Mitä kuuluu maratonin jälkeisiin päiviin?

Tänään on kulunut viikko maratonista. Takataskussani on nyt kokemukset kuudelta maratonilta ja niiltä palautumiselta.

Jokainen palautumiskerta on erilainen, vaikka niissä on paljon samaa. Tämä on oma kokemukseni palautumisesta ja ymmärrän, että jollakin toisella juoksijalla asiat menevät eri ratoja.

Kuudes maratonini päästi minut vähällä. Vain viikko maratonin jälkeen ja ennen yhtäkään juostua lenkkiä riemu voi olla ennenaikainen, mutta nyt tuntuu hyvältä. Lihakset ja nivelet tuntuvat omilta. Katson uteliaana kohti uusia haasteita.

Painotan henkistä palautumista, koska kerran putosin kuoppaan. Se tapahtui muutenkin hankalana vuonna 2020.

Ensimmäinen koronakevät siirsi maratonin syksyyn. Jatkoin maratonharjoittelua kiivaasti koko kesän. Lokakuussa juoksin onnistuneen maratonin ja alitin ensimmäistä kertaa neljä tuntia.

Neljäs maratonini syksyllä 2020 oli siihenastisen juoksuharrastukseni kovin suoritus. Vartaloni kesti, mutta ison ponnistuksen jälkeen oli vaikea motivoida itseään uudelleen. Ennen kaikkea hukassa oli juoksun ilo.

Maratonin jälkeen fyysisen olotilan laita on helpointa havaita. Kivut, kolotukset ja säryt antavat itsestään selviä merkkejä.

Viime lauantaina maratonin jälkeen kiipesin kankeana saunan parveen. Varpaassa jomotti rakko, jonka olin kerran puhkaissut. Rakko tuntui olevan osin kynnen alla. Katsoin törröttävää kynttä ja mietin, lähteekö se irti. Onneksi on talvi tulossa.

Söin ja join lähes koko maratonin jälkeisen hereilläoloajan. Siltä ainakin tuntui. Kun seuraavana yönä heräsin kolmelta, oli jälleen nälkä. En mennyt syömään, mutta unikaan ei heti tullut. Sydän hakkasi ja mieli laukkasi.

Maratonin jälkeen syvään hengittäminen on minulle aina jonkin aikaa hankalaa. Osasin odottaa tuttua oiretta, mutta jälleen se yllätti.

Haukottelu aiheutti yskäkohtauksen. Keuhkoihin sattui, jos ne yritti vetää täyteen ilmaa. Juoksin maratonin peruskestävyysalueen yläpäässä ja korkeintaan hieman vauhtikestävyysalueella, mutta en kokenut olleeni hengästynyt. Keuhkot joutuivat silti neljän tunnin aikana koetukselle.

Liike on lääke myös maratonin jälkeen. Sunnuntaina eli maratonia seuraavana päivänä tein parin kilometrin kävelylenkin. Rakko varpaassa osui ikävästi lenkkarin reunaan ja jalat olivat kankeat, mutta pystyin melko normaalisti kävelemään.

Kevyt liikkuminen on parempi kuin kokonaan levossa olo, vaikka sitäkin tarvitaan. Lihasarkuuden sanotaan johtuvan muun muassa mikrovaurioista lihaksissa ja kuona-aineiden kertymisestä. Liian ankara urheilu tekee lisää vaurioita, mutta lempeä liikunta saa aineenvaihdunnan toimimaan.

Vaikka maraton ei isommin rikkonut minussa mitään, oli elimistöllä iso stressi saada pienemmät vauriot korjattua. Monipuolinen riittävä ruoka sekä neste olivat heti maratonin jälkeen avainasemassa.

Parin päivän runsas syöminen taltutti nälän. Siirryin sen jälkeen normaaliin ja jopa normaalia niukempaan ruokavalioon.

Yleensä liikun paljon, mikä lisää ruokahalua. Maratonin jälkeiset pienet kävelylenkit eivät juurikaan vieneet energiaa. Työni on kevyttä toimistotyötä, jossa ei myöskään liiemmin kaloreita kulu.

Jano vaivasi vielä keskiviikkonakin. Vietin päivän toimistolla ja täytin ison juomapulloni kolme kertaa. Hiljaisessa työtilassa yritin olla ryystämättä kovaäänisesti.

Keskiviikkona kävin hieronnassa. Olin varannut hieronnan ennen maratonia. Lihasarkuutta oli vielä alkuviikosta etenkin etureisissä ja pohdin, menenkö hierontaan liian aikaisin.

Keskiviikkona aloin olla fyysisesti jo hyvällä vauhdilla palautunut. Uskalsin pyytää hierojan käsittelemään jalat. Myös hän oli sitä mieltä, että ajoitus oli hyvä. Kuona-aineet olivat jo lähteneet liikkeelle ja hieronta edisti lihaksien palautumista edelleen.

Nyt viikko maratonin jälkeen lihakset tuntuvat jo hyvin palautuneilta. Varsinaista arkuutta ei enää tunnu. Vain vasemman jalan it-jänne kiristää. Se on lihaskalvo, joka menee reiden etu-ulkoreunalla.

Hieroja käsitteli it-jänteen aluetta, mutta varoi liian kovia otteita. Jokainen, jota kalvojen kireys on joskus vaivannut, tietää, että käsittely on kivuliasta. Minun pitää jatkossa kiinnittää huomiota sen hoitamiseen omalla hieronnalla ja lihaskuntoharjoitteilla.

Verrattuna aikaisempiin maratoneihini, on fyysinen palautumiseni ollut keskivertoa tai jopa nopeaa. Viikko maratonin jälkeen suunnittelen ensimmäistä lenkkiä.

Juoksemaan ei ole kiire. Seuraavat juoksutavoitteeni siintävät kevätmaratoneissa ja muissa ensi vuoden tapahtumissa.

Loppusyksyn ja talven tavoite on ylläpitää peruskuntoa ja käydä kuntosalilla vahvistamassa lihaksia. Kiristynyt it-jänne kertoo, että nyt ei ole aika kerätä mahdollisimman paljon kilometrejä vaan monipuolistaa harjoittelua.

Maraton on pitkäkestoinen rasitus, eikä palautuminen tapahdu hetkessä. Jotain sen rasittavuudesta kertoo se, että kävin vielä keskiviikkona niin kierroksilla, että en tuntenut väsymystä.

Vasta torstaina olin väsynyt ja mieli turta. Ihmettelin hetken, että mistä nyt tuulee, kunnes muistin: juoksin vain joitain päiviä aikaisemmin maratonin. Kuuluukin väsyttää.

Heti maratonia seuraavana päivänä olin käynyt kävelyllä, leiponut, tehnyt kotitöitä ja kirjoittanut kisaraportin blogiin. Keho oli kankea, mutta mieli vetreä.

Ensimmäisen maratonini osui sunnuntaille. Menin seuraavana päivänä työpaikalle, sillä ennen pandemiaa kävin näyttäytymässä siellä nykyistä useammin. Naamani oli messingillä ja vakuuttelin kollegalle, että ei tunnu missään!

Uskoin jopa itse siihen, että voin maratonia seuraavana päivänä jatkaa siitä, mihin ennen sitä jäin. En ymmärtänyt, että olin vielä jossain runner’s high’ssa ja juoksupöllyissä. Väsymys tuli myöhemmin.

Tällä kertaa väsymys ei vyörynyt massiivisena päälle. Kokemuksesta osaan ottaa vastaan sen, mitä tulee, enkä yritä laittaa kampoihin. Kaikella on aikansa ja paikkansa. Kun väsyttää, pitää levätä.

En ole kaivannut lepoa poikkeuksellisen paljon, mutta en ole itseäni paljon fyysisesti rasittanutkaan. Urheilun on saanut tällä viikolla unohtaa.

Kun keho ja mieli käyvät kierroksilla, voi hämääntyä ja luulla, että nyt on energiaa lähteä urheilemaan. Tällaisella tavallisella kuntoilijalla se vain viivästyttää palautumista. Monella on lisäksi perhe ja työ hoidettavanaan.

Kerroin aikaisemmassa kirjoituksessani, miten osallistumiseni maratonille oli epävarmaa. En ollut ennätyskunnossa, mihin nähden loppuaikana 4:03 tuntia oli minulle iloinen yllätys.

Nautin, että pystyin juoksemaan. Altistuminen koronalle ennen maratonia olisi voinut tarkoittaa sairastumista, harjoittelutaukoa ja kunnon rakentamista uudelleen. Nyt kävi toisin ja olin siitä erittäin kiitollinen.

Maratonin jälkeen on ollut helppoa alkaa suunnata katse tulevaan. Maraton oli fyysinen haaste, mutta se ei ollut näyttämö ennätysjuoksulle. Lopputulos oli hyvä, ja sain todeta, että olen maratonkunnossa.

En pudonnut kuoppaan kuten kaksi vuotta sitten. Odotan ensimmäistä lenkkiä ja kaikkia muita syksyn ja talven harjoituksia hiihdosta alkaen. Mieli on positiivinen.

Tämän pitkän tekstin sanoma on, että maratonilta palautuminen tapahtuu monella eri tasolla. Fyysinen ja psyykkinen palautuminen eivät aina kulje samaa tahtia. Kiire ei ole. Mene sitten, kun olet valmis.