Kisaraportti

Kisaraportti kuudennelta maratoniltani Espoo Rantamaratonilta

Juoksin kuudennen maratonini lauantaina 17.9.2022. Espoo Rantamaraton on tuttu tapahtuma, sillä olen juossut siellä puolimaratonin seitsemän kertaa ja maratonin kerran. Edellisen kerran juoksin Espoossa maratonin syksyllä 2019.

Kotikaupunkini tapahtumaan oli helppo osallistua. Kaikki lähtöpaikasta, kisakeskuksesta ja maalialueesta lähtien oli tuttua. Perjantaina tapahtumapäivän aattona kävin hakemassa Otahallin kisakansliasta kilpailunumeroni ja tapahtumapaidan.

juoksija pitelee kadessaan numerolappua maratonille
Numerolapun hakeminen teki konkreettiseksi sen, että pian juostaisiin.

Kisakeskuksessa ja tapahtumapaikalla käyminen toi todentuntuisemmaksi sen, että pian ihan oikeasti juoksisin kuudennen maratonini.

Olin altistunut perheessä koronalle kaksi viikkoa aiemmin ja muutakin flunssaa oli liikkeellä. Sen vuoksi olin ollut edeltävällä viikolla vielä hyvin epätietoinen siitä, pystynkö starttaamaan.

Pelkoni sairastumisesta ei käynyt toteen ja aloitin tosissani kisavalmistelut. Pullotin omaa urheilujuomaa pulloihin ja tein juomasuunnitelman.

Ensimmäistä kertaa teippasin energiageelit pulloihin kiinni. Olen aiemmin kantanut geelejä mukanani, mutta viisi geeliä vievät jo tilaa ja ne ovat vaarassa pudota matkan aikana. Juoksutrikoiden takataskuun laitoin varalta kaksi geeliä.

Vaatteet oli helppo valita. Hieman +10 asteen yläpuolella oleva lämpötila tarkoittaa automaattisesti t-paitaa ja vajaamittaisia juoksutrikoita. Sukkia ja alushousuja myöten valitsin varusteet niin, että ne eivät taatusti tuottaisi yllätyksiä. Kenkien kohdalla tein poikkeuksen.

asics novablast lenkkarit
Keräsin edellisenä iltana valmiiksi kaikki varusteet maratonia varten. Asics Novablast 3 -kengät saatu.

Sain Asicsilta uudet Novablast 3 -juoksukengät kisaviikon keskiviikkona. Olin toivonut, että posti toisi ne hieman aiemmin, sillä tiesin, että niistä saisin hyvät kisakengät. Juoksin viime vuonna sekä puolimaratonin että maratonin ennätykset Novabalsteilla (ensimmäinen malli vuodelta 2020).

Teen myöhemmin tarkemman arvion Asics Novablasteista tänne blogiin, mutta jo nyt voin sanoa, että peruslenkkeilyyn niiden kimmoisuus on hieman liikaa. Ainakin itselläni Novablastit toimivat parhaiten juuri kisakenkänä, jolloin juoksen kovempaa.

Yhden kolmen kilometrin testilenkin jälkeen uskaltauduin valitsemaan Espoo Rantamaratonille Ascis Novablast kolmoset. Musiikin kuuntelua varten varasin bluetooth-kuulokkeet ja puhelimen. Puhelin kulkisi mukana juoksuvyössä.

asics novablast 3 testilenkki
Ehdin juosta uusilla Asics Novablast 3 -kengillä vain yhden testilenkin ennen maratonia. Kengät saatu.

Maraton oli stressannut edeltävällä viikolla sen verran, että heräsin monena aamuna aivan liian aikaisin ennen herätyskellon soittoa. En keksinyt muuta syytä heräilylle, joka on minulla usein merkkinä stressistä jotain tulevaa tapahtumaa kohtaan.

Kisapäivää edeltävän yön nukuin makeasti. Maratonin lähtö oli lauantaina klo 11, joten aamutoimiin oli hyvin aikaa. Join kahvia ja hedelmämehua sekä söin chia-siemenillä ja maapähkinävoilla höystettyä kaurapuuroa.

Olin saanut tapahtumaorganisaatiolta kahdenlaista viestiä siitä, pitikö omat juomat olla tuotuina klo 9:30 vai klo 10 mennessä. Pelasin varman päälle ja pyysin miestäni viemään minut Otaniemeen heti yhdeksän jälkeen.

otaniemen yleisurheilukentta
Espoo Rantamaratonin maali sijaitsi Otaniemen kentällä.

