terveys

Vielä kun oppisin kaatumaan oikein

Viikko sitten tiistaina kaaduin ladulla murtsikkasukset jalassa. Menetin tasapainoni ja tipahdin takapuolelleni pakkasen kovettamalla ladulle. Satutin häntäluuni, mutta koska kaikki raajani kaatumisen jälkeen toimivat, nousin ylös ja jatkoin matkaani.

Kaaduin muutamia kertoja suksilla myös viime talvena. Yhdellä kertaa joku oli tahallisesti asetellut oksia ja risuja ladulle, jolloin vauhtini loppui kesken kaiken alamäessä. Siitä lähinnä sisuunnuin ja päätin, että jos näen jonkun itse teossa, juoksen hänet monot jalassa kiinni ja soitan poliisille. Muut kaatumiset olivat vähemmän dramaattisia.

Kaatumisista aiheutuneet kolotukset ovat yleensä menneet ohi yhdessä yössä. Tarkistin luotettavasta lähteestä eli Googlesta, että häntäluun vammoille ei tarvitse (tai voi) tehdä mitään, ellei kipu säteile muualle. Ei säteillyt, joten jäin odottelemaan vamman paranemista.

Reilun vuorokauden kuluttua kaatumisesta yläselkäni kipeytyi. En yhdistänyt sitä ensin kaatumiseen vaan luulin, että olin stressaantunut lähestyvästä joulusta. En saanut lopulta kunnolla hiuksiani ponihännälle, kun käteni eivät taipuneet selän taakse. Juttelin vaivasta kokeneempien kanssa ja ymmärsin, että myös yläselkäni oli kipeytynyt kaatumisen vuoksi.

harmaa tupsupipo
Nämä kuvat otin, kun olin joululomalla luistelemassa.

Jouluani sävyttivät jomottava häntäluu ja kiristävät yläselän lihakset. Jätin niiden vuoksi aatonaaton eli torstain lenkin väliin. Kotonani ei ollut mitään perussärkylääkkeitä kummempia tabletteja tarjolla, joten otin muutamana iltana niitä ennen nukkumaan menoa.

Joulupäivänä lähdin lenkille silläkin uhalla, että joutuisin jättämään sen kesken. En huomannut vaivojani muulloin kuin silloin, kun yritin kääntää päätäni ja katsoa, tuleeko takaani autoja tai muuta liikennettä. Oli käännettävä koko ylävartaloa, jotta näin taakseni. Juoksin ongelmitta lähes 14 kilometriä.

Kaatumisesta on kulunut nyt viikko, ja olo lähentelee normaalia. Herra Googlen antama muutaman viikon paranemisaika kuulostaa luotettavalta. Olen käynyt toistamiseen lenkillä, eivätkä vaivat haittaa juoksemista.

Selvisin, mutta miten selviän siitä tosiasiasta, että kaatuminen aiheuttaa näin pitkäaikaista vaivaa? Olen elämässäni välttynyt suuremmilta onnettomuuksilta, enkä ole esimerkiksi koskaan murtanut tai katkaissut raajojani, mutta olen itseäni ennenkin kolhinut. Eräänä talvena kaaduin Rukan laduilla siten, että jopa kasvoissani oli jäisen lumen aiheuttamia raapaleita.

Mieleeni on viime päivinä hiipinyt ajatus, että onko tämä jokin ikään liittyvä juttu? Onko seuraavaksi tilattava apuvälinekaupasta lonkkasuojat? Vai pitääkö siirtyä hiihdosta kokonaan vähemmän riskialttiisiin lajeihin, kuten juoksuun?

naisten kaunoluistimet
Lapsuudessani talvisin luisteltiin aina. En ole taitava luistelija, mutta yli 30 vuoden kokemus tuo varmuutta.

Juostessa saatu vamma on kunniakas eikä harmita niin paljon kuin se, joka on saatu muiden lajien ääreen tehdyn harha-askeleen vuoksi. Miten monta veristä polvea olenkaan nähnyt Facebookin ja Instagramin kuvavirrassa? Ne luetaan ansioiksi ja suliksi hatussa.

Vitsit sikseen, sillä aion nousta pian uudestaan suksien päälle. Ralliakaan ei voiteta, jos siellä pelätään. Usein ihminen maalaa mieleensä uhkakuvia asioista, jotka eivät koskaan toteudu. Ikävät tapahtumat voivat lopulta olla aivan jotain yllättäviä, joita ei edes ole osannut pelätä.

Suksilla kaatumista osasin pelätä etukäteen. Mielikuvissani tosin ajauduin ulos ladulta alamäen kaarteessa, kaaduin ja törmäsin lopulta puuhun/sillankaiteeseen/valotolppaan. Oikeassa elämässä kaaduin ladun tasaisella kohdalla, kun menetin tasapainoni.

Olen joululomalla jutellut pikkusiskoni kanssa hänen tulevista 40-vuotispäivistään ja kampaajani kanssa harmaiden hiuksien peittämisestä. Ei ihme, jos tunnen itseni yhtäkkiä vanhaksi – tai ainakin nuoren ihmisen vastakohdaksi.

Lähestyvä vuodenvaihde muistuttaa siitä, että ajan kulkua ei voi pysäyttää. Se etenee vääjäämättömästi, vanhentaa vuodella, rikkoo illuusion kuolemattomuudesta ja särkymättömyydestä ja nauraa mennessään. Se katsoo taakseen, kun jään lumihankeen istumaan. Ei auta kuin nousta ylös, pyyhkiä lumet takamuksesta ja jatkaa matkaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: