Keskeneräiset käsityöt, puoliväliin jääneet kirjat ja suurella innolla avoimessa yliopistossa aloitetut ja sittemmin lopetetut opinnot kertovat siitä, että olen kova innostumaan, mutta innostus saattaa lopahtaa yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Piirre ei ole suuresti elämääni haitannut, sillä käsitöissä tekeminen on mukavampaa kuin lopputuotteen saaminen käsiinsä, aikaa ei viitsi tuhlata huonoihin kirjoihin ja yksi yliopistotutkinto minulla jo on.
Juoksemisen aloitin keväällä 2012 ja innostus vain jatkuu. Ensi vuonna olen viihtynyt lajin parissa kymmenen vuotta. En ole kertaakaan kyllästynyt siinä määrin, että olisin harkinnut lopettamista. Juoksu on meinannut jättää minut joitain kertoja ja heittänyt kapuloita rattaisiin. Keuhkokuumeen jäljiltä pelkkä Prisman käytävillä hortoilu heikotti. Lonkkavaivaisena kävely lääkärin vastaanotolle toi tuskaa. Neljännen maratonin jälkeen juoksemisen ilo katso hetkeksi.
En ole jättänyt juoksua. Se palkitsee hyvällä ololla, tuo elämääni uusia ihmisiä ja uskottelee, että minä osaan tämän. Juoksukoulun ohjaaja on saattanut sanoa, että juoksutyylissäni on parannettavaa, mutta seuraavassa lauseessa muistuttanut, että juoksutapahtumissa saa juosta, millä tyylillä haluaa. Juoksutapahtumat ovat juoksuharrastuksen parhaita paloja, ja mieltäni on alkanut lämmittää, että nimeni löytyy tuloslistoista aina vain ylempää. En luule olevani oikea urheilija, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä helpompaa on sijoittua. #naiset40vuotta
Jos lenkillä kiitää kevyen näköisesti ohitseni nuori mies, ajattelen, että niin hänen kuuluukin. Jos parikymppinen nuori mies ei jaksa juosta kovaa, jossain mättää. Annan hänen mennä. Minä olen kolme lasta synnyttänyt nelikymppinen nainen, jonka on pitänyt kerätä luunsa ja sisuskalunsa, jotta voi olla nuorempien kanssa kirmaamassa. Vertailu muihin on turhanpäiväistä, vaikka onkin hieno huomata, että tässä iässä vielä jaksaa ja voi kehittyä.
Jokainen on omalla matkallaan ja niin olen minäkin. Teen juoksu-urastani omannäköiseni ja päätän itse, miten paljon siihen panostan. Toki on reunaehtoja, ja muut taistelevat yhteisestä ajasta kanssani, mutta tulosta tulee sen verran, kuin jaksaa panostaa. Välillä mietin, että vähempikin riittäisi, mutta olen koukussa kehitykseen ja kasvavaan kuntoon.
Juoksu aiheuttaa hyvän kierteen, jossa fyysinen rasitus rentouttaa, nukun hyvin, haluan syödä ruokaa, joka ravitsee kehoani ja jaksan taas juosta. Väliin mahtuu päiviä, jolloin kaikki ei mene yhtä auvoisesti. Välillä teen huonoja valintoja omasta tahdostani ja välillä elämä vain heittää eteen kaikenlaista. Kun on pian kymmenen vuoden ajan tehnyt enemmän hyviä kuin huonoja valintoja ja saanut nauttia hyvästä olosta, miksi sen muuttaisi?
Ensimmäisestä juoksutapahtumasta, jossa juoksin, on jäänyt mieleeni kahden miehen välinen keskustelu. Heistä oli hauskaa katsella, millaiset alushousut naisjuoksijoiden trikoiden läpi kuultavat. Jätin miehet keskittymään epäolennaisuuksiin ja juoksin ohitse. Kun tällaiset sovinistiset letkautukset jättää omaan arvoonsa, voi juoksusta puhua kiihkottomasti kummankin sukupuolen edustajan kanssa. Se on yksi ehdoton plussa koko harrastuksessa.
Viime vuosina olen keskittynyt maratonharjoitteluun. Maratonista on muodostunut matka, joka tuo riittävästi haastetta, mutta ei ole mahdoton suorittaa. Puolimaraton olisi lyhyempi, mutta se vaatisi vauhdikkaampaa juoksua. En ole nopea. Uskon myös, että maratonia pidemmät matkat ennen pitkää tuhoaisivat kehoni. Sitä en halua. Haluan nauttia harrastuksestani vielä vähintään toiset kymmenen vuotta.
LENKILLÄ 