Osallistuminen Helsinki City Marathonille saatu.
Viikon päästä lauantaina 2.10.2021 juoksen viidennen maratonini Helsinki City Marathonilla. Olen keventänyt harjoitteluani ja olo on hieman kaksijakoinen. Pian pitäisi olla valmis koko vuoden kovimpaan koitokseen, mutta siihen pitää valmistautua lähestulkoon laiskottelemalla. Siltä se tuntuu, kun parhaillaankin vietän kahta peräkkäistä lepopäivää.
Nyt kun maratonpäivä lähestyy, alan ymmärtää, että elämä jatkuu myös maratonin jälkeen. Kalenteriini on ilmestynyt merkintöjä lokakuulle, jotka viestivät muusta elämästä: oma ja lasten syysloma, Helsingin kirjamessut, koululaisen tet-harjoittelu. Hieman myös pelottaa.
Viime vuonna koin jonkinlaisen post-marathon bluesin, eli maratonin jälkeisen alakulon. Kesti pitkään – lähes koko loppuvuosi – ennen kuin esimerkiksi nautin juoksusta samalla tavalla kuin aiemmin. Nyt yritän välttää kerran koetun olotilan ja aion panostaa maratonista palautumiseen kunnolla. Valitsen itselleni jonkin hemmotteluhoidon, en kiirehti juoksun kanssa ja hyvällä omallatunnolla olen vain.
Voi olla, että maraton ei tänä vuonna aiheuta mitään erikoista. Ei se ollut kolmella aikaisemmallakaan kerralla aiheuttanut. Siksi olin viime vuonna yllättynyt, että maratonin jälkeen olin hieman hukassa itseni kanssa. Nyt kun sekin on koettu, tunnen olevani yhden kokemuksen rikkaampi.
Juoksu on sosiaalisen median tileilläni ja blogissani numero yksi. Minua seuraavat tietävät, että tykkään myös lukemisesta ja käsitöiden teosta. Mainitsinkin jo Helsingin kirjamessut, joille toivon pääseväni haistelemaan painomustetta ja kuuntelemaan kirjailijahaastatteluja. Sain juuri valmiiksi villapaidan, joka on päälläni näissä kuvissa. Sormet syyhyävät jo seuraavaa käsityötä.
Olen rajannut blogini aihepiirin enimmäkseen juoksuun. Olen tehnyt rajauksen, koska haluan suojella perheeni yksityisyyttä, mutta myös siksi, että kukaan ei varmaan jaksaisi lukea blogia, jonka sisältö on yhtä sillisalaattia. Ei voi olla kaikille kaikkea. Toisin päin se tarkoittaa, että juoksu ei ole kaikki, mitä elämässäni tapahtuu. Ulkopuoliselle saattaa näyttää siltä, että juoksen voitosta voittoon. Oman elämäni päähenkilönä ei aina todellakaan siltä tunnu.
Elämä ei lopu maratoniin, mutta kieltämättä siihen latautuu paljon. Lisäksi pohdin, mitä tapahtuu maratonin jälkeen. Onko olo tyhjä, kun vuoden päätapahtuma on ohi? Tunnenko siitä iloa vai surua? Pitkällä tähtäimellä tiedän, että haluan jatkossakin juosta maratoneja. Kenties ensi vuonna voin osallistua johonkin ulkomaan tapahtumaan. Lähiviikot ja -kuukaudet maratonin jälkeen pohdituttavat.
Viikko sitten juoksin uuden ennätykseni 1:46:36 tuntia puolimaratonilla. Se antoi luottamusta kohti maratonia. Maraton on monella tapaa arvaamaton matka, mutta uskon, että kunto on nyt hyvä. Viimeiset 10-12 kilometriä ovat joka tapauksessa vaikeita ja ne pitää vain kestää. Odotan jo, että pääsen juoksemaan, vaikka tiedän, että maratonilla tulee taatusti hankalia hetkiä.
Perjantaina vähän yli viikko ennen maratonia kävin viimeisen kerran hierojalla. Liian lähellä juoksutapahtumaa ei kannata käydä hieronnassa, sillä hieronta vastaa treeniä. Lihasten ja elimistön pitää antaa palautua hieronnasta. Myös vammariski kasvaa, jos lähtee liian pian hieronnan jälkeen tekemään maksimaalista suoritusta.
Maratonia edeltävälle viikolle olen varannut ripsien ja kulmien kestovärjäyksen ja verikokeen. Näistä kumpikaan ei suoranaisesti liity maratoniin, vaikka kestoväri pitääkin tarpeen tullen vettä eikä valu pitkin kasvoja, jos joudun juoksemaan vesisateessa tai itkemään ilosta tai surusta. Verikoe liittyy ferritiiniarvojeni seurantaan. Lääkärini sanoi kesällä, että verikokeessa pitää käydä ennen maratonia, sillä heti maratonin jälkeen ferritiiniarvo voi olla valheellisen korkea.
Tulossa on jo viides maratonini, joten olen ehtinyt muodostaa erilaisia valmistautumisrituaaleja. Lakkaan usein myös kisakynnet, mikä saattaa ripsien värjäyksen kanssa mennä kategoriaan ”hömppä”, mutta vie itseäni lähemmäs h-hetkeä. Käytännön järjestelyjä tulevat sen sijaan olemaan juomasuunnitelman laatiminen, varusteiden valinta ja tankkaaminen. Niissäkin aion toimia kuten edellisilläkin kerroilla.
Vien maratonille omat juomat, joista ei aiheudu vatsavaivoja. Lisäksi varaan mukaan geelejä, joiden ottamiseen teen suunnitelman. Toivon, että pystyn juoksemaan t-paidalla ja että sää ei ole kovin sateinen. Mitä vähemmän vaatteita tarvitsee pukea, sitä parempi.
Tankkaamisessa noudatan samaa kaavaa kuin puolimaratonia edeltävinä päivinä: runsaammin hiilihydraatteja ja vettä tiistaista torstaihin ja perjantaina normaali ruokailu. Veden tai urheilujuoman juomista jatkan vielä perjantaina. Lauantaiaamuna syön puuroaamiaisen ja lounaaksi leivän ja hedelmää ennen klo 14 olevaa starttia.
Viimeisen viikon juoksutreenit jäävät vähäisiksi. Viimeisellä viikolla pystyy enää mokaamaan kaiken, eikä viime hetken kova treeni kuin pilaa valmistautumisen. Kun lähtöviivalla on olo, että on jo unohtanut, miten juostaan, voi onnitella itseään. Seuraavien 42,2 kilometrin aikana saa antaa kaiken, mitä annettavissa on.
Huomaan, että ajatukset sinkoilevat maratoniin ja takaisin ja välillä sen yli. Kyse on minulle isosta asiasta, vaikka koitan väittää, että elämässäni on tällä hetkellä paljon muutakin meneillään. Ehkä on oikeammin sanottu, että osaan suhteuttaa maratonin merkityksen muihin elämäni asioihin. Olisi pettymys, jos en jostain syystä voisikaan juosta, mutta se ei tekisi tyhjiötä elämääni. Löydän muitakin merkityksellisiä asioita.
LENKILLÄ 