Seitsemän vuoden kriisi – the seven-year itch. Onnellisuus parisuhteessa vähenee seitsemän vuoden jälkeen. Väitteen totuudenmukaisuudesta voi olla monta mieltä.
Se saattaa olla itseään toteuttava ennustus. Aivan kuin jos näkee mustan kissan ylittävän tietä, pitää melkein hakemalla hakeutua onnettomuuteen. Edes pieneen, ettei tule isoa.
Kun oma parisuhteeni oli kestänyt seitsemän vuotta, meni prinssi William Cathrinensa kanssa naimisiin. En oikein muista keväästä 2011 muuta kuin spektaakkelimaiset tv-häät.
Seitsemän vuoden yhdessäolon jälkeen meillä oli mieheni kanssa kolme alle 5-vuotiasta lasta. Nuorin oli sylivauva.
En kiireisenä ehtinyt kriiseillä muuta kuin sitä, miten kauan vauva viihtyy sitterissä. TV:ssä prinssi sai prinsessansa ja minä käteni hetkeksi aikaa vapaiksi. Kaksi vanhempaa lasta olivat myös kotihoidossa.
Se perheasioista. Puhun pyörästäni, jonka ostin lokakuun alkupäivinä vuonna 2015. Suhteemme on kestänyt seitsemän vuotta ja vain lujittuu.
Lukkopolkimien käyttöä olen vältellyt. Saattaisin turhaan takertua enkä osaisi tarvittaessa päästää irti. Kääntöpolkimien ansiosta kammen pyörittäminen onnistuu millaisilla kengillä vain.
Tein ostopäätöksen Specialized Sirrus Elite Disc -pyörästä nopeasti. En ole katunut. Pientä kriiseilyä aiheutti ainoastaan se, että menin antamaan ilmaiseksi pois vanhan violetin Tunturini.
Huomaan, että katseeni hakeutuu helposti samanvärisiin pyöriin kuin vanha kolmivaihteinen menopelini oli. Mietin, mitä sille kuuluu.
Uusi pyöräni on silmäteräni. Se on miesten fitness-pyörä – mitä se sitten tarkoittakaan. Ostin pyörän työmatka-ajoon. Lonkkavaivaisena ajoin sillä pitkiä lenkkejä kesällä 2018, kun en pystynyt juoksemaan.
Ennen kuin koronapandemia siirsi minut konttorilta kotiin, pyöräilin työmatkoja läpi talven. Sileät renkaat eivät pidä jäällä ja rikkoutuvat hiekoitussepelissä. Talvisin pyörässäni on nastarenkaat.
Etätyö on vähentänyt pyöräilyäni radikaalisti. Hyötyliikunta on kaikkinensa jäänyt aiempaa vähemmälle. Ennen viikoittaiset työmatka-ajot olivat vakio, mutta nyt ne ovat poikkeuksia kotona etätöissä istumiseen.
Tällä viikolla pyöräilin tiistaiaamuna kotoa Espoosta erääseen tapahtumaan Helsingin Kaisaniemeen. Matka oli yhteen suuntaan noin 14 kilometriä.
Olin päässyt hyvään vauhtiin, kun vierelleni lehahti pensaikosta tiainen. Se lensi hetken aikaa rinnallani. Hauska tunne, kun voi kulkea tuulen lailla. Melkein lentää.
Juostessa tunnen harvoin vauhdin huumaa. Kahdella renkaalla pääsee kaupungin aamuruuhkassa parhaimmillaan nopeampaa kuin nelipyöräisillä metallihäkeillä.
Sirkuttavien lintujen sijaan vierelläni olivat pian taksit, bussit, henkilö- ja kuorma-autot. Mannerheimintien ja Tukholmankadun risteyksessä ajoin raitiovaunukiskojen yli kädet tiukasti kiinni ohjaustangossa.
Finlandia-talo näytti olevan jälleen paketissa. Keskellä pyörätietä seisoi mies, joka heilutti minulle kättään vimmatusti. Ohitin miehen katsekontaktia luomatta. Sen sijaan tarkkailin, missä pyörätie jatkuu ydinkeskustassa.
Pyörätiellä tahallisesti tai tahattomasti liikkuvat ihmiset tai eläimet ja sille pysäköidyt autot ovat ärsytyksen aihe numero yksi.
Pyörä ON parhaimmillaan nopea kulkuväline liikkua paikasta toiseen, mutta kun joutuu varomaan omalle kaistalleen kuulumattomia asioita, matkanteko hidastuu.
Uudet pyörätiet, joita ei tarvitse mahduttaa jo olevassa olevaan tieverkostoon ja jotka on tehty leveiksi sileiksi pyöräilijän valtateiksi, ovat nautinto ajaa.
Ärsytyksen aihe numero kaksi on sinne tänne merkitys pyöräkaistat. Pyöräilijä tuntee olevansa toisen luokan kansalainen, kun hänen on kesken ajon vaihdettava toiselle puolen tietä, ylitettävä kantikkaat reunakivet tai pysäytettävä hyvä vauhti liian monta kertaa peräkkäin.
Perillä Kaisaniemessä katsoin kellooni. 14 kilometriä ja 47 minuuttia. Lukitsin pyöräni metroaseman sisäänkäynnin eteen pyörätelineeseen.
Olin pukenut takkini alle pelkän hihattoman paidan. Otin takin pois päältäni ja kaivoin repusta villatakin. Kypärä oli litistänyt hiukset päätä pitkin.
On sosiaalisesti hyväksyttävää näyttäytyä pyöräilykypärän muovaamassa kampauksessa. Hieltä ei kukaan halua haista. Jos ei pääse suihkuun, vaihtovaatteet ovat hyvä ratkaisu.
Kotimatka mukaan laskettuna päivälle kertyi yli 28 pyöräilykilometriä. Urheilukelloni ilmoitti päivän aktiivisuuskaloreiksi yli 500.
Enemmän työmatkoja pyöräillessä en huomannut, miten paljon niillä kului energiaa. En myöskään aina huomannut kaikkia sen etuja.
Nyt korkeammalle arvoasteikolla ovat nousseet rahan ja (muun kuin kaurapuurosta saadun) energian säästäminen.
Se, olenko jo säästänyt pyörästä maksamani melko ison summan rahaa, jää arvoitukseksi. Joka tapauksessa kilometreistä tulee sitä edullisempia, mitä kauemmin jaksan samaa pyörää käyttää.
Seitsemän vuotta uuden pyörän hankkimisen jälkeen tuntuu, että pyöräilyinnostukseni nostaa taas päätään. Onneksi minulla on luotettava kumppani.
LENKILLÄ 