Kisakeskukseen päästyäni vein heti ensimmäisenä kuusi juomapulloani laatikoihin, joista järjestäjät kuljettaisivat ne huoltopisteille reitin varrelle. Kaksi puolen litran pulloista oli täytetty vain puoliksi, eli olin varannut 2,5 litraa urheilujuomaa. Viiteen pulloon olin teipannut mukaan energiageelin.

Taskussani kannoin paperista suunnitelmaa, johon olin merkinnyt, mitä milläkin huoltopisteellä oli odottamassa ja missä kohtaa ottaisin geelin.

Menin odottamaan lähtöä Otahallin katsomoon. Näin juoksututtuja ja juttelin heidän kanssaan. Tapasin muun muassa ensimmäistä kertaa @suvin_juoksufiilistelyt, jota seuraan Instagramissa. Juttelu lievitti hyvin jännitystä.

Katsomossa istuskellessani huomasin, että juomalaatikot haettiin vasta kymmeneltä. Olin ajoissa paikalla, mutta aika ei tullut pitkäksi. Tuntia ennen lähtöä söin banaanin ja puolet suklaapatukasta sekä join vettä.

juoksijat lahdossa maratonille
Otimme @suvin_juoksifiilistelya -Instagram-tiliä pitävän Suvin kanssa lähtökuvan ennen maratonia.

Rantamaraton on mielestäni juuri sopivan kokoinen juoksutapahtuma. Siinä on massatapahtuman tuntua, mutta silti se on vielä hallittavan kokoinen. Tapahtuma-alue on kompakti eikä siirtymisiin mene paljon aikaa. Vain puoli tuntia ennen lähtöä riisuin ylimääräiset vaatteet päältäni ja vein varustekassin säilytykseen.

Muistin, että olin lukenut, että tapahtumassa ei olisi tänä vuonna lainkaan alkulämmittelyä. Olikin positiivinen yllätys, että sellainen sittenkin järjestettiin. Kävin kentän laidalla vielä kerran bajamajassa ja suuntasin jumppaamaan musiikin tahtiin ennen lähtöä.

Kun juoksijat kokoontuivat lähtöön Otarantaan, tunsin, että nyt ei voi enää perääntyä. Juttelin molemmin puolin olleille juoksututuille ja sanoin, että syke on yli 100 lyöntiä minuutissa. Jännitystä ei voinut kieltää.

Viime kerrasta viisastuneena olin yhdistänyt bluetooth-kuulokkeeni puhelimeeni hyvissä ajoin ennen lähtöä. Laitoin myös kellon valmiiksi, vaikka sen yhdistämisessä satelliitteihin ei yleensä ole vaikeuksia, vaikka porukkaa olisi lähdössä enemmänkin.

espoo rantamaratonin lahto
Lähdin seuraamaan neljän tunnin loppuaikaan tähtäävää jänistä.

Starttipistooli pamahti ja torvi ulvoi. Napsautin kellon päälle lähtöviivalla ja lyöttäydyin neljän tunnin loppuaikaan tähtäävän jäniksen selän taakse. Suunnitelmani oli pysyä neljän tunnin vauhdissa niin kauan kuin pystyisin.

Jäniksen perässä juoksemisen yksi ehdoton etu on siinä, että ei tarvitse vilkuilla vauhtiaan omasta kellosta. Jänis pitää vauhdista huolen. Juoksimme koko ajan puolisen minuuttia tavoiteaikaa edellä.

Jäniksen ympärillä oli ruuhkaa välillä niin paljon, että juoksijat osuivat toisiinsa. Vaikka oli ahdasta, oli hienoa olla osa joukkoa, jossa kaikilla oli sama päämäärä. Vaikka en yhtä ihmistä lukuun ottamatta puhunut kenenkään kanssa, tunsin yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

Kuuntelin musiikkia ja mietiskelin omiani. Yritin antaa vain ajatusten kulkea vapaasti ja olla kiinnittämättä huomiota siihen, miltä tuntuu tai miten paljon matkaa on juostu tai miten paljon sitä on jäljellä. Juoksu oli rentoa, mutta ei niin rentoa, että olisin jonkun kanssa pystynyt koko aikaa puhumaan.

Sää oli alkumatkasta pilvinen. Huomasin, että ilma oli hyvin kostea. Olin tyytyväinen, että olin varannut paljon juomaa matkan varrelle, sillä ilma tuntui jossain määrin jopa hiostavalta, vaikka ei kovin lämmin ollutkaan.

Ensimmäisen urheilujuomapullon nappasin Niittykummun juomapisteeltä viiden kilometrin paikkeilla. Yleensä kävelen juomapisteillä (olen kävellyt kaikilla ennätysjuoksuillanikin juomapisteet läpi), mutta oma pullo oli helppo napata vauhdista mukaan.

Join puolillaan olleen pullon sisällön, irrotin siihen kiinnitettynä olleen geelin ja heitin pullon matkan varrella roskikseen.

Geelien ja omien juomien kanssa joutui hieman ”askartelemaan”, eikä varsinkaan täyden puolen litran juomapullon kanssa ollut ihan helpointa juosta. Kun en enää juonut pullosta, jouduin kantamaan sitä mukanani kunnes vastaan tuli roskis. Maahan en suostunut pulloja jättämään.

Juomapisteitä oli matkan varrella noin neljän kilometrin välein. Noin joka toiselta otin omaa urheilujuomaa pullossa ja joka toiselta vettä geelin päälle.

Juomapisteet jakoivat matkaa mukavasti osiin, vaikka välillä jouduin kaivamaan juomasuunnitelmani taskusta ja tarkistamaan, milloin seuraava juomapiste tulee ja mitä sieltä otan.

espoo rantamaraton finisher
Juoksin Espoo Rantamaratonilla kokonaisen maratonin viimeksi syksyllä 2019. Tänä syksynä oli vuorossa toinen Espoo Rantamaraton ja kaiken kaikkiaan kuudes maratonini.

Uudet kenkäni eivät onneksi tuottaneet hankaluuksia. Enimmäkseen en edes ajatellut, millä kengillä juoksin. Ensimmäiset kymmenen kilometriä menivät helposti. Saimme päällemme sadekuuron, joka tuntui vain mukavalta. Tuulettomassa säässä oli vaivatonta juosta.

Yritin olla liikaa iloitsematta siitä, että juoksu oli helppoa. Tiesin, että puoleen väliin asti juoksun tulee olla leppoisaa ja niin se maratonilla usein onkin. Pää kestää maratonilla parhaiten, kun keskittyy vain siihen kilometriin, jota parhaillaan juoksee.

Jos maratonilla alkaa pohtia, miten paljon matkaa on vielä jäljellä, voi se etenkin alkumatkasta saada turhaa huolta aikaan. Ensimmäisellä kierroksella ei saanut liikaa kiinnittää huomiota kilometrikyltteihin, jotka viittasivat matkaan, joka toisella kierroksella olisi siinä kohtaa juostu.

Koivusaaren metroaseman luona tuli puolimaraton täyteen ajassa 1:59:29 tuntia. Pysyin hyvin neljän tunnin jäniksen mukana. Tuntui, että olin eväsretkellä: vähän väliä otin lisäenergiaa joko geeleistä tai urheilujuomasta ja lisäksi otin osalla juomapisteistä mukin tai kaksi vettä.

Huomasin, että varsinkin energiageelit antoivat heti lisäpotkua juoksuun. Ensimmäisten 25 kilometrin aikana energiatasot tuntuivat pysyvän hyvin ylhäällä. Syke oli maltillinen ja pysyi 150 molemmin puolin.

Toinen suunnitelmani oli ollut lähteä juoksemaan 4 h 15 min jänisten matkaan, sillä tiesin, että tässä kunnossa se olisi vauhti, jota taatusti jaksaisin.

Onneksi olin lähtenyt juoksemaan nopeampaan ryhmään, sillä alkumatkassa hukattuja minuutteja on maratonilla hankala kiriä umpeen. Loppupuolella matka alkaa jaloissa painaa, vaikka olisi valinnut kuinka sopivan vauhdin itselleen.

espoo rantamaraton 2002 reitti
Espoo Rantamaraton juostiin kahtena kierroksena.

Koivusaaren jälkeen reitti kääntyi takaisin kohti Otaniemeä. Juoksin seuraavat kilometrit hieman neljän tunnin jäniksen edellä. En kiihdyttänyt, mutta valitsin juoksupaikkani selvästi ryhmän edellä.

Ryhmässä olisi ollut helpompi juosta, sillä joukon keskellä tai takana saattoi juosta peesissä. Juostessani tosin huomasin, että olin kaikkia naisia ja osaa miehiäkin pidempi. Vartaloni ei ole perinteinen pitkänmatkan juoksijan lyhyt ja kevytrakenteinen vaan täysin päinvastaisen mallinen. Lenkkarinikin ovat kokoa 42,5.

Sää oli hyvin tyyni, eikä minun tarvinnut puskea vastatuuleen, vaikka ilmaa jouduinkin omalla kehollani halkomaan. Mietin, kostautuuko reipas vauhti vielä jossain vaiheessa, mutta annoin mennä, kun tuntui edelleen helpolta. Uusilla kengillä askel rullasi.

Toisella kierroksella 25 kilometrin jälkeen oli jälleen juomapiste, josta otin mukaani oman urheilujuomapulloni. Huomasin, että jäniksemme teki pikavisiitin bajamajaan. Katsoin kellosta, että pysyisin ilman jänistäkin noin 5:40 min/km-vauhdissa.

Pian jänis jälleen saavutti meidät. Olin siihen asti juossut ryhmän edellä, mutta nyt jättäydyin ryhmän matkaan. Aloin tuntea jaloissani, että en ollut juossut yli 25 kilometrin harjoituslenkkejä.

Maratonilla jalkani ovat aina loppumatkasta kankeat, joten se ei ollut uutta. Aloin kuitenkin huomata, että minun oli yhä vaikeampi pysyä neljän tunnin jäniksen matkassa. Katsoin kellosta välillä sykettä, mutta se ei noussut. Alkoi olla muita ongelmia jaksamisessa.

Rantaraitti itään päin juostessamme alkoi ohitsemme virrata nopeimpia puolimaratonin juoksijoita. Heidät oli päästetty matkaan Otaniemestä klo 13:20.

Sadepilvet ja osaksi muutkin pilvet olivat kaikonneet taivaalta ja aurinko lämmitti. Aloin tuntea päässäni pientä huimausta. Se tuntui samalta kuin jos juoksee liian kuumassa. Mietin, että olin roikkunut neljän tunnin jäniksen matkassa jo paljon pidempään kuin olin osannut edes haaveilla – nyt saattoi olla aika päästää muut menemään.

Toisella kierroksella 32 kilometrin juomapisteellä Haukilahdessa jättäydyin juoksemaan yksin. Matkaa oli jäljellä kymmenen kilometriä. Laskin, että noin kuuden minuutin kilometreillä pääsisin vielä hyvään aikaan. Seuraava eli 4 h 15 min loppuaikaan tähtäävä jänisporukka jäisi vielä taakseni.

espoo rantamaratonin maalialue
Kymmenen kilometriä ennen maalia laskin, että ehtisin perille ennen 4:15 tunnin loppuaikaan tähtäävää jänisryhmää, vaikka vauhtini hidastuisikin.

Vauhdin hidastaminen auttoi huimaukseen ja se katosi. Sen sijaan sain hetken kestäneen piston kylkeeni. Tuntui myös, että osa urheilujuomasta ja geeleistä oli jäänyt loiskumaan vatsaani. Röyhtäisyjen mukana nousi sappinestettä suuhun.

Vielä Westendin huoltopisteeltä 34 kilometrin kohdalla otin pullollisen urheilujuomaa mukaani. Totesin, että sitä en enää juo ennen kuin happamat röyhtäisyt loppuvat. Etsin katseellani roskista tien vierestä. Irrotin geelin pullosta ja muu sai mennä leikkipuiston roskapönttöön.

Ohitseni alkoi mennä enemmän puolimaratonin juoksijoita, joista ainakin kolme tunnisti minut ja tervehti ohi mennessään. Olin yllättynyt, että niin moni tunnisti minut takaapäin. Asia huvitti ja olin iloinen, että he kesken oman (kovan) suorituksensa vaivautuivat tervehtimään. Tuttavani juoksivat kaikki noin 1:30 tunnin aikaan puolimaratonin, eli he eivät todellakaan olleet vain viikonloppupitkiksellä.

maratonaika
Alku meni suunnitelmien mukaan, mutta sitten vauhtini hiipui.

Viimeiseltä juomapisteeltä 37 kilometrin kohdalta otin pelkkää vettä. Edeltävästi olin ottanut viimeisen energiageelini. Vatsani tila tuntui jälleen normaalilta.

Olin muuten kunnossa, mutta jalkani olivat armottoman kankeat. Jokainen pienikin ylämäki tuntui vuorelta. En silti kävellyt, vaan menin jonkinlaista juoksua ne ylös. Hitaammissa kohdissa vauhti putosi kuuden minuutin huonommalle puolelle.

Tsemppasin itsenäni ja tein mielikuvaharjoituksia siitä, missä kohtaa tuttua lenkkiäni olisin, kun matkaa oli jäljellä viisi, neljä tai kolme kilometriä. Jalat olivat raskaat, eikä minulla tuntunut olevan voimia liikutella niitä yhtään kovempaa.

Lisäksi tunsin, että vasemman jalan pikkuvarpaan viereiseen varpaaseen hiersi. Minulle tulee samaan kohtaan lähes poikkeuksetta maratonilla rakko tai hiertymä, joten en usko, että se johtui kengistä. Niitä on tullut muillakin kengillä.

En yleisesti ottaen välitä lennokkaista sloganeista, joita etenkin fitness-piireissä viljellään. Varpaan kipua mielestäni pois sulkiessa aloin kuitenkin hokea ”Pain is inevitable. Suffering is optional.” Vaikka varpaaseeni sattui, minun ei ollut pakko kärsiä tilanteesta.

En kyennyt minkäänlaiseen loppukiriin. Ainoastaan pystyin ylläpitämään noin kuuden minuutin kilometriaikoja. Toisaalta viimeiset kymmenen kilometriä olin tiennyt, että neljä tuntia ei alittuisi, joten minulla ei varsinaisesti ollut kiire.

kilometrivauhteja maratonilta
Kilometriaikojani maratonin loppupuolella.

Kaksi kilometriä ennen maalia laskin, että 12 minuutin kuluttua tämä olisi ohitse. Niin vähän ja niin paljon aikaa. En voinut antaa itseni vielä alkaa juhlia maaliin pääsemisellä, sillä viimeisten kilometrien ja satojen metrien taivaltaminen oli raskasta.

Vasta Otarantaan päästessäni alkoi hymyilyttää. Enää kaarto Otaniemen urheilukentälle ja se olisi siinä. Kuulin, kun nimeäni huudettiin yleisöstä. Tuli entisestään parempi mieli. Kun juoksin jo urheilukentällä kohti maalia, kuuluttaja mainitsi nimeni. Nostin viimeisillä voimillani käteni ilmaan.

Kaksi kapeaa mattoa, joiden yli juoksin maalissa, mittasivat loppuaikani. Ne myös merkitsivät päätöstä jälleen yhdelle uurastukselle. Juoksutapahtumien koukuttava tekijä on juuri tämä: äärimmäinen rankkuus muuttuu parilla askeleella ylitsevuotavaksi iloksi, huojennukseksi ja helpotukseksi. Loppujaksi muodostui 4 tuntia ja 3 minuuttia.

maaliintulija maratonilla
Enää muutama sata metriä! Alkoi hymyilyttää.

Vaikka viimeiset kilometrit olivat olleet rankkoja, olin olosuhteisiin nähden hyvävointinen. Pää toki oli hieman pyörällä siitä, mitä taas oli tullut tehtyä. Maalissa oli pari tuttua, joiden kanssa juttelin. Otin vastaan mitalin ja maalihuollon tarjoilut.

En jäänyt pitkäksi aikaa Otaniemeen pyörimään vaan soitin miehelleni ja pyysin häntä hakemaan minut kotiin. Hain tavarat varustesäilytyksestä, juttelin hetken yhden juoksututtavani kanssa ja toisen kanssa lähdin odottamaan miestäni läheiselle parkkipaikalle.

Olin erittäin tyytyväinen suoritukseeni. Tiesin, että en ollut alle neljän tunnin kunnossa. Vain muutaman minuutin neljän tunnin ylittänyt loppuaika ylitti kaikki odotukseni. Aika oli kymmenen minuuttia huonompi kuin viimevuotinen ennätykseni, mutta silloin olinkin harjoitellut enemmän. Harjoittelun määrä ja tulokset kulkevat rinnakkain.

Kun otin kotona sukat pois jalasta, varpaassani komeili rakko. Se olikin ainoa vahinko, jonka maraton sai aikaan. Lihakseni ovat tietenkin arat, väsyttää ja on koko ajan jano. Se on normaalia elimistön reagointia pitkäaikaiseen suoritukseen. Siihen auttavat lepo sekä riittävä syöminen ja juominen.

Tuloslistan mukaan olin ikäsarjani 7:s. Tapahtumassa oli edustettuna vain pieni joukko juoksijoita, mutta silti oli hauska huomata, että Naiset 40 vuotta -ikäsarjassa juoksevalle noin neljän tunnin maratonaika on ihan ookoo.

Loppuaikaakin iloisempi olen siitä, että ylipäänsä pystyin taas juoksemaan 42,2 kilometrin matkan. Maratonista on tullut vuosien saatossa ehdoton suosikkimatkani. Maratonin juokseminen on aina jossain kohtaa äärimmäisen rankkaa, mutta tunne maalissa palkitsee monin verroin. Myönteiset kokemukset saavat jatkamaan harrastuksen ja etenkin maratonjuoksun parissa.

2 kommenttia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: