juoksu

Ensimmäinen juoksulenkki kaksi viikkoa maratonin jälkeen – ei liian aikaisin eikä liian myöhään

Kun ankarimmat maratonin aiheuttamat kolotukset olivat kaikonneet, tykkäsin olla maratonin jälkeisessä tilassa. Lepo ei ollut pelkästään sallittua vaan suorastaan toivottua – ellei peräti pakollista. Kehoni tarvitsi aikaa, jotta se pystyi toipumaan ja korjaamaan maratonin aiheuttamat pienet vauriot. Suurin prosessi oli meneillään pääkopassani. Päivä, jota varten olin harjoitellut koko vuoden, oli onnistuneesti takana päin.

Maratonin jälkeen en juossut kahteen viikkoon. Kävin lähes päivittäin kävelemässä ja puuhailin arkiaskareiden parissa. Olen lukenut kenialaisista juoksijoista, joille lepo tarkoittaa puun varjossa istumista ja sitä, että ei tee yhtään mitään. Töissä käyvälle perheenäidille lepo tarkoittaa muuta. Varsinaista lepoaikaa oli iltaisin ja viikonloppuisin, jolloin katselin tavallista enemmän televisiota ja luin mielenkiintoista kirjaa.

suon villi laulu pokkari
Luin huippusuositun Suon villi laulu -kirjan, jonka on kirjoittanut Delia Owens. Kirja oli mieleinen, vaikka hyvin erilainen kirja kuin joita yleensä luen.

Tauon pitäminen treeneistä oli mukavaa ja ehdin jo miettiä, miksi viitsin vaivata itseäni jatkuvalla huhkimisella. Oloni oli hyvä ilman monta kertaa viikossa toistuvia juoksulenkkejä. Ajatus oli harhaa, sillä maratonkuntoon itsensä treenannut ei kahdessa viikossa muutu raihnaiseksi sohvaperunaksi. Näyttöpäätetyötä tekevän istumatyöläisen selkäsäryt ja pääkivut olivat kuitenkin aivan kulman takana valmiina iskemään, jos paikoillaan oloni olisi vielä jatkunut.

Ei tarvita maratontreeniä, jotta pysyy fyysisesti kunnossa. Vähempikin riittää. En ole heti palaamassa entisenkaltaisen harjoittelun pariin, vaan aloitan rennommin. Syksylle on tiedossa lenkkejä kulloisenkin päivän olotilan mukaan ja rinnalle mahdollisimman paljon lihaskuntoharjoittelua. Salitreenistä haen tukea juoksuharjoitteluun, mutta sillä on myös muita tarkoituksia, joista istumatyön aiheuttamien niska-hartiavaivojen ehkäiseminen yhtenä tärkeimpänä.

mataoja helsinki
Ensimmäisellä lenkilläni maratonin jälkeen suuntasin Mätäojan varrelle.

Kahden viikon juoksutauon jälkeen teki jo mieli lähteä lenkille. En lähtenyt siksi, että ”piti” vaan siksi, että se tuntui mukavalta ajatukselta. Sovin lenkkitreffit juoksukaverini kanssa ja suuntasimme Helsingin Malminkartanoon. Päivä oli aurinkoinen mutta tuulinen, ja laitoin ensimmäistä kertaa tänä syksynä käsineet käteeni sekä yhden tuubihuivin kaulaani ja toisen päähäni korvien suojaksi.

Kaverin kanssa juostessa en ehtinyt miettiä, miltä juokseminen tuntui. Katselimme kauniita syksyisiä maisemia, vaihdoimme kuulumisia ja juoksimme muutaman kerran harhaan. Olin suunnitellut noin seitsemän kilometrin lenkin, joka alkoi Malminkartanon jätemäen juurelta ja myös päättyi sinne. Suuren osan matkasta juoksimme Mätäjoen vartta.

aurinko siiviloityy puiden lomassa
Auringonvalo siivilöityi kauniisti puiden takaa.

Juoksulenkki on minulle usein myös luontokokemus. Parasta on se, jos pääsen tilaan, jossa en edes huomaa juoksevani. Silloin huomio kiinnittyy ympärillä oleviin maisemiin, kasveihin, lintuihin. Välillä juoksen kuntosalin juoksumatolla tai ympyrää yleisurheilukentän radalla. Tuolloin hyvä olo tulee muualta; itsensä haastamisesta.

Malminkartanosta alkanut lenkkimme koukkasi Vantaan puolelle, jossa Mätäjoen nimi vaihtuu Mätäojaksi. Vaatimattomasta nimestään huolimatta se on Vantaanjoen vanha uoma. Ylitimme ojan siltaa pitkin ja lähdimme paluumatkalle.

Olin miettinyt, jos juoksisin heti ensimmäisenä lenkkinä maratonin jälkeen perinteisen sunnuntaipitkiksen. 42,2 kilometrin jälkeen seitsemän kilometriä tuntui vaatimattomalta. Onneksi päädyin lyhyempään vaihtoehtoon, jota myös lenkkiseurani kannatti. Juoksu sujui siinä missä ennenkin, enkä tuntenut kipua. Huomasin kuitenkin tauon jaloissani, joissa juoksu alkoi tuntua.

sinisorsa naaras syksylla
Mätäjoen alueella asuu paljon lintuja.

Lenkillemme kertyi kilometrejä yhteensä 7,69 ja aikaa siihen kului 52:54 minuuttia. Keskivauhtini oli 6:53 min/km ja sykkeeni 131. En pysäyttänyt kelloa valokuvien ottamista varten, joten todellisuudessa keskivauhtini oli kovempi. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, sillä juoksen toistaiseksi ilman tavoitteita. Ellei sellaisiksi lasketa pirteän mielen ja hyvän olon saamista.

Lenkin lopuksi kiipesimme vielä Malminkartanon jätemäen päälle. Kuntoiluportaat on juuri uusittu, enkä ollut vielä käynyt kokeilemassa niitä. Uudet portaat näyttivät ja tuntuivat erittäin hyviltä. Selkeällä säällä mäen päältä näkyi koko kaupunki: Linnanmäen laitteet, Pasilan torni ja tuomiokirkko.

jattarin uudet kuntoportaat
Näkymät Malminkartanon jätemäen päältä.

Lenkin jälkeen olin väsynyt. Nukahdin alkuillasta hetkeksi sohvalle, mitä ei yleensä tapahdu. Parempi siis lähteä rauhallisesti liikkeelle, sillä ei ole kiire. Seuraavat tavoitteeni siintävät jossain kaukana ensi vuoden puolella. Oman hyvinvointini vuoksi tarvitsen liikuntaa, josta juoksu on muodostunut suosikikseni. Sitä on tiedossa jatkossakin, vaikka hieman kevyemmällä otteella.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: