksi, että en juokse painonpudotuksen vuoksi. Juoksen, koska se on mukavaa ja se palkitsee rentoutuneella ololla. Rentoutunut on eri asia kuin voimattomuus tai väsymys – jos en ole juossut todella pitkää lenkkiä, juoksu saattaa piristää oloa.
Yritän parantaa tuloksiani kymmenellä kilometrillä, puolimaratonilla, maratonilla… Ne ovat kuitenkin vain muutaman kerran vuodessa tapahtuvia asioita. Todellinen nautintoni ovat arki-iltojen maksimissaan tunnin kestävät juoksut tai viikonlopun pidemmät lenkit. Ne ovat arkista tekemistä, jota jaksaa, koska ne tekevät minusta paremman ihmisen – itselleni ja muille.
Aina ei kulje ja aina ei pääse juoksijan taivaaseen. Hyvä kunto edesauttaa lenkistä nauttimista. Jos juokseminen tuntuu useammin pahalta kuin euforiselta, kannattaa keventää rasitusta. Se tapahtuu vauhtia hidastamalla, matkaa lyhentämällä tai valitsemalla tasaisempi reitti. Myös maastossa juokseminen voi tuoda juoksuun uusia tuulia. Pehmeät polut houkuttelevat juoksemaan vielä seuraavan kiven tai mättään ohi.
Kokemus auttaa, kun meno tuntuu tervassa kulkemiselta. Harva lenkki kaduttaa jälkeenpäin, joten kannattaa jatkaa, vaikka ei niin huvittaisikaan. Etenkin silloin, kun itseään haastaa kovempiin suorituksiin, saattaa välillä tehdä mieli lopettaa. Lopettaa lenkki tai koko juoksuharrastus. Kaikille tulee varmasti joskus tällaisia ajatuksia. Silloin kokemus astuu peliin ja muistuttaa, että jälkeenpäin on kiitollinen, jos vain jaksoi jatkaa, eikä luovuttanut.
Vinkki kesälenkeille!
Sain Addnaturesta testattavaksi Salomon Pulse Beltin (kuvissa minulla koko M). Se on kevyempi ratkaisu kuin juomaliivi, mutta kokoonsa nähden kompakti pakkaus. Vetoketjulliseen etutaskuun mahtuu puhelin (oma puhelimeni on Samsung Galaxy S20 5G) ja taakse jopa puolen litran juomapullo. Kuvissa minulla on mukana pienempi pullo, joka usein riittääkin lyhyemmillä matkoilla. Pullot ovat myynnissä erikseen. Uskon, että tulen käyttämään vyötä kesällä nimenomaan puhelimen kuljettamiseen. Pitäähän puhelin olla lenkillä mukana, jotta voi ottaa kuvia soittaa.
Käy kurkkaamassa juoksureppujen ja juomavöiden koko valikoima täältä: https://www.addnature.fi/juoksu/juoksureput-juomareput/juoksuvyot/
LENKILLÄ